Työelämä

Näissä jutuissa on ongelmana se, että tällaiset symbolit on työnantajalle kuin oksasilppuri. Kun vähän koitat sormella, huomaat kohta olevasi olkapäätä myöden vedettynä ongelmiin ja homma muuttuu todella sotkuiseksi. Seuraavaksi toinen työntekijä alkaa käyttää pride-pinssiä ja perustelee että toinenkin työntekijä on saanut luvan käyttää “tietoisuuden lisäämiseen” tarkoitettuja symboleita. Sen jälkeen tulee veteraaniheijastimet ja lopulta joku tomppeli kiinnittää takkiinsa “make america great again”-pinssin.
Tuo tiukkapipoinen sääntö on laadittu siksi että asiakkaat saisivat mahdollisimman asiallisen ja neutraalin kuvan yhtiön työntekijöistä ja sille on omat hyvät syynsä. Täytyy kyllä antaa tunnustusta tuolle työnantajalle. Kerrankin kohupotkuissa on kaikki mennyt ns. “by the books”. Someraivohan tästäkin seuraa, koska joku feministit näkevät tässäkin partiarkaali-illuminaatin naisvihamielistä propagandaa.

14 tykkäystä

Joissain työpaikoilla on pohjana nimenomaan järjestys ja yhtenäisyys. Molemmat asiat on toisiinsa nojaavia.

Minusta toki Pride,Roosa yms on ihan mahtavia juttuja, mutta tämän tyylisiin duunipaikkoihin nämä,(tai mitkään muutkaan) ei kuulu. Luvassa olisi lieveilmiöitä ja säröjä.

Erikoistapauksen sattuessa saattaisi muutkin vaatia omiaan, siitä voisi tulla työpaikalle kitkaa. Tuolla ei siihen ole varaa lainkaan.

2 tykkäystä

Vaikuttaakohan turvallisuusalan lakko Liigan otteluohjelmaan? Kaupungin omat järjestysmiehet ovat varmaan töissä, mutta yksityisen puolen järjestysmiehet ovat PAM:in alaisia. Saavatkohan toimihenkilöillä paikattua mahdolliset aukot ja antaako poliisiviranomainen järjestää ottelutapahtumat ke-pe?

Halleissa olevat järjestyksenvalvojat eivät työskentele vartiointialan tes:n alaisuudessa.

Ne järjestyksenvalvojat, jotka lakkoon menevät työskentelevät kauppakeskuksissa, julkisissa liikennevälineissä tai asemilla. Lakkoilevat ovat siis vartiointiliikkeen palkkalistoilla olevia järjestyksenvalvojia.

Oulussa jv-hommat hoitaa Oulun alueen järjestyksenvalvojat ry. Tampereen osalta en tiedä kuka järkkärit hoitaa.

edit. Tämän mukaan Hakametsän palvelut Oy Järjestyksenvalvojaksi Hakametsään? | Tappara

Kumpikaan ei kuitenkaan toimi vartiointialan tes:n alaisuudessa.

Hakametsän C-päädyn käytävän pubin ja seisomakatsomon ylhäällä olevassa pystybaarissa on ainakin Nordic Security Alliancen henkilöitä patsastelemassa.

https://www.nordicsec.fi/palvelut/

Ok. Ravintolan jv:t tekevät pääasiassa töitä mara:n tes:llä. Eivät ole lakon piirissä.

1 tykkäys

Airpro kuitenkin on lähtenyt mukaan Roosa nauha - kampanjaan. Heillä näkyy slogankin Airpro vaaleanpunaisen asialla.

Itselle ei tule mieleen yhtäkään yritystä tai duunia minkä tyyliin Roosa nauha ei sopisi.

No tähän on hyvinkin helppo vastaus. Jos nuo ovat vartija nimikkeellä tuolla niin mitään Roosa nauhaa ei voi pitää lain mukaan. Tästä ei firma voi tehdä poikkeusta tai pahimmassa tapauksessa on itse vastuussa. Eli eipä työnantajalla ollut mitään muuta mahdollisuutta kuin antaa potkut.

Vartijan asussa ei saa olla näkyvillä muita merkkejä ja tekstejä kuin edellä tässä pykälässä mainitut.

4 tykkäystä

Irtisanomista ei ole vielä riitautettu missään, eikä tuomioistuin ole sanonut laiton vai laillinen irtisanominen.

Mutta näillä tiedoilla mitä media on meille antanut pohdiskellaan.
Itse luin asiasta enemmän Mtv3:n uutisesta, Aamulehden versio oli btw todella pelkistetty pelkkään seuraukseen (hieman klikin omaisesti).

Ja luetun perusteellahan kaikki on mennyt miten pitäisikin : Sääntörikkomus

Nuhtelua, varoitus, toinen varoitus ja irtisanominen. Tässä ei olla yksinkertaisesti toteltu työnantajan määräyksiä.

Se on ikävä kyllä kylmästi sanottuna “se ja sama” sopiiko kannettava Nauha/ muu erilaisuus univormuun. Tässä ei annettu asiaan erillistä lupaa.

Oikeastaan itsellä ei ole tähän paljoa lisättävää, toistaisin vain muiden kirjoittajien sisältöä eri värisessä paketissa. Ylhäällä on kasapäin hyviä pointteja asiasta.

Toisaalta, virallinen kampanja on tuon yhtiön virallinen kampanja, joka itseasiassa sikäli jo edustaa kyseistä hienoa asiaa.

Jos menee Työtuomioistuimeen, niin heidän päätöksestä on aina vaikea mitään etukäteen arvioida. Voi olla tottakai ettei kaikkea tiedetä.

Ikäväähän tää on, mutta annetut säännöt ei kuuntele meidän tunteita. Niilläkin on toisinaan järkiperäiset, syvemmät ja harkitut syynsä.

Pääsin kahvaten erään työnhaun esivalinnasta läpi, edessä olisi itselleni jotain todella uutta :

  1. Videohaastattelu. Ei ole live, ja saan teutaroida videoitani moneen kertaan. Tähän sain ihan hyviä vinkkejä koululaitokseni* mainiolta opolta. Tässä vaiheessa saatan olla melko vahva, osaan reagoida ja omaan kuulemma tiettyä uskottavuutta, aitoutta ja karismaa.

(*Perjantaina tulee finaaliin ammattitutkinnon osan koulutus)

  1. Joku kysymyspatteri netissä. Näissä ennustan mahdollisen kompurointini. Tämä on selvä heikkouteni, en ole omimmillani esim matemaattisissa kokeissa.

Eli kyseessä on taloushallinnon avustavien töiden työpaikka, varsinaista työpaikkaa ei ole mainittu nimeltä ja vuokratyöfirma teettää kyselyt.

Onko jollain vinkkejä, mitä minulla on edessäni? Kai mä voin olla rehellinen oma itseni , jos on jotain “mikä kuvaa itseäsi parhaiten ja vähiten” - kohdissa? Kaikki neuvot tervetulleita!

Kirjoitin siitä myös traumaketjuun, että mulla on pakkomielle tähän rinnastukseen monessa asiassa. Sen verran sitä kuitenkin vielä taustoitan: tein itse virheen aikanaan, kun lähdin työnantajan kanssa hippasille. Nopeasti siitä tuli ex-työnantaja ja sen jälkeen olen nöyrästi ottanut virheestä opiksi.

Siihen ei kannata lähteä, vaikka olisi mikä tilanne. Ennemmin kannattaa vaikka juosta itsekseen metsässä ja halailla puita pahimpaan *itutukseen, mutta sillä ei aiheuta itselleen kuin hallaa.

Sinne meni työhaastatteluvideot. Kohta tehtävien pariin. Mielestäni nappiin meni. En hirveästi joutunut hiomaan ja pelikirja vastauksiin tuli luonnostaan.

Ette usko , mutta TÄMÄNKIN vaiheen jälkeen on vaihe :see_no_evil: … oppimisvaihe-testit. Jos siis pääsen läpi tästä vaiheesya, esivalinnoista pääsin, ei hyvänen aika.

En tiedä haetaanko tässä astronauttia vai reskinhoitajaa määrä-aikaiseksi. Meen kohta valmisteleen itseäni fyysisiintesteihin, jos sellainenkin tulis.

Tänään en mene valmistumisen kunniaksi jatkoille, vaan menen sukeltamaan metallilevyjä ratinansuvannosta, juokseen portaita ja salille. Sen jälkeen opettelen raamatun ulkoa. Lisäks ajattelin käydä Stadissa nostamassa Micke Makke Åstenin kattoon Kuhdan paidan seuraksi.

Tosiaan, tuo videohaastattelu vaihe oli itselle aika miellyttävä kokemus. Mutta jotenkin tuntuu että onko tässä vähän liikaa nyt seulontaa…

Onko se kaikissa vuokratyö/rekryfirmoissa samanlaista?

2 tykkäystä

Nyt ottaa päähän. Esimies laittoi minut valehtelemaan asiakkaalle. Ja vielä siten että asiakas pitää minua jatkossa ammattitaidottomana tai sitten tajuaa että valehtelen. Kasvot meni joka tapuksessa. Heti kun olin lähettänyt mailin rupes kaduttaan. Ois pitänyt sanoo pomolle että laittaa kyseisen viestin itse.

Itse en ole joutunut tuota tekemään, mutta törmännyt näin asiakkaan kannalta vastaavaan tilanteeseen, mikä näin asiakkaan kannalta oli sitten loppuviimeksi ihan huvittavaa. Ymmärrän että et pysty samaistumaan tähän…

Mulle oli tulossa uusi auto 6kk tilausajan jälkeen, ja viikkoa ennen luovutusta soitin myyjälle, että kaikki vissiin ok kun ei ole kuulunut mitään.

Myyjä pahoitteli, että Hangossa on niin paha jäätilanne (helmikuu), että kaikkien uusien autojen luovutukset viivästyy n. kolme viikkoa. Forwardoi mulle jopa mailin, jossa maahantuojan logistiikkapäällikkö ohjeistaa kertomaan tämän asiakkaille.

Soitin sitten Hangon satamapäällikölle, notta mikä teillä on jäätilanne. Vastaus oli että ihan normaali, myöhästymiset on max. kolme tuntia.

Soitin sitten takaisin myyjälle, lupasi palata asiaan, ja parin tunnin päästä auto olikin löytynyt satamasta ja luovutus olisi ylihuomenna :slight_smile:

Eli maahantuoja oli ite munannut autojen varustelun Suomessa, ja “jäätilanteen takia” niitä ei voinut luovuttaa. Pomo ohjeisti alaisiaan valehtelemaan ja tämä minun myyjäni forwardoi kyseisen mailin minulle.

Jääköön merkki ja maahantuoja mainitsematta, mutta ei ollut auton saamisen jälkeenkään mitenkään hieno kokemus asioida tuon puljun kanssa.

3 tykkäystä

Itse laitoin pomolle viestiä että jatkossa minä en ole se joka valehtelee asiakkaalle. Että sen saa tehdä joku muu. Ja selvennyksenä minä käyn kauppaa yritysten kanssa.

7 tykkäystä

Takana ties kuinka monennet yt-neuvottelut, jossa työnantajan teesinä porukan vähennys. Itsellä työt jatkuu, mutta työkavereita joutuu lähtemään, potuttaa, eikä oikein osaa iloita oman työpaikan säilymisestä.
Seuraavat kun tulee niin olen varmaankin vapaaehtoinen lähtemään, mulla on tullut raja vastaan. Sitten varmaan downsiftaan loppuelämän pienillä tuloilla.

7 tykkäystä

No, kannattaako liikaa negailla. Ikäviähän nuo yt:t on, mutta älä nyt vielä heitä tulevaisuuden suhteen hanskoja tiskiin. Siis ajattelin tuota downshiftausta. Mikä estää ettei jatkossa löydy yhtä hyvää tai parempaakin työpaikkaa.

2 tykkäystä

Musta vähän tuntuu, että voi olla vaikea ymmärtää tuota jatkuvaa irtisanomisrumbaa, jos ei sellaisessa ole itse ollut. Se vaikuttaa kaikkeen.
Itsellä sinänsä hyvä tilanne, että kun muutaman vuoden saa palkkaa vielä niin velat on maksettu ja muissa jutuissa on rahaa niin pärjään kyllä ihan ok, jostain täytyy kyllä karsia, mutta onnellista elämää meinaan jatkaa:)

2 tykkäystä

Juu, olen itse kokenut vastaavaa. Eikä se aina ole mikään voitto, että oma paikka säilyy, kun samat työt tehdään sitten entistä pienemmällä porukalla. Yleensä neuvotteluita vielä edeltää monen kuukauden hyshys-aika, jolloin tekeminen hyytyy, suunta on hukassa ja kaikilla paha olla odotellessa löysässä hirressä kuoliniskua. Tietty jos tehdään oikeasti niin isoja muutoksia toimintaan, että firman talous tervehtyy, niin yt:iden jälkeen voi ilma myös puhdistua. Usein kuitenkin porukalta on jo veto aika vähissä tuossa kohtaa.

3 tykkäystä