Arttu Kärki

Ekassa erässä junnuille oppikirja suoritus kuinka mennään paineen alle kulmaan ja otetaan taklaus vastaan :+1:

2 tykkäystä

Arttu pelaa kyllä rohkeasti vahvuuksillaan. Alimpana miehenä pitää kuitenkin nöyremmin purkaa pois alueelta kovan paineen alla. Tänään hölmöili kaksi kertaa samassa tilanteessa josta Kärpät rokotti. No toivottavasti meni oppi perille.

1 tykkäys

Ei tarvitse. Rohkeasti vain kannustamaan pelaamaan omilla vahvuuksilla. Tavoitteet kuitenkin Kärjellä on pelata huomattavasti kovemman paineen alla. Jos tulee virhe, niin mitä sitten.

8 tykkäystä

Sinun mielestä oli siis hyvin pelattu tilanne? Kaksi todella huolimatonta ratkaisua joka johti lopulta vastustajan maaliin. Ei minun mielestä vastustajalle kannata maaleja lahjaksi antaa varsinkaan oppimismielessä.

Kärki on kaikissa peleissä hakenut omissa sitä avaavaa, riskilläkin. En usko nuoren pelaajan tekevän tuota ilman selvää mandaattia valmennukselta.

10 tykkäystä

Ei niissä avauksissa mitään ongelmaa olekkaan vaan esim.juuri huolimattomat suoritukset kuten se rysty suupaisu maalin eteen vastustajalle.

Muutoin Kärki on ollut omaan silmään oikein hyvä.

On kyllä monessa asiassa parempi kuin Kulonummi viime kaudella. Fysiikkaa lisää niin hyvä tulee. Oli kyllä Win situation meille.

5 tykkäystä

Kärki tekee paljon oikeita ja hyviä asioita jäällä.

Virheitäkin tulee ja niistä pitää oppia.

1 tykkäys

Kärki on todella lahjakas kiekolla ja ihan oikeassa paikassa tällä hetkellä. Ei meillä tartte runkosarjan ekoissa peleissä pelata pelkkää oman sinisen yli roiskimista.

Kyllä talo opettaa tavoille sitten, kun pelataan isoista asioista.

Sitä en osaa/uskalla luvata mahtuuko silloin pelaavaan kun kaikki(jos on missään välissä) terveenä.

Jos tarvetta on pitkin runkosarjaa, niin tässä on rahaa pankkiin pelaaja. Ei kannata korvata ainakaan millään tusina karvaperse äijällä.

9 tykkäystä

Kärki on ottanut valtavia harppauksia pelinsä suhteen tässä syksyn aikana lähtien harjoistuspeleistä tähän hetkeen, erityisesti puolustuspelissä.

Eilinen syöttövirhe monella tuoreella muistissa, mutta moniko muistaa että oli rakentamassa myös Tapparan 5-6 voittomaalia? Loistava pitkä syöttö laidan kautta Puhakalle, joka jatkoi Keskiselle.

17 tykkäystä

En minäkään dumaisi liikaa. Pakosti tulee oppirahoja maksettavaksi. Paineistuksen alla muuten hyvä syöttö, mutta paineistuksessa on tukitoimet lähellä ja siksi Kärjen pelinluku perustui näkemiseen eikä kokemukseen. Pimeästä kulmasta tulleena tukitoimia tekevänä hyökkääjänä Turusella oli helppo työ hyödyntää Kärjen pelinlukuvirhettä ja syöttää siitä maali.

1 tykkäys

Tämä on tavallaan se asian pihvi näillä luonnostaan offensiivisilla pakeilla. Ei sillä ole väliä, vaikka tulee virhe, koska pisteitä tulee ja nytkin tuli ottelun ratkaiseva syöttö. En nyt puhu pelkästään Kärjestä.
Ja jääkiekossa on maalivahti sitä varten, joka torjuu toisten virheitä, näin hieman huumorilla.

1 tykkäys

Vallini just jossain pelissä sano, että pakille toi kulma on kaikkein vaikein paikka antaa syöttö. Siitä kun pitäis rohkeesti avata peliä, niin syöttösuunnat on pirun huonot.
Ei hävitty tätäkään peliä siihen Artun syöttöhassiin. Syötössä oli kohde oikea, mutta hyökkääjä jolle se oli tarkoitettu ei ollut hereillä, eikä huomannut selkänsä takaa tulevaa Turusta. Ehkä se oli helppo syöttö lukea ja saada riisto, mutta hyökkääjänkin pitää tiedostaa, että tuollainen tilanne on jo aika tukala.

Hyvä kun yrittää oikeesti pelata eikä vaan roiskia.

2 tykkäystä

Antakaa Artun pelata ja kerrankin meillä on kiekollinen rohkea nuori puolustaja, jolla on mahdollista mennä uralla pitkälle. Virheitä tulee ja tottakai näiden käsittely kuuluu “oppimisprosessiin”. Haluamme monesti nähdä ne heikot suoritukset, mutta näemmekö varmasti ne huippuhetket ja mitä tapahtuu, kun ne onnistuvat? Esimerkiksi Ruotsissa ollaan paljon pidemmällä tämän suhteen ja ollaan kärsivällisiä kiekollisten pakkien suhteen. Ei ihme, että meillä on penkin takana Rikhard ja Ruotsilla parhaat kiekolliset pakit. Tämä kulttuurinmuutos tapahtuu meillä myös, mutta hiljalleen.

Jos ennen Vallinin mukaan “kivitalot maksettiin” ränniin heittämällä, niin se aika on ohi.

4 tykkäystä

Eiköhän Sustrin sopimus tarkoita, että Kärjelle katselleen loppukauden paikkaa muualta. Kehitykseen vaikuttaa paljon muukin kuin peliaika, mutta katsomossa tai penkillä istuminen ei kehitä ketään. Takaisin sitten ehkä joskus.

2 tykkäystä

Harmi kyllä Artun puolesta. Itse en nähnyt, että Tapparan peli olisi Kärkeen kaatunut. Vaikeaa on Tapparassa liigatasolle nousta, ellei Artunkaan antama panos riitä.
No, ei tässä vielä mitään ratkaisuja ole tehty Artunkaan puolesta, joten katsellaan nyt. Toivottavasti ei hukattais kuitenkaan.

1 tykkäys

Kyllä Kärki on ollut aika kuutamolla viime aikoina.

13 tykkäystä

Joo, varmaan onkin, mutta jossainhan ja joskus sitä peliä on opittavakin.
Mutta varmaan kaikki jotenkin järjestyy ja näinhän Tappara aina toimii puolustajien kanssa. Yllättävän paljon Grönborg on Kärjelle antanut vastuuta ja aikaa.

Kimmo ainakin jutteli, että täytyy olla 8 liigatason pakkia. Täytyy myös muistaa, että joku loukkaantuu kuitenkin taas jossain välissä. Ei kannata lähteä hukkaamaan tässä vaiheessa.

Kyllä omasta mieletäni Kärki on ihan hyvin tullut Liigaan mukaan ja nyt n. 20 peliä päässyt pelaamaan. Luulen, että kyllä vielä pääsee Tapparan mukana tuossa Liigan mukana pelaamaan hajanaisia pelejä, lainallakin jossain voisi käydä, mutta lähtökohta kuitenkin oli, että A-junioreissa pelaisi.

6 tykkäystä