Huomenna se alkaa, nimittäin Liiga 2017-2018! Tappara kohtaa ensimmäisenä rakkaan paikallisvastustaja Ilveksen. Peli on jostain syystä Ilveksen kotipeli, joten Ilveksellä tulee olemaan kaksi kautta peräkkäin kotiavaus Tapparaa vastaan.
Jokainen muistaa varmasti viime kevään tulikiven katkuisen puolivälieräsarjan paikallisvastustajien välillä. Siinä sarjassa kukaan ei jäänyt kylmäksi. Tappara lähti sarjaan ehdottoma ennakkosuosikkina mutta hävisi ensimmäisen osaottelun kotiyleisönsä edessä sekavan esityksen jälkeen luvuin 3-6.
Seuraava ottelu oli torjuntavoitto, jonka kapellimestarina toimi vähemmän yllättäen joukkueen Kapteeni Jukka “Jugi” Peltola! Peltola tasoitti pelin karmealla rannelaukauksellaan ja lopulta jatkoerässä Sebastian Repo siivosi maalin edestä riparin sisään. Tappara tasoitti otteluvoitot 1-1, 1-2 voitollaan.
Edessä oli Tapparan toinen kotipeli. Peli oli äärimmäisen tasainen ja olikin varsinaisen jälkeen 0-0. Jatkoerissä Ilveksen sankariksi nousi Otto Koivula. Koivulan maalia kuvaa parhaiten legendaarinen lause: “Den glider in”. Ilves johti sarjaa 1-2.
Neljäs ottelu ja Ilveksellä mahdollisuus ottaa viidenteen osaotteluun ensimmäinen ottelupallo. Ilves oli kuitenkin aseeton ryhdistäytynyttä Tapparaa vastaan ja Kirvesrinnat ottivatkin tyylipuhtaan 4-0 voiton, tasoittaen sarjan 2-2. Tapparan tykit Krisse Kuusela, Vellu Savinainen sekä Teemu Nurmi avasivat maalihanansa playoffien osalta. Isoja maaleja myöhemminkin keväällä iskenyt Blake Parlett osui ensimmäisen kerran Tapparan paidassa, saaden tililleen ottelu voittomaalin.
Viides peli. Ottelunvoittaja saisi seuraavaan otteluun katkonpaikan. Kamppailu oli jälleen huikea trilleri, joka lopulta päättyi Ilveksen tylyyn 2-4 vierasvoittoon. Sarja oli nyt Tupsukorville 2-3 ja suuri mestarisuosikki Tappara oli nyt selkä seinää vasten. Enää ei saisi hävitä peliäkään.
Tappara on tunnettu äärettömästä kyvystään venyä ja niin se venyikin jälleen kerran. Jere Karjalainen iski ottelun avausmaalin pelin alkuvaiheessa ja seuraavaa maalia saatiikin odottaa aina viimeiselle kympille saakka. 60 minuutin jälkeen peli oli 1-1. Seuraava maali veisi peli legendaariseen Game Seveniin tai päättäisi Porkkanapöksyjen kauden. Panokset olivat valtavat.
Ilves hallitsi ensimmäistä ja toista jatkoerää kunnes kuvioihin astui runkosarjan maalikunigas Veli-Matti “Ilveksen kaataja” Savinainen. Vellu otti vauhti omalta siniseltä ja pujotteli kentän lävitse aivan Ilves-veska Antti Lehtosen nenän eteen. Kiekko lipuu Lehtosen längeistä kohti maaliviivaa… Savinainen yrittää tökätä kiekolle lisävauhtia muttei onnistu siinä, koska tolppa estää mailan liikkeen. DEN GLIDER IN! SAVINAINEN KAATOI ILVEKSEN JÄLLEEN!! Vai kaatoiko? Tuomari näyttää puhelimeen. Järkyttävän piinaavien hidastusten ja minuuttien jälkeen tuomari osoittaa käsimerkein tuomionsa. Ei maalia.
Tässä kohtaa astuu kuviin tunne ettei tätä vaan voida enää hävitä, se olisi aivan liian raakaa! Tappara saakin otetta itselleen. Niskalaukauksen odottaminen muuttuikin yhtäkkiä voitonjuhlien alkamisen odottamiseksi. Lopulta ajassa 107:39 isojen maalien mies ja Henrik Haapalan opetuslapsi Blake Parlett astuu kuviin siniviiva kudillaan. Peltola toimittaa voitetun hyökkäyspäänaloituksen jälkeen kiekon viivalla päivystäneelle Parlettille, joka lähettää vihaisen kudin kohti maalia. Verkko pölähtää: MMAAAAAAAAAAAAAAAAAALLLLIIIIIIIII! IHANAA SAATANA! HUOMENNA GAME SEVEN! Koko sarjan Ilveksen hallussa ollut momemtum siirtyi nyt Tapparalle.
Game Seven - Hell or Heaven! Tappara johti ensimmäisen kymmenen minuutin jälkeen 2-0, Jani Lajusen ja Henrik Haapalan maaleilla. Peli oli täysin Tapparan näpeissä ja se jäädyttikin pelin hyvissä ajoin tutulla teräksen lujalla varmuudellaan. Yksi kaikkien aikojen pudotuspelisarjoista oli ohitse. Tappara-Ilves 4-3.
Yksi upeimmista muistoista oli huutokilpailut Sinioranssien ja Osasto 41 välillä. Muistan hyvin miten selässäni kulki kylmiä väreitä sitä kuunnellessa. Kuulin miten Osasto 41 huusi kovempaa, joten korotin ääntäni vielä hiukan. Havaitsin, että Osastonkin porukka korotti ääntään. Onnistuin itsekin jotenkin nostamaan omaakin ääntäni vaikka mentiin jo aivan limitillä. Sarja vaati kaikkia antamaan kaikkensa ja enemmänkin. Se oli jotain aivan upeaa vaikka kilpailevia leirejä oltiinkin. Se oli Kiakkokulttuuria!
Huomenna taas huutamaan Hakametsään Tapparan puolesta, jotta Ilves kaatuisi! Tuu sääkin!
Ja kun ottaa paikan oikeasta päädystä, niin se on se halli aina kotoinen paikka. 
