Tulevaisuuden tähtiä Tapparan juniorimyllystä

13 tykkäystä

Kotikasvatus mennyt perille ja kädet pysyvät melko hyvin hartialinjalla. :wink:

5 tykkäystä
2 tykkäystä

Tapparalla on muuten haastava tilanne näiden lupausten kanssa. Putkessa on paljon potentiaalia ikähaarukassa Levtchi - Simontaival. Tarjontaa on nyt niin paljon että miten kaikille saadaan tarvittavat näytönpaikat ja sisäänajon mahdollisuudet? Kuten ihan käytännössäkin tiedämme joukkueen liiallinen nuorentaminen on iso riski menestyksen kannalta.

Esimerkiksi Levtchin on nyt noustava merkittävään rooliin ja nopeasti, koska seuraava polvi tarvitsee näytön paikkansa pikapuoliin.

Vaikea pulma. Esimerkiksi Utunen pelaisi jossakin muussa seurassa huomattavasti enemmän mitä Tapparassa.
Tappara on hukannut ennenkin junnujaan mm. Kristian Kuusela lähti Ässiin, kun ei peliaikaa annettu ja Mikko Mäenpää Jypiin samasta syystä. Ville Mäntymaa oli Jypin eniten minuutteja keräävä, mutta Tapparassa ei.

Penguinsissa rookiet menevät kuningaspingviini Crosbyn siipien alle. Meillä olisi Kristian Kuusela, jonka ketjuun Kasper Simontaivalta ja Patrik Puistolaa pitäisi laittaa. Heille myös säännöllisesti ylivoimaa.

6 tykkäystä

Onneksi näistä esimerkeistä on yli 10 vuotta aikaa. Viime vuosina huippuja ei ole hukattu.

Toisaalta vasta viime vuosina Tapparan junnutoiminta on alkanut tuottaa tasaisesti laatua. Jopa niin paljon, että väkisin kaikille potentiaalisille liigapelaajille ei löydy peliaikaa. Tämä on kuitenkin positiivinen ongelma, kun massasta voi poimia ne kirkkaimmat helmet.

Toistaiseksi nähdyn perusteella Tappara tietää mitä tekee. Tällä kaudella kokoonpanossa on nähty jopa poikkeuksellisen paljon nuoria. Paikkaajat ovat nousseet pääasiassa omista nuorista ja vielä sieltä nuoremmasta päästä. Vertailun vuoksi esim. Kärpät ei ole peluuttanut yhtäkään Puistola ja Simontaipaleen ikäistä. Kupari on ainoa -00 ja näitäkin on Tapparalla enemmän.

Omien junnujen peluuttaminen ei saa olla mikään itseisarvo. Kuitenkin nyt kun laatua alkaa nousta joka ikäluokasta, peliaikaa ja kokemuksia miesten peleistä on syytä antaa pikku hiljaa. Barkovit ja laineet ottavat pelipaikan vaikka kärkiketjuista omilla esityksillään. Hiukan hitaammin kehittyville on tarjolla omat polkunsa.

Kaiken kaikkiaan Tapparalla on tämäkin puoli hyvin hallinnassa.

11 tykkäystä

Mielestäni jossain määrin pitää olla. Omalla juniorilla on kuitenkin erityissuhde seuraan. Omaa junnua voi verrata NHL-seuran ykköskierroksen varaukseen, jolle muodostuu varauksen kautta erityinen suhde varauksen tehneen seuran kanssa. Seurat antavat näille varauksilleen myös erityiskohtelua muihin pelaajiin verraten.
Ainakin itselle seuran oma juniori säväyttää aina enemmän, kuin muualta tullut.

9 tykkäystä

Itselleni joukkueen menestys menee muiden asioiden edelle. Junnujoukkueet ovat oman kylän poikia ainakin pääasiassa. Ammattilaisurheilussa pelaajan syntymäpaikka tai nuoruusiän seura ei itselleni merkitse sinänsä mitää. Hurrasin samalla tavalla Savinaisen ja Haapalan maaleille, ihastelin Lehterän ja Barkovin taituruutta jne.

Totta kai omista täytyy pitää hyvää huolta eikä olettaa heidän olevan jossain kiitollisuudenvelassa vain junioritaustansa vuoksi. Myös sellaisia nuoria, joille ei löydy peliaikaa, täytyy pitää arvossa ja välit hyvinä. Kirkaimmat tähdet eivät kauaa pelaa Tapparan paidassa, joten myös niitä aivan terävimmän kärjen takana tulevat potentiaaliset tulevaisuuden runkopelaajat täytyy huomioida sillä tavalla, että he haluavat joskus palata, vaikka parikymppisinä kävisivät kehittymässä ja hakemassa peliaikaa muualta.

5 tykkäystä

Toimiva, laadukas, menestyksellinen ja ammattimainen a-nuorten joukkue kuitenkin palvelee ihan kaikkea. Pelaajapolkua, kehittymistä, ammattimaisuutta jopa taloutta. Vanha TPS oli tästä hyvä esimerkki. Aina tuli jostain uusia nimettömiä poikia, jotka paikkasivat lähteneitä. Vain Turussa tiedettiin, keitä he olivat. Juujärven palkkaaminen A:han olikin Tapparalta erittäin tärkeä ja oleellinen teko. Se, että oma juniori sinne liigaan nousee, on kuitenkin osoitus. että koko organisaatiossa tehdään laajalla rintamalla pitkäjänteistä työtä oikein.

7 tykkäystä

Ilman muuta näin. Onhan se kaikin tavoin hienoa, jos ja kun junnupuoli tuottaa laadukasta junioria ikäluokasta toiseen. Onneksi Tappara on saanut tämän puolen melko hyvälle mallille. Kun laatua löytyt omista, joukkueen rakentaminen on aina helpompaa, kun kaikkea ei tarvitse tuoda ulkopuolelta ja ns. opettaa organisaation tavoille. Kärpillä tämä puoli on ollut jo kauan kunnossa ja he ovat sitäkin kautta saaneet etua.

Omien junnujen peluuttamisen itseisarvolla tarkoitin esim. junnukiintiöitä sopimuspelaajissa tai kokoonpanossa. Nykyään jopa nämä saattaisivat toimia, kun laatua löytyy mutta periaatteessa haluan aina jalkeilla parhaan mahdollisen kokoonpanon, en mahdollisimman tamperelaisen.

Junioreihin panostaminen on ehdottoman tärkeää. Yhtä tärkeää on kuitenkin olla ryhtymättä mihinkään “omat pojat”-projekteihin pelkästään kotiseuturakkauden vuoksi tai tarjota kenellekään vapaalippua kokoonpanoon tietyn junioritaustan takia.

3 tykkäystä

Niin, kyllä Tapparalla tuossa C-A-toiminnan kehittämisessä duunia riittää. Mutta parhaalla mallilla se pitkiin aikoihin on ja suunta on oikea. Sen verran kuitenkin sanon, että mm. Haapalan, Rauhalan ja Luodon murtautumiset liigaan ovat olleet aika kovia juttuja polun rosoisuus huomioiden. Varsinkin Luodon ja Levtchin polku on johtanut kauniisti sanottuna keskinkertaisten junnujoukkueiden kautta ilman menestystä. Ehkä tämäkin on uuden suunnitelman mukaista toimintaa, jossa em. taustat huomioiden Levtchillekin on annettu poikkeuksellisen paljon aikaa kypsyä. Tanus valitettavasti ehti lähteä muualle, mutta hänen kannaltaan ratkaisu oli oikea.

1 tykkäys

A-nuorten kapu Jeremi Wehmas (-98) tänään TuTon paidassa Mestiksessä.

12 tykkäystä

Mikäs tämä Tapparan ja TuTon yhteistyökuvio on? Lehtonen oli meillä TuTosta ja nyt Wehmas A-junnuista TuToon.:thinking:
Eikö LeKistä olisi löytynyt ilmeisempi pelipaikka?

Liittynee tähän uuteen mestis sääntöön. Eli LeKillähän tuohon kiintiöön on tulemassa myös HPK pelaajia.

Mestiksen uudistuneet kokoonpanosäännöt kaudelle 2018-2019:

  • Omia sopimuspelaajia pitää olla vähintään 15 kpl runkosarjan alkaessa.

  • Lainapelaajia Liiga/KHL -seurasta saa olla korkeintaan 5/ottelu.
    Ottelukohtaiseen kiintiöön ei lasketa:

    Omia junioreita eikä omia sopimuspelaajia
    Maalivahteja

  • Liiga/KHL -seuran lainapelaaja on sellainen kenttäpelaaja, jolla:

    On sopimus Liiga/KHL -seuran kanssa kuluvasta kaudesta missä vaiheessa kautta tahansa tai on näiden seurojen Nuorten joukkueen pelaaja.

  • Mestisseura saa käyttää enintään 15 lainapelaajaa (Liiga/KHL -seuran sopimuspelaajia) aikavälillä syyskuu-joulukuu, ja 20 lainapelaajaa aikavälillä tammikuu-huhtikuu (joista vähintään 15 samaa pelaajaa kuin syksyllä).
    Tähän kiintiöön ei lasketa:

    Omia junioreita eikä omia sopimuspelaajia
    Maalivahteja

3 tykkäystä

Tapparan B:ssä pääosin tällä kaudella pelannut 2003 syntynyt Jere Virolainen teki tänään Suomen alle 16-vuotiaiden maaottelussa Saksaa vastaan 0+3 tehot.

3 tykkäystä

Lassi Vanhatalo pelasi tänään uran ensimmäisen virallisen miesten sarjapelin. LeKin 2. ketjussa pelannut Vanhatalo pelasi 12:28, kirjautti 9 laukausta ja teki pelin voittomaalin.

9 tykkäystä

Liiga Tapparan ykkösen laitaan, mitään ei menetetä.

3 tykkäystä

mihin me saadaan nää häkkipäät ens kaudella mahtuun?

8 tykkäystä

Kolmeen ekaan ketjuun, jos kesä menee hyvin.

4 tykkäystä

http://www.tappara.fi/juniorit/uutiset/Tapparalaisia_helmikuun_maajoukkueisiin_372.html

U18: Iivari Räsänen, Patrik Puistola ja Kasper Simontaival

U17: Joona Lehmus, Leevi Sorvali, Oskari Luoto ja Jesse Seppälä

U16: Jere Virolainen

6 tykkäystä