Yleinen jalkapallokeskustelu

Juniorit tuntuvat pärjäävän todella hyvin. Juuri U19 pelasi tasan Belgian kanssa. Omaan silmään ongelma näyttää olevan se, että pelaajien kehitys ei jatku lajin absoluuttiselle huipputasoille kuin aivan harvojen kohdalla. Tuntuu, että kehitys hidastuu tai loppuu tuohon n. 20 ikävuoteen. Ehkä paras esimerkki on Tim Sparv. Hänellä on hallussaan ennätykset varmaan kaikissa taitokisoissa tehtävässä suorituksessa, ja on ollut nuorena aivan päällikkö ja tuleva Litmanen, mutta nyt yrittää saada viiden metrin syöttöä perille Tanskassa. Tällä hetkellä oikeastaan vain Hradeckyn ja Eremenkon voi laskea kehittyneen tarvittavalle tasolle. Ja heidän tasoisiaan tulisi olla vähintään puolet avauskokoonpanosta, jos mielii pärjätä. Eli tiivistettynä ollaan tasaista massaa, josta puuttuu ne tilanteita luovat ja pelejä voittavat ratkaisijat. Toisaalta maajoukkueen pärjätessä, alkaisi näitä pelaajia nousemaan esiin, kun hyökkäykset olisivatkin jotain muuta, kuin 10 minuutin pesukoneen jälkeen epätoivoinen rääpäisy Pukille, johon muut lähtevät mukaan mikäli kerkeävät ja jaksavat.

Ja Backen potkut onkin vaikea kysymys. Pelillisesti edelliset kaksi peliä ovat olleet aika ehjiä ottaen huomioon ketä vastaan ne on pelattu. Niin tai näin, 2 pistettä edellisestä 10 ottelusta on kyllä paska saldo.Olen potkujen kannalla, mikäli korvaaja on tiedossa, ja hänen kanssaan lähdetään kehittämään suomalaista jalkapalloa pitkän ja harkitun kaavan mukaan.

Tarkoittaakos tämä että pelaaminen ei kehity tai ei pääse kehittymään. Tarkoitan että voi osata kikkailla pallon kanssa ja omata potkutekniikkaa mutta sitten pelaamisessa on sokea. Ei tunnista joukkueen pelitapaa, ei hae itseään pelattavkasi. Näinkö?

Kyselen kun itse seuraan hyvin vähän Suomen jalkapalloa, en maajoukkueita enkä seurajoukkueita. Viimesen Ratinan mj pelin katsoin telkusta ja edellistä en edes muista… no Ratinassa yks siellä hölkkäsi kärkenä ja hyvin orjallisesti pelattiin puolustukseen panostaen. Sitä sapluunaa ei kyllä vahingossakaan rikottu vaikka olisi ollut tilanteitakin parin pelaajan spurtata avuksi.
Tiedä sitten olisko ratkaisu päävalmentajan vaihtokaan…se materiaali on mikä on ja onko sellaista velhoa olemassakaan joka noilla repii edes tasureilla tulosta.

Oikeastaan muuta perää väitteelle ei ole, kun että junnuissa tulokset ovat hyviä, mutta siitä eteenpäin ei tunnu kauheasti positiivisia asioita maajoukkueessa tapahtuvan.

Veikkaan, että ne suomalaiset, jotka eivät pääse ulkomaille kunnon joukkueisiin, vaan jäävät pelaamaan heikkotasoista Suomen potkupalloa, vaatimattomiin harjoitusolohin, valmennukseen ja karmeaan ilmastoon, jäävät polkemaan paikoilleen.

1 tykkäys

Veikkausliigan kärkikamppailussa pelkkiä tasapelejä. Helsingissä HJK-Mariehamn 1-1, Seinäjoella SJK-Lahti 2-2 ja Tammelassa Ilves-HIFK 1-1. Tuosta kun olisi Ilves napannut kolme pinnaa niin ai jai kun olisi herkulliset asemat. Mestaruussaumat ovat ihan kohtalaiset yhä kuitenkin, jos Ilves voittaa molemmat lopuista peleistään (HJK ja Mariehamn). Vaatii, ettei Mariehamn voita Lahtea ja ettei SJK voita molempia pelejään (PK-35 ja HJK).

PK-35 ottelussa tänään 220 katsojaa.

All I need to say is, that HE is back

1 tykkäys

Mikä on paskapuhetta?

Veikkausliigassa panokset kovenee. Parhaillaan Tammelassa Ilves-HJK 1-0 -tilanteessa hetki sitten tulleella osumalla.

Muut mestaruuskapinassa olevat jengit:

FC Lahti-IFK M 0-1
SJK-PK-35 0-0

Merkittävä on myös PS Kemin 1-0-johto VPS:ää vastaan. VPS menetti teoreettiset mestaruussaumansa viime kierroksella, mutta paranteli osakkeitaan merkittävästi mitali- ja europaikkakamppailussa.

Ja samassa VPS tasoittaa. Ja SJK tehnyt kaksi maalia ja hoitelee PK-35:n odotetusti.

Tammelassa ensimmäinen jakso potkittu ja Ilves ansaitusti 1-0-johdossa. SJK naulannut odotetusti oman pelinsä neljällä maalilla. IFK M myös 1-0-vierasjohdossa.

Näillä tuloksilla pisteet ennen kutkuttavaa viimeistä kierrosta. Toki sitä ennen vielä kutkuttavammat toiset jaksot.
IFK M 58
SJK 56
Ilves 55
HJK 54

Voitto ei silti Ipaa auta, jos Mifk voittaa. Mestaruussaumat menevät siinä?

Jos tuo maalierolla ratkaistaan tasapisteissä niin Ilveksen vain +5, IFK M +13, SJK +12.

Vaatisi siis neljän maalin voiton saarelta lauantaina ja sen ettei SJK voita HJK:ta Helsingissä. On suurempiakin ihmeitä nähty… Toivotaan kuitenkin, että Ilveksen johto pitää ja että Lahti onnistuisi tasoittamaan.

Tammelassa 1-1. HJK painanut koko jakson alun. Vähän helponaisesti syöttö tulee koko keskustan lävitse ja Taiwo niittaa tasoituksen.

Toivottavasti Mifk pitää johtonsa.

Ilves sulaa 1-2

HJK 2-1 johtoon. Hilander tarjoilee seikkailullaan.

Alun jälkeen aika tasaista pelailua. Tuossa aiemmin HJK-molari selvisi ilman varoitusta taklattuaan Tendengin. Pirteästi esiintynyt Ilveksen Ala-Myllymäki paareilla vaihtoon myös joku aika sitten. Ja 1-3…

Vähän helposti HJK kyllä tästä voiton kaivaa.

Mifk johtaa 2-0 :muscle: