Ylivoimapelaaminen 2018-19

Tämänviikin peleissä yv on näyttäny jo ihan kelvolliselta, ajan kysymys kun alkaa verkkoon mennä enemmä. Huvittavaa et kirosin tänäänkin et miksei tee tollain ja tollain. Seuraavasta hyökkäyksestä tekivät sit sillain miten tahdoin. :sweat_smile: Vielä se yhen kosketuksen sylttö sieltä takikselta jäi uupuun.

Ylivoima on parantunut, mutta ei se ainakaan minusta vieläkään kovin hyvää ole. Suurin ongelma on se, että Tapparan ylivoima tuntuu edelleen liian riskittömältä. Laukaisuhalukkuus viivasta on kasvanut koko ajan ja erityisesti maalin vasemmalta puolelta (siis pelaajasta katsottuna, jossa heiluu Kuusela, Zaborsky tai M. Järvinen) on ruvennut tulemaan vetoja. Se, että laukaisuhalukkuus on lisääntynyt on tuonut sen elementin, että YV:llä voi tehdä maalia.

Sen sijaan toisella puolella, jossa on Malinen, Miksa, Erkinjuntti niin siellä suunnalla on edelleen ongelmaa. Kaikilla näillä (Malisellakin) on taipumusta pyrkiä liian kliinisiin ja hitaisiin ratkaisuihin YV:llä. Kiekkoa pidetään aivan liian kauan, joka tekee ylivoimasta vaaratonta. Kiekon pitää liikkua YV:llä vielä tätäkin paljon nopeammin ja riskiä on nostettava. Jos YV:llä ei oteta pientä riskiä niin yleensä se menee ennalta-arvattavaksi läpsyttelyksi, jossa ei tule vetopaikkoja. Täytyy ottaa riskiä myös YV:llä.

Noh, kehitettävää löytyy aina. Pääasia on ollut se, että erityisesti alueelle viemiseen on löytynyt kuviot ja nyt Tappara pääsee pelaamaan sitä YV:tä. Kauden alussa ongelmat alkoi jo pelin avaamisesta omissa, joten selvästi ollaan pitkä matka tultu sieltä jo.

3 tykkäystä

Allekirjoitan, mutta Malisesta erimieltä. Ratkaisu halukkuus on suuri ja on omasta mielestä vaarallinen aina kun saa kiekon.

1 tykkäys

Toivon, että Karjalainen nostetaan Jasun tilalle neliön keskelle. Saadaan laukaisu-uhka myös siihen.

Onneksi yv on yksi helpoimmista asioista laittaa kuntoon. Aiemminkaan se ei välttämättä ole toiminut runkosarjan aikana , mutta hups kun playoffit alkaa niin prosentit alkaa löytymään.

1 tykkäys

Fälth on kiinnostava haku mutta näinköhän Järvinen tätä myöden sitten jatkaa matkaa? Joka tapauksessa YV on sakannut sen verran huolella että vahvuuksista päätellen Elias saattaisi tuoda yhden vaihtoehdon myös siihen.

Oliko @ljpp vai kuka joka jo hahmottelikin Rantakaria pointille ampumaan brentburns-henkisesti? Tällöin taas Fälth voisi olla kolmion takamiehenä toisessa YV:ssä ja Kemmu toisessa. Samalla saadaan Ojis sieltä toiselta pointilta vapautettua esim maalin eteen Jasun paikalle.

Eli näin:

Yv1:
Ojamäki-Malinen
Kuusela-Kemiläinen-JMJ

Yv2:
Zaborsky-M.Järvinen
Rantakari-Fälth-Erkinjuntti

Saa käyttää Jukka & co :wink:

Kahdella pakilla varmasti jatketaan ja uusi kaveri ei ylivoimalle pääse. Yv on nyt pyörinyt erinomaisesti viime viikon, joten mitään syytä ei ole muuttaa, kun homma vihdoinkin toimii. Varsinkin ykkösyv löysi viime viikolla todella hyvin tontteja ja Rantakarin paikka on ehdottomasti tuossa keskellä, koska omaa yhden liigan parhaista lämäreistä suoraan syötöstä.

Ei Rantakaria pelkästään lämärin vuoksi tarvitse YV:llä pitää. Enemmänkin sen takia on pakko pitää, että on yksi niistä harvoista pelaajista Tapparassa, jotka laukovat paljon ja harvinaisen iso prosentti näistä menee kohti maalia. Väittäisin, että Rantakarin vedoista n. 6/10 menee kohti maalia ja näistäkin 4 maalivahti joutuu torjumaan. Ketsuppipullo ei oo tosin vielä Rantakarilla auennut - kun se aukeaa niin voi olla karmivaa menoa taas vastustajalla :smiley:

Katselin tosiaan Sharksin peliä ja kuinka Erik Karlsson pelasi ylivomiaa siivellä, suunnilleen meidän Malisen/Erkinjuntin paikalla.

Otsoa on käytetty vasemmalla siivellä (nyt Kuusela) muistaakseni Bluesissa, mutta myös lyhyen kokeilun ajan Tapparassa. Perusteluna olisi hänen hyvin luonnollinen ja puhdas laukaisutekniikka, joka onnistuu muutenkin kuin 100% lapasyötöstä.

Ylivoimapelaamisen onnistuminen riippuu monista asioista. Monesti pienet asiat, jotka ei suoraan näy pistepörssissä, ovat ratkaisevia tekijöitä. Väitän, että vaikka Leimu ei ole maalia saanut aikaiseksi, niin se viivapelote on antanut muille paljon tilaa muille siinä kuviossa. Samoin viivamiehen kiekkovarmuus tekee sitä samaa.

1 tykkäys

Leimulla on iso rooli juuri tuossa, että alivoiman on pakko pelata lämäriä pois. Varmasti antaa siiville lisätilaa. Sama juttu Rantakarin kohdalla ja Otso on lisäksi erittäin kiekkovarma, ei paljoa pomputtele lavan yli syöttöjä.

1 tykkäys

Leimussa on se paha puoli, niinkuin Kemiläisessäkin, että jos sohlaa kiekon viivalla av-joukkueelle, niin ei saa miestään kiinni millään.
Näin aatellen viivalla on oltava myös sellainen pelote, jolle ei uskalla antaa liikaa prässiä läpiajo mahdollisuuden varjolla, koska kaveri pärjää myös vauhdissa.

Ylivoimapelaamisessakin tehdään nousua, mikä on hyvä asia. Playoff-sijoitukset alkavat lähes jo häämöttää tässäkin taulukossa, ja paikallisottelun lukema oli taas jo hieno 50%.

Ainakin tuossa Zaborskyn & kumppanien sommittelussa alkaa olla jo ihan vahvaa juonen aihettakin näkyvissä. Vähän toisenlaista kuin mihin on ehkä totuttu, mutta näkyisi tuottavan tuloksia, ja sehän on pääasia.

2 tykkäystä

Tää osa-alue ei mun mielestä (!) vieläkään ole kovin kaksisessa kunnossa, vaikka eilen kaksi yv-maalia tulikin. Jotenkin tuntuu, että kyllä kierrellään näppärästi syötöillä alueella, mutta suoraviivaisuus puuttuu vieläkin. Suoraviivaisuuden puuttuessa tuo on edelleen takakolmiossa todella ennalta-arvattavaa. Kuusela on lisännyt laukomistaan, muuten oikein mikään ei ole muuttunut. Ja tuo kuvio, jolla Miksa tuo kiekon alueelle…koko ajan pää on kohti keskustaa ja hakee sitä syöttöä eikä löydä paikkaa - lopulta kulmaan ja päätyyn.

Toivottavasti tää nyt paranisi vielä vähän lisää.

Kyllähän Malisen maalissa oli ainakin havaittavissa suoraviivaisuutta - ei jääty jauhamaan, vaan kiekko Rantakarille ja heti laukaus, josta Jakke lapioi sitten karat biojätepönttöön. *

Ehkä yksi esimerkki ei kaada väitettäsi, mutta sanotaan nyt näin, että kyllä se suoraviivaisuus on ainakin alkukaudesta kasvanut.

(* Olen alkanut panna liikaa merkille näitä kielikukkasia, niin vedin nyt tavallani vähän överiksi.

1 tykkäys

Kyllähän tuon 1. yv:n ongelmana on liian laidoissa, korkalla ja paikallaan olevat Malinen/Kuusela.
Nyt kiekotonlaita jää täysin ulos, jolloin laidasta pyöritettynä pelataan 4vs4. Malisen/Kuuselan pitäisi pelata pienellä liikkeellä lähempänä viivamiestä, jolloin kärkikarvaaja saataisiin pelattua 3vs1 ulos ja Malinen/Kuusela pääsisi kävelemään b-pisteelle. Taas mikäli vastustaja reagoisi tähän niin silloin sitä tilaa saataisiin kahdelle maalineduspelaajalle.
Summa summarum, nyt vastustajalle riittää passiivinen kolmio yhdellä piikillä mikä hoitaa pakin.

1 tykkäys

Tuli Krisun maali tosin sr-aikana, mutta juurikin toiveiden mukaan. Oli liuku kaarenpäällä kun syöttö tuli👌🏻

Tappara tehnyt tällä kaudella kahdeksan ylivoimamaalia, neljä viimeistä peliä ilman yv-maalia. Tepsin Heikkisellä ja Filppulalla 11 tehopinnaa ylivoimilla. Ymmärrän kyllä kritiikin tältä osin esimerkiksi Jasua kohtaan. Kyllä siellä pitää saada tehoja aikaan, pelkät aloitukset ei riitä - ylivoimilla siis.

3 tykkäystä

Jasun ketjussa (linkin viestistä eteenpäin) keskusteltiinkin lisää ylivoimapelistä ja sen ongelmista.

On kyllä huomiota herättävää, että jo toisella kaudella peräkkäin ylivoima on yksi joukkueen merkittävistä, toistuvista ja pitkäaikaisista ongelmakohdista. Kokoonpano on kuitenkin laadukas, ja monenlaista erikoisosaamistakin siitä pitäisi löytyä (synnynnäinen maskipelaaja ehkä pois lukien?). En tiedä, miten ylivoimaa on työstetty ja ketkä siitä nykyjoukkueessa pääasiassa vastaavat, mutta ajattelisi, että varmaan aihe olisi järkevää ottaa vaikka erityisestikin työn alle, jos / kun tyydyttäviä tuloksia erikoistilanteista ei peleissä pitkillä jänteillä tahdota saada ja muutenkin ollaan välillä vaikeuksissa mm. maalinteon kanssa.

Yksittäisiä pelaajia ei kyllä syyttelemään lähtisi, kun vaikuttaa selvältä, että ennen muuta yv-viisikot kokonaisuuksina eivät tahdo toimia. Toisessa välillä näkyi jo lupaavia aihioita (Zaborskyn, Ojamäen ja MJ:n “kolmio”, Erkinjuntti & Kemiläinen takana…) ja tekivät muutamia tärkeitä maalejakin niiden kautta. Mutta viime peleissä on taas hiljennyt sekin.

Jos yksilöistä se Jasu tarkasteluun poimitaan, niin hänen kohdallaanhan viime kauden rooli on säilynyt, mutta muut yv-pelaajat, -roolit ja -kuviot ympärillä vaihtuneet. Kaikkiaan tulosta ei ole viisikolta tullut, eikä pelaaja ole noussut esiin viime kauden tapaan, vaan osa on jäänyt pieneksi. Mutta ei kai se viisikon tehottomuus taas nyt erityisemmin hänestä johdu. Hoitaa kyllä ne aloitukset, ja kenties selvästi paremmat maalineduspelaajatkin ovat joukkueessa kuitenkin aika harvassa.

Tilastollisesti Tapparan ylivoima on 15 prosentin luokkaa, millä päästään kauden ylivoimatilastossa tällä hetkellä sijalle 13. Taakse jäävät Ässät ja Kärpät, eli sarjajohtajalle ja -jumbolle pärjätään mutta muille ei. Tilastokärjessä TPS:n ja JYPin prosentit ovat ~25:ttä ja parempia.

2 tykkäystä

Olisiko tänään kauden kolmannen kotiylivoimamaalin paikka? Jännä homma, Tappara tehnyt yhteensä yhdeksän ylivoimamaalia, näistä on vieraissa tehty seitsemän. Vaikka samat ongelmat ja puutteet ylivoimapelaamisessa ovat nähtävissä sekä koti- että vieraspeleissä niin pelataankohan sitä vieraissa kuitenkin hieman yksinkertaisemmin ja suoraviivaisemmin? Kuteja viivasta ja kiekkoa maalille.

2 tykkäystä