Missä Tappara pelaa mahdollisen 7. finaalin?

Hakametsässä alkaa 28.4 taekwondon em-kisat. Jos jostain ihmeellisestä syystä (Karhusen GOD-mode, Mikin verenseisauttavat viime hetken hankinnat tai Dixon palaaminen palkkansa edellyttämälle tasolle) Tappara pelaisi kotiedun turvin seitsemännen finaalin, niin peli on 29.4.

Haka 2? Sentteri? Hervanta?

Onko oikeasti näin, että kukaan ei katsele kalentereita? Vai olenko itse käsittänyt jotain väärin?

GIGGA-GAGE

Mää pahoin pelkään ettei tarvii murehtia. Homma paketoidaan suoraan neljässä pelissä, sikälimikäli sinne asti päästään.

Tappara ei tule saamaan finaalin game 7:n kotietua, joten spekulaatio on turha =D

Joku älykääpiö buukkasi jo aiemmin tällä kaudella Ilveksen kotipelin CHL:n pudotuspelipäivälle, minkä johdosta Tappara joutui luopumaan jälkimmäisen osaottelun kotiedustaan ja vaihtamaan pelipäivät päikseen Luulajan kanssa.

Tämä näyttää kuitenkin ihan eri kokoluokan aivopierulta. Eikä tämä välttämättä rajoitu vain seitsemänteen finaaliin, sillä jäähalli ei muutu ihan äkkiä kansainvälisen tason taekwondo-areenaksi. Katselin Tampereen kaupungin tilavarausjärjestelmää, ja taekwondoväki on varannut hallin koko viikoksi: maanantaista keskiviikkoon rakennetaan ja torstaista sunnuntaihin kisataan. Kuudes finaali pelataan tiistaina ja seitsemäs perjantaina.

Ei kai muu auta kuin ratkoa finaalit neljässä tai viidessä pelissä?

Eipä olis ensimmäinen kerta kun Hakametsän tilojen buukkauksia ei ole mietitty loppuun asti…

Laitoin uutisvinkin Aamulehdelle. Ehkä tästä saadaan selvitys huomenna.

1 tykkäys

Kyllä tolla voi spekuloida, koska kyllä se on teoriassa mahdollista.
Käsittämätön juttu, että tärkein mahdollinen pelipäivä on muualle buukattu.

Oon käytännön ihminen ja suosittelen sitä muillekin :wink: Teoriassa voi spekuloida mitä vaan. :smiley:

Onhan toi nyt melkoinen aivopieru. Game6 hakametsässä ei todellakaan ole mikään mahdottomuus. Luulisi muistavan kaksi edellisvuotta.

Saa Mikki tarpeen vaatiessa tarttua jotain kädestä kiinni ja ohjeistaa siirtämään kisat jonnekin muualle.

1 tykkäys

Kyseessä on kuitenkin JÄÄHALLI, joten eiköhän Taekwondo painu hevon helve***in jos finaaliin mennään.

1 tykkäys

Mä oon varma siitä, ettei taekwondokisoja siirretä parin viikon varoitusajalla yhtään minnekään. Sen verran isot pippalot on kyseessä, ettei ole mahdollista siirtää toiseen kaupunkiin.

Kuudennen finaalin saisi helposti pelattavaksi sunnuntaille 24.4. tiivistämällä otteluohjelmaa. Sen sijaan jos seitsemäs finaali pitäisi pystyä pelaamaan ennen taekwondokisaviikkoa, se on ongelmallisempaa.

           Nykyinen plan B   plan C
1. finaali pe 15.4. pe 15.4. pe 15.4.
2. finaali la 16.4. la 16.4. la 16.4.
3. finaali ti 19.4. ma 18.4. ma 18.4.
4. finaali pe 22.4. ke 20.4. ti 19.4.
5. finaali la 23.4. pe 22.4. to 21.4.
6. finaali ti 26.4. su 24.4. pe 22.4.
7. finaali pe 29.4. pe 29.4. su 24.4.

Toki välieräsarjat päättyvät jo viimeistään tiistaina 12. päivä, joten finaalien alkuakin voisi aikaistaa tarpeen vaatiessa.

Mitä. Mä. Just. Luin. Kenenkähän älynväläys tämä nyt? Taekwondo saa väistyy jääkendon tieltä!

Vedetään pitkää tikkua voittajasta niin säästyy isommalta stressiltä ja muutamalta sydänkohtaukselta. Alkaa vetelemään viimeisiä tämä pumppu viime keväiden rääkin jälkeen :wink:

2 tykkäystä

Mahdollisien päällekäisyyksien sattuessa Taekwondo siirtyy Pirkkahalliin.

8 tykkäystä

Oikein mainiota, mikäli näin. Kiinnostaa yhä, mistä tämä tieto on peräisin?

Olen Tapparan henkilökuntaa.

Kiitän suuresti. Hieno homma, että saatiin tähänkin asiaan selvyys, ja että olette miettineet homman loppuun asti, vaikka sitä vähän epäilin. Ja sekin on hienoa tietty, että kaupungista löytyy vaihtoehtoinen paikka taekwondokisoille, jotka ovat tärkeä juttu sen lajin ystäville.

Hyvä juttu tosiaan, että selvisi.
Olen itse mukana TKD:n EM-kisoja järjedsävässä seurassa, ja tapaus on herättänyt puhetta sielläkin.

Toivottavasti joukkue muistaa pistää finaalit poikki neljässä tai viidessä pelissä, jottei ajeta taekwondoväkeä suotta Pirkkahalliin. :wink: