Aleksi Salonen

Sählän mietteitä

Eka syöttöpinna eilen Sählälle turuus.

1 tykkäys

Ja peliaika muikeat 25:30.

2 tykkäystä

Saas nähdä tuleeko Sählä vielä pleijjareissa vastaan.

Hyvin kulkee Sählällä

7 tykkäystä

Liian värikäs persoona Jukan kopppiin, siksi pistettiin kiertoon. Että saa Fältiä ja kumppaneita mukaan. Unohtamatta vanhoja sotaratsuja. Tämän pelaajan kohtelu Tapparassa suututtaa itseäni.

6 tykkäystä

Saloselle tarjottiin pitkää ja hyvää sopimusta. Niin hän ainakin itse sanoi. Mutta lähti Mikkeliin kärkiroolin perässä. Ei kai häntä Tapparassa huonosti kohdeltu. Sai peliaikaakin sen mitä ansaitsi.

13 tykkäystä

Tuosta peliajasta olen erimieltä. Roolia ei tarjottu. Sählässä näen potentiaalia monivuotiseksi hyväksi puolustajaksi liigaan.

4 tykkäystä

Näytti olleen viime kaudella keskimäärin 13:37, mikä on pakille aika pieni peliaika.

1 tykkäys

Viime vuoden EHT-pakisto oli ”liian” täynnä. Olisko joku pelaaja jäänyt käteen jota ei odotettu. Mutta silloiseen pakistoon se seiskapakin rooli oli maksimi. Tuo peliaika oli siihen nähden hyvä ja peliesityksetkin pysyivät laadukkaina.

3 tykkäystä

Salonen on saanut pelata tällä kaudella paljon. Kolme maalia on kasassa.

1 tykkäys

Omassa päässä oli erittäin heikko. Ei millään top 6 pakki kamaa.

Kun @_Linden_16 sanoo, että pelaajassa on potentiaalia niin silloin siinä on yleensä jotain näkemystäkin taustalla.

Salonen oli (ja on) mahtava ja iso persoona, jonka rehellisyys on jopa hieno asia. Kertoo asioista niin kuin ne ovat. Viime kaudella oma kokemus oli, että kun roolia annettiin niin ei tuonut oikein mitään lisää. Tältä osin en oikein ymmärrä sitä, miten iso paikka hänelle olisi pitänyt antaa, että olisi kokenut saavansa ansaitsemansa vastuun.

Salonen hoiti aina hommat hyvin, kun sai 7. pakin minuutit, mutta heti kun minuutit nousi niin ei näkynyt mitenkään enää pelissä. Yksi iso heikkous on pakille todella köykäinen ja huono laukaus - ei saanut usein kiekkoa nousemaan viivasta vaan kiekko meni maalille asti, jos meni, ainoastaan jäätä pitkin. Noi ei saisi ikinä mennä maaliin ja harvoin ne sinne menivät. Hyvä peruspuolustaja, jolla kuitenkaan ei ole niin hyvä puolustuspeli, että olisi selkeästi huippuvaihtoehto siihen rooliin. Hyökkäyspeli taas ei ole niin hyvää, että olisi siinä esim. Rantakarin tai Kemiläisen edellä tai tasolla. Tältä osin maisemanvaihdos mielestäni oikea ratkaisu.

Olen tästä eri mieltä. Taisi kuitenkin viime kaudella Tappara-päivän taitokisassa mittauttaa Rantakarin jälkeen kovimman lukeman lämmikisassa. Ei ehkä paras laukaus tai paras kaveri toimittamaan kiekko maalille, mutta todella köykäisessä tuo todella on liioittelua.

2 tykkäystä

Mä olen sitä mieltä, ettei ollut heikko toimittamaan kiekkoa maalillekaan. Jopa suht hyvä siinä verrattain Tapparan pakeista.

Ongelma taisi olla erikoisosaamisen puute. Ei ollut loistamaan hyökkäyspäässä eikä myöskään ollut rautaista puolustusosaamista tai alivoimalahjakkuutta.

2 tykkäystä

Puolustajalle ei tärkeintä ole siinä laukauksessa se, että kuinka kova se on vaan se kuinka hyvin hän osaa ajoittaa sen huomioiden kanssapelaajien liikkeen. (Liikkuvien maskien syntyminen/avoimmien laukaisuväylien löytäminen).
Esim Rantakarilla laukaus, joka osuessaan kohilleen voi mennä viivasta sisään myös maskitta, mutta kuinka usein sitä pitää hakea niin ylös tai reunaan, että pleksit ja laidat paukkuu.
Omaan silmään Salosella on potentiaalia tuohon, että kouliintuu sellaiseksi ■■■■■■■■■■■ toimituksia juuri oikeaan aikaan heitteleväksi puolustajaksi.

3 tykkäystä

Ihan hyvä vetohan Salosella on. Lähtee nopeasti, lämäri on kova ja saa kiekkoja maskin ohi. Tarkkuus ei ole kuitenkaan riittänyt isompiin maalimääriin.

Viime kauden kritiikki on ihan aiheellista, koska Kemiläinen pelasi jatkuvasti isommat minuutit, vaikka Salosen on pitkät pätkät kauden aikana paljon parempi. Harmillista Salosen kannalta, että Tapparan viime kauden pakisto oli niin kovatasoinen. Varsin ymmärrettävää, ettei halunnut Tapparan tarjoamaa sopimusta.

1 tykkäys

Edelleen samaa mieltä, että Salonen ei pystynyt iskemään saumaan kun mahdollisuus tuli poissaolojen muodossa. Isompi peliaika ei tuonut mitään lisää jäälle ja itseasiassa parhaat pelit Tapparassa nähtiin nimenomaan 7. paikalta. Toki kilpailutilanne oli viime vuonna erityisen kova.

3 tykkäystä

Onkohan Sählän jutut pelin jälkeen jo tallessa?

Tiesin, millaista tekeminen on Tampereella ja halusin nähdä, millaista Turussa on. Se tuo lisäpotkua ja on sitä tuonut jo nyt. Lisäksi TPS:ssa oli tarjolla isompaa ruutua kuin Tapparassa.

https://www.aamulehti.fi/a/201462491

Salosella aika vaikea peli Kärppiä vastaan. -4 merkattiin tilastoihin.