Tomáš Záborský

Zabo oli laittanut Insta storiesiin kuvan tekstillä work done ja paikkana Polte. Pe ja la pelit ja sunnuntaiaamuna treenit. Taas lisää vahvistusta sille, että treenataan reilusti.

25 tykkäystä

Reenaamistakin on monenlaista esim. palauttavaa… Jagr vetää puntin joka pelin jälkeen.

Kertooko joukkueen reenaamisesta mitään? Meinaa taitaa olla muutenkin aika kova salilla kävijä, kun oli juttuu Ässissä pelatessaan että käy jopa jalkapuntilla peliaamusin.

No ei kerro. Tappara vaan Poltteen sivujenkin mukaan siellä treenaa, niin saattaa olla koko jengi siellä tai sit vaan Zabo itse. Eipä ollut tarkoitus aiheuttaa kirjoituksellani pahaa mieltä. :wink: Ja @tp2 , tiedän varsin hyvin, että treenaamisessa on erilaisia vaihtoehtoja.

7 tykkäystä

Taitaa koko konkkaronkka olla paikalla. Jasu sanoi eilen pelin jälkeen, että “varmasti käytetään vapaapäivä hyväksi, kun urheilijoita ollaan.” :smiley: Eli suomeksi kaikki on treenaamassa.

Ensi viikolla on tosiaan ihan aikuisten oikeasti koko jengillä paikka treenata, mutta toivottavasti treenataan myös lajiharjoittelua eikä ainoastaan punttikuuria kaikille. Peli Slovakiassa on täysin merkityksetön, joten sinne lähtee ehkä yksi ketju + junnut.

Perjantaina on todella kova testi, kun Kärpät tulee vastaan, joten toivon, että viikko käytetään joukkuetreenin parissa, jotta saadaan oikeasti peliäkin kokoon eikä ainoastaan sixpackia. Zaborsky varmaan toimii tässäkin hyvänä esimerkkinä :smiley:

11 tykkäystä

Haluaisin nähdä Zaborsky-M.Järvinen-x
Uskoisin ,että molempien peli paranisi huomattavasti.
Mielipiteitä?

1 tykkäys

Ihan niinkun olisin eilen nähnyt jäällä kentällisen Zabo-M.Järvinen-Ojamäki. Osaako joku sanoa olivatko vaan hajavaihdon jäällä vai oliko tällainen kentällinen pisempäänkin yhdessä? Vai näinkö näkyjä? :smiley:

Ainakin alkukaudesta pelasivat samassa kentässä.

Olisko ollu joku yli/alivoiman jälkeinen vaihto? Todennäköisemmin alivoiman kun ainakaan Zabo eikä Ojamäki taida pelata alivoimaa.

Koskahan tämä mies alkaa tehdä niitä maaleja?

1 tykkäys

Vai koskakohan kaverit alkaa syöttään lapaan? Zaborsky on ollut parhaimmistoa tässä joukkueessa.

1 tykkäys

Tai sitten voisi mies itse Armian tapaan purjehtia kentän läpi ja tehdä maalin. :slight_smile: Mutta joo oikeassahan sinäkin olet. Kunhan nyt itse sarkastisesti mainitsin asiasta, kun on kallis mies kyseessä.

1 tykkäys

Sitten kun Jukka tajuu laittaa Jasun pois samasta kentästä.
Itse kokeilisin edelleen Kuuselaa ja Masaa Zabon kenttään.

1 tykkäys

Mä en edelläänkään ymmärrä, miksi Zaboa ja Kuuselaa ei laiteta samaan ketjuun. Sokeakin näkee, että herrat ajattelevat pelistä keskenään samalla tavalla. Ja aina kun osuvat vahingossa kentälle samaan aikaan niin tulosta näyttää syntyvän.

8 tykkäystä

Jos Masa vähän jämäköityis, vois Kuusela ja Zabo herätä liekkeihinkin kuin itsestään siinä ison miehen vieressä. Varmaan arvostaa hyvää tarjoilua. Zabon pelissä on ollut muutamaa peliä lukuunottamatta potentiaalia ja lupauksia mutta tulos on laimea toistaiseksi. Hieman, vain hieman, mielialapelaaja, joten pullo voi räjähtää auki kun se päivä koittaa. Ainakin fyysiesti normaalikuntoisela vaikuttais katsoja silmään.

Zabo-Massi-Krisse vois olla kyl kova.

1 tykkäys

En muista missä pelissä mutta olivat samassa kentässä 30 sekunttia kun vaihto jäi kesken ja heti maali :slight_smile:

2 tykkäystä

Tappara-Lukko, pelin ainoa kotijoukkueen maali.

6 tykkäystä

Yllättävän vähän mielialapelaaja tähän mennessä, mielestäni.

Tehnyt (nähdäkseni) aika pyyteettömästi duunia, mennyt väleihin, puolustanut fiksusti. Oon jossain määrin Jasu-fani, mutta tässä kohtaa on aika ilmiselvää, että Zaborsky on tehojen puolesta kärsinyt aika paljon ketjukaveristaan hyökkäyspäässä.

On ylittänyt omat odotukset sen suhteen, miten vähän on näyttänyt turhautumista tähän mennessä. Mielestäni siihen olisi jopa aihetta, koska ei juurikaan saa kiekkoa takaisin ja kaverin peli ja kyvyt pitkälti perustuvat, kai, oikea-aikaiseen tarjoiluun. Tätä on tähän mennessä tullut lähinnä vain puolustajilta vrt. läpiajomaali.

3 tykkäystä

En tiedä kenestä tai mistä Zaborsky kärsii, mutta vierellä pitäisi olla sellainen kaveri, joka pystyy joko syöttämään Zaborskylle niin, että siitä pystyy Zabo itse vetämään / ratkaisemaan tai sitten kaveri, joka viimeistelee Zabon passeista. Ojamäki pelaa toisella laidalla, joten yhteistyö tapahtuu sentterin kautta aika usein. Sentteri voi irrota kulmaan kolmantena miehenä, mutta toinen laituri sinne aika harvoin tunkee.

Oli vika sitten Zaborskyn tai Jasun niin mielestäni Jasu vaan on täysin väärän tyyppinen pelaaja tukemaan kumpaakaan ominaisuutta. Lähemmäksi Jasu menee sitä, että hän vetää sitten passista ja päättää hyökkäyksen kuin sitä pelintekijää. Jasullahan on erinomainen jalkanopeus ja kunto, mutta peliäly jättää toivomisen varaa. Kaveri yrittää ihan pirusti, mutta joskus tarvitaan ihan sitä kovaa kykyäkin.

En ole varma löytyykö Tapparan nykyisestä porukasta paljoa muita kuin JMJ, joka teoriassa olisi tällainen pelaaja, joka voisi tarjoilla laitureilleen, mutta ei JMJ yhtään optimaalisempi ole. Hitaampi kaveri eli Järvisen Masa voisi olla juuri oikea eli kokeilisin sitä ainakin vielä, vaikka kokeiltukin jo on. Lähtökohtaisesti kuitenkin tuohon pitää saada toisenlainen pelaaja kuin Jasu. Zaborskystä ON PAKKO saada enemmän irti, koska hän on kuitenkin yksi eniten potentiaalia näyttänyt pelaaja joukkueessa. Zaborskyn työmäärä riittää, mutta tällä hetkellä hän on jatkuvasti yksin painimassa ja hänelle ei pystytä tarjoamaan paikkaa pelata.

5 tykkäystä