Turnausseuranta: Naisten MM-kisat Espoossa 04.-14.04.2019

Mun mielestä maalin hylkäys oli selvä siihen asti, kunnes kuulin, että jäähy tulikin jenkkien molarille kampituksesta. Jos tuomarit katsovat - ennen kuin maali syntyy - että maalivahti on tehnyt virheen ja kampittanut hyökkääjä. Miten tuon kampitetun hyökkääjän voidaan silloin katsoa estäneen maalivahtia tekemään työtään?

Eli molemmat tekivät väärin? En tajua logiikkaa.

4 tykkäystä

Eihän Ranekaan lentänyt 80-luvulla ulos vaikka steppaili jäällä pikkukengissä opastamassa tuomareita. :grinning:

Touhu menisi aika vaaralliseksi terveyden kannalta, jos näin olisi.

1 tykkäys

Tätä minäkin ihmettelen. Eikö molarin kannata joka tilanteessa hakea maskipelaajaan kontakti jos se maali hylätään?

1 tykkäys

Miettikää siltä kannalta jos Suomelle olisi tehty samanlainen maali. Siitä vasta poru olisi noussut. Lapsellista tehdä protestia kun peli on loppu. Pitäisi sen verran kunnioitta vastustajaa joka oli selkeästi parempi. Suomi oli pelkässä selviytymiskamppailussa kaksi viimeistä peliä.

2 tykkäystä

Mun mielestä aika turha tuota on lähteä protestoimaan. Tuomarivirhe on ihan selvä, mutta voittaja on kuitenkin oikein.

Tuollain sen itsekkin katsoin, mutta kun tuomari ei sitä noin nähnyt kun maalia näytti. Ei tuota maalia sen takia voinut kyllä hylätä. Ei olisi saanut näyttää maalia ollenkaan vaan kädet leväälle ja suomalainen boksiin.

Nyt meni aika pahasti pieleen.

Tästä saadaan tulevaisuuden kysymys pubivisoihin: onko Suomi koskaan juhlinut naisten jääkiekon maailmanmestaruutta? Ehtivät nimittäin juhlia muutaman minuutin.

5 tykkäystä

Ainoa - ei looginen, mutta inhimiillinen - selitys on, että jäähy oli oikeasti tulossa Suomelle, mutta koska hylky ja av olisi ollut “liian kova” tuomio, antoivat paikkona paniikissa jäähyn jenkeille tajuamatta logiikkavirhettään.

1 tykkäys

Upee peli ja upea taistelu.

3 tykkäystä

Jenkkiveljet ei tee Twitterissäkään itsestään pieniä.

Viestin avautuminen edellyttää twiitin kommenttien lukemista.

Menikö se näin:

  1. Tuomarit katsoi livenä maalivahdin rikkoneen, käsi pystyyn
  2. Tuli ripareista maali, jonka hyväksyivät
  3. Tarkistivat, ei maalia
  4. Jäähy jäi kuitenkin voimaan, ei sitä kai voi peruakaan?
1 tykkäys

Joo niin oli, mutta kun kiekko ei ole paremmuuslaji vaan maalintekolaji ja tänään Suomi teki maalin enemmän.

Muuten. Liigassa samantapanen maali hyväksyttiin, minkä Suomi teki.

Syynä oli, että kontakti tuli maalivahdin alueen ulkopuolella. Kuten myös Suomen maalissa.

1 tykkäys

Kotoisesta Liigasta nyt ei kannata kaivaa mitään esimerkkiä. Nuo nyt ei saisi noita linjaan, vaikka saisivat koko maailman teknologian ja valmennusosaamisen niitä katsomaan. Tällä kaudella meni Liigalta niin päin sitä itseään noi maalivahdin häirinnät, että kukaan ei tiedä, miten noita sovelletaan. Saatta olla, että tässäkin pelissä kansainväliset tuomarit haki juuri meiltä mallia ja tulos tuttu.

1 tykkäys

Mutta tuossa oli torjunta-asento otettu? Vaikka olikin ulkopuolella.

Tää olisi ollut vielä hirveän helppo valkopestä, kun olisi antanut Suomelle kakkosen maalivahdin estämisestä, kun ei siinä suomalaiset saanut kummoisia kontakteja kiekkoon ennen kuin se oli rysässä.

1 tykkäys

Erikoinen loppu. Eihän tämä edes harmita.

1 tykkäys

Oikeasti kyllä mieltä lämmittää tuolla tavalla voittaneiden fanien (tiedä missä määrin ovat, mutta kuitenkin) tuollaiset kommentit.

Tai sit ne on kanadalaisia.