Työelämä

  1. Saada töitä/opiskelupaikka Tampereelta
  2. Muuttaa Tampereelle

Ykköstähtäin opiskelupaikan suhteen on POLAMK, mutta hain hetki sitten myös vartijan koulutukseen. Työpaikalla ei lopulta ole juuri merkitystä, koska tiedän etten pääse unelma-ammattiani harjoittamaan ilman sitä ainoata pätevää koulutusta.

5 tykkäystä

Onhan noilla suhteilla ja verkostoitumisella hyvinkin merkitystä. Mutta voi niitä töitä muutenkin saada. Jonkinlainen kokemus ja koulutuskin usein tarvitaan. Aika harva homma on niin simppeli, että kuka tahansa innokas kelpaa tai pystyy sen hoitamaan.

Joku työharjoittelukuvio vois olla ok, mutta mikä ala jne. Eipä näin heti osaa sanoa. Sosiaaliala (myös vanhustyö ) tulee jotenkin mieleen, eikös siellä ole imua. Mutta mikä ovi pitäis ekana avata. Olen luullut että puhelinmyyntiä saa kuka tahansa yrittää, jos intoa riittää. Mutta enpä kauheasti suosittele. Jotkut kai pärjää, monet ei. Jotenkin minusta toi puh.myynti kuulostaa aika “hätäriltä”. Ja minua ainakin risoo useimmat soitot, mutta koetan olla kohtelias. Työtään hekin tekevät. :slight_smile:

Itseasiassa mulla oli se tässä mielessä, että koetapa joskus soittella yritykseen, jonne olet hakemassa. Osoittaa kiinnostusta ja ainakin jotenkin erotut isosta osasta porukkaa. Rohkeesti vaan ja jokunen kysymys valmiiksi mietittynä. Jos ei muuta niin ainakin siinä esiintymis- ja esittäytymistaidot kehittyy. :wink:

1 tykkäys

No, sulla on selkeästi tuo POLAMK tähtäimessä. Enpä juuri tiedä mitään pääsyvaatimuksista tai poluista kohti tuota opinahjoa. Vartijan koulutuksesta ja hommista on varmaan hyötyä. Työn tekeminen helpottaa useimmiten toimeentuloa, mutta sepä vasta olisi hienoa jos se veisi myös kohti tuota opinahjoa. Olis vähän niinkuin kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Et vissiin ole vielä ehtinyt pyrkimään tuonne POLAMK:iin? Millsisella aikataululla aiot yrittää?

No ainakin on hyvä yrittää ottaa tarkemmin selvää mitä kohteena oleva firma on ja tekee. Sen jälkeen otat itsestäsi selvää mitä pystyt jo nyt firmalle antamaan ja se mihin koet pystyväsi oppimaan. Sitten kun nuo on selvillä niin nämä ajatukset pitää pystyä välittämään työntarjoajalle. Eli kun pystyy kertomaan heille että tiedät millaiseen firmaan haet ja ymmärrät edes vähän työnkuvasta ja annat heidän ymmärtää että sinussa on kasvavaa työvoima-arvoa niin väitän että alle 5 työhakemusta riittää. Lisäksi on aina bonusta joko käydä fyysisesti paikanpäällä toimistolla utelemassa töitä tai soittaa työpaikasta.

1 tykkäys

@Treppu Kannattaa, jos haastattelu napsahtaa, niin myös itse miettiä muutama kysymys valmiiksi. Siihen kohtaan, kun kysytään, onko kysyttävää.

4 tykkäystä

Meillä täällä töissä pomo sanoi, ketään työtöntä ei palkata jos ei ole ns “varma”. Isoin syy tähän tässä tapauksessa on ehkä sankarit kekkä sattui kortistosta viimeksi tulemaan. Nytkin on 2-3paikkaa auki, vaatimukset on suurinpiirtein tässä; tulee sovittuun aikaan töihin, oppii edes yhden asian päivässä ja jos osaa sillä tonnin älyluurilla Googlettaa mitä esimerkiksi lapiointi tarkoittaa käytännössä jos ei juuri sillä hetkellä muista esimerkiksi. Sinänsä on sääli että nämä tällaiset välillä tekee työnantajista vähän “varovaisia”. Mutta tämä nyt ei liity sinun tapaukseen sen enempää, lähinnä tarkoitus oli luoda näkökulma kolikon toisesta puolesta. Älä luovuta, kyllä se paikka vielä löytyy :relaxed:

8 tykkäystä

Varhaiskasvatuksessa on varmasti avoimia sijaisuuksi tarjolla kunhan siellä kausi lähtee käyntiin. Jos hoitaa hommat skarpisti ja on valmis tekemään ensin lyhyempiä sijaisuuksia, niin pitkä sijaisuus (+1kk) ei ole ollenkaan mahdoton. Varsinkin siitä, että olet mies saa paljon plussaa naisvaltaisella alalla.

Sama taitaa päteä täysin myös vanhusten kanssa. Ensin lyhyillä sijaisuuksilla jalkaa oven väliin ja sitten pidempää sijaisuutta.

2 tykkäystä

Olen ehtinyt jo pyrkimään, kun kävin toissapäivänä pääsykokeissa. Hylsy tuli, mutta nyt on jo parhaillaan uusi haku käynnissä. En tosin suunnitellut hakea nyt vaan marras-joulukuun haussa.

Kiitos kaikille vinkeistä ja avusta! :slight_smile:

Tollasen yleismiehen hommaan hakemista voi pahastikin kepittää tuo Sipilän aktiivimalli, joka takaa firmoille yleishommiin ilmaista työvoimaa mielin määrin.
Suhteet olisi tässä kohtaa kova sana, niin kuin työelämässä ylipäätään.

Hieno juttu, ettet jäänyt vain makaamaan unelmiesi päälle, vaan hait myös vartijan koulutukseen. Siinä näkisin erittäin nopean tien päästä työelämään kiinni. Koulutus kestää käsittäälseni vain 80h. Nykymaailma vaan on mennyt sellaiseen suuntaan, että melkein mihinkä tahansa työhön vaaditaan koulutusta ja pelkkä lukion päästötodistus ei ole oikein minkään arvoinen.

Tässä pari vinkkiä minultakin “työnhakuun”:

  • koita päästä henkilökohtaiseen kontaktiin työnantajan kanssa, paperia he saavat ihan riittämiin muutenkin
  • kun menet tapaamiseen, niin pukeudu siististi (ei Tappara lippistä :wink: )
  • jos sinulla on isoja tatskoja, niin peitä ne vaatteilla (yhä edelleen on paljon ihmisiä, jotka suhtautuu niihin negatiivisesti, minä muiden mukana)
  • pyri olemaan oma itsesi, koska mikään feikki ei kuitenkaan yleensä mene läpi

Onnea opiskelupaikan suhteen ja työnhakuun.

8 tykkäystä

Vähän ollut tässä “jumppaamista”, mutta vihdoin ollaan päästy tilanteeseen, että voin vapaasti höpötellä “piireissä” asioista oikeilla nimillä. Ei tarvi peitellä enää.

Ja @treppu , unelmat on tehty olemaan kaukana tai tavoittamattomissa. Ei ne muuten olisi unelmia. Tsemppiä.

2 tykkäystä

Täällä mukavasti jo vastauksia @Treppu:n työtoiveissin/-hakuun. Ite joskus mietin että täällä voisi toimi sellainen sisäpiiri missä Tapparahenkisiä autetaan tosissaan, esim tarjoamalla töitä tai mitä tahansa. Eräänlainen sisäpiiri.

Vuosituhannen alussa palkkaisin kerran ”pitkän” mietinnän jälkeen ilveshenkisen kaverin töihin, jonka CV:ssä luki ”ilveksen pelien seuraaminen/fanaattisen kannattaminen” tms. Joutui ihan miettimään voiko ”te voitte mennä / haista v*ttu (vastustaja)” -tyyppistä hemmoa ottaa toimistolle, mutta otin koska kompetenssi muuten oli vakuuttava. Ei voinut sivuuttaa vaikka CV sisälsi väärän seuran. Onneksi voimasuhteet on ollut mitä on, ei tarvinnut katua vaikka ollaan jo sitten oltu yli vuosikymmen eri paikoissa :muscle::muscle:

3 tykkäystä

Hienoa että työmotivaatiota löytyy. Iso kivi kengässä saattaa olla jonkin ammattitutkinnon puute. Nykyään ilman mitään varsinaista ammatillista koulutusta voi työpaikan saanti olla vaikeaa. Ei toki mahdotonta. Jos joku kilpailee samasta paikasta, jolla tutkinto on ja vielä työkokokemusta, vetänee useimmiten pidemmän korren. Palkassa ottaa myös turpaan ilman tutkintoa.

Hyviä vinkkejä saitkin jo paljon. Mieti mihin muuhun koulutukseen tai ammattiin oikeasti haluaisit? Aina on parempi on kuluttaa aikaa koulunpenkillä, kuin kortistossa. Et ole liian vanha. Lukio pohjalla yleensä ammatin saa 2 vuodessa. Esimerkiksi kauppis antaa pohjaa moneen erilaiseen myyntityöhön.

Silti voit jatkaa opiskelun ohessa hakua POLAMK ja unelman toteuttamista. Hyvillä papereilla amiksesta tai kauppiksesta saanee myös hyvät lähtöpisteet POLAMK hakuun, jos Lukion todistus ei ole aivan priimaa.

3 tykkäystä

Joskus ensimmäiset hakukerrat on hyvä ottaa “harjoituspelinä”, niin tietää mitä sitten varsinaisissa “pudotuspeleissä” on edessä ja mihin pitää panostaa.

Ei muuta kuin tsemppia hakuihin.

5 tykkäystä

Itselleni työapaikaka maksaa korvausta pyöräilystä. Tai tulet sitten töihin ihan millä tahansa lihasvoimaa vaativalla kulkuvälineellä. Tietty tässäkin on kattoraja minkä jälkeen korvausta ei enää makseta.

2 tykkäystä

Eipä sun täällä tarvitse meille kertoa, miksi tuo hylsy tuli niissä POLAMK:n pääsykokeissa. Mutta itse olet varmaan asian miettinyt ja läpikäynyt. Ensi kerralla sitten entistä ehompana yrittämään.

Tässä nyt kuitenkin alkoi kiinostamaan, että millaiset nuo POLAMK:n pääsykokeet on. Annetaanko siellä jotain tehtäviä ratkottavaksi. Vai onko se enemmän haastattelutyylistä. Mulla ei tosiaan ole aavistustakaan asiasta.

1 tykkäys

On kirjallinen koe, kuntotestit sekä psykologiset testit.

Tuolta löytyy paljon lisätietoa:
https://www.polamk.fi/amk/haku_ja_valinta

1 tykkäys

Tuli työpaikalla semmoinen myyntikilpailu, että jos myy kolmen kuukauden aikana (elo, syys, loka) vähintään 25 yksikköä yhtä tuotetta, saa bonuksena kuukauden ylimääräisen palkan. Ja ylimenevältä osalta samassa suhteessa.
Nyt on reilu viikko menty tätä ensimmäistä kuuta ja olen onnistunut myymään tätä tuotetta 21 yksikköä, vaikuttaa siis melko todennäköiseltä, että saan tuon bonuksen. (Tulee meinaan todellakin tarpeeseen kun tuota työttömyyttäkin tuli tuossa kokeiltua eli pienimuotoista taloudellista kuoppaa kaivettua perheen jalkojen alle.)
Mutta pointti tässä on se, että kummasti tuo raha motivoi yrittämään “lite mer”, vaikka tällaiseksi työntekijäksi en ole itseäni koskaan mieltänyt. Tämä ko. bonus ei ole oman työnantajan maksama, vaan kolmannen tahon, eli sen kenen tuotetta tässä myydään.
Kannattaisikohan yritysten enemmänkin koittaa motivoida henkilökuntaa tällaisilla kunnollisilla bonuksilla?

15 tykkäystä

Tulospalkkiojärjesteömäthän on monissa yrityksissä käytössäkin, mutta nekin toimivat kollektiivisesti usein. Myös urakkapalkka on monilla toimialoilla käytössä, eli onhan näitä. Tietyissä tilanteissa jokin tuollainen kampanja on hyväksi, mutta jos siitä tulee jatkuva tapa, niin saattaa ohjata työpanosta väärille raiteille.

2 tykkäystä

Millekköhän raiteille, kaikki tienaa paremmin, se vasta olis harmin paikka.