Ben Blood

Hämmästynyt olen minäkin tuosta Benin tasonlaskusta. Kaukana viime kauden tasostaan. Omassa päässä toistuvasti pulassa, ainoa asia minkä tuntuu hallitsevan on kiekon sulkeminen laitaa vasten.

No toivotaan, että parantaa tahtiaan,

Meitä hämmästelijöitä on enemmänkin. Itse odotin Beniltä jopa tason nostoa (osoituksena paikka meikäläisen fantasiarosterissa). Vilpittömästi parempia otteita toivoen, eikä pelkästään oman pelimenestyksen takia.

4 tykkäystä

Jos Bloodilla oli niin sanottu suonenveto toi viime kausi ja nyt paluu omalle tasolle… Ohan tälläsiä nähty.

Minusta tällä hetkellä pelissä ei ole kauheasti eroa viime kevääseen. Siis muuta kuin se, että kiekko vie liikaa, kuten se vie melkein kaikkia pakkeja tällä hetkellä. Blood pelasi eilen aika usein Rouhiaisen kanssa, jonka pelissä ei sinänsä ole mitään yksittäistä surkeaa osa-aluetta, mutta jonka ollessa jäällä jostain syystä pyöritään jatkuvasti omissa.

Ehkä viime kaudella pisteet hämäsivät. Eilenkin olisi voinut tulla osuma, rannari maskin takaa meni hiukan ohi puolityhjästä maalista.

1 tykkäys

Ollut vain lievästi huononvointinen erehdyttyään katsomaan naapurin harjoituksia.

Toivotaan näin. Voihan se olla, että on pientä yli-intoa uudesta kaudesta ja sopimuksesta tms. Aikaahan on pelinsä löytämiseen taas. Aika vähäisiä ovat kauden otannatkin vielä. Viime kausi nyt oli lähinnä uskomaton, keväällä erittäin vahvoja ja sitten vähän heikompia pelejä playoffeissa - kuormat luultavasti vähän liiallisia. Nyt muuten JYP-pelissä alle 20 min.

1 tykkäys

A post was merged into an existing topic: Liiga.fi - Liigan viralliset nettisivut

Blood hakee suomen kielen opettajaa… Siitä vaan hakemukset sisään.

31 tykkäystä

Keskustelu jatkui tuolla vielä sen verran että Miska Siikonen (JYP) kommentoi “Finally!”, johon Pena vastasi “Turpa kiinni!!!”. Pakko syttyä.

33 tykkäystä

Mun täyty tarkistaa kukas tämä Siikonen on, niin Pelicans aikojen kavereita näyttäs olevan. Ettei sentäs random kaveri Jypistä.

2 tykkäystä

21 posts were split to a new topic: Seurojen tarjoama ruoka ja jääkiekkoilijoiden syömiset



Ben tylyttää.

88 tykkäystä

Tämä! Voi kaiken tähden tämä!! Ai että mää tykkään Penasta. Huumori ja suuri lojaali sydän samassa paketissa.Kyllä niin huvittaa ja hymyilyttää, että Pena on meidän Pena<3

1 tykkäys

…ja jatkuu vain…


Pelaajille maksetaan ensi sijaisesti pelaamisesta. Mutta kun tätä Bloodin toimintaa katsoo, niin tässä herää väkisinkin ajatus, että muutakin lisäarvoa voi tuottaa. Tapparassa on ollut kovan profiilin pelaajia, jotka ovat tekemisellään nostaneet hypeä (vrt. esim. Laine). Mutta tämä Bloodin tietoinen, vahva, koko ajan jatkuva some-toiminta on melko vakuuttavaa sekin. Heittäytyminen mukaan seuran some-mainosvideoihin, samalla ihan vain tämä jatkuva näkyvyys mihen omilla tileillä käy mainoksesta. Asiallista, mutta silti kevyttä menoa pilke silmäkulmassa.

Melkoisen kultakimpaleen naarasi Mikki viime talvena. Toivottavasti vielä saa kaukalossakin homman hiljalleen raiteilleen. Huikeaa tekemistä.

38 tykkäystä

Tää on myös kaikkien joukkueiden etu. Kiinnostavat tyypit tuovat porukkaa halliin niin koti- kuin vierasjoukkueen riveissä.

6 tykkäystä

Täytyy vaan toivoo ettei ammu yli, se vaara aina some jutuissa on. Onneks ei niin sanotut kukkahattu tädit vissiin innokkaasti seuraa hokia? Tälläset WWL-World War jutut saattaa aktiivisimpia mielensäpahoittajia ruveta kismittään. Ja korostan että mua ei tietenkään haittaa :grin:

Jonnekin lähettää TuTosta terkkuja

16 tykkäystä

Vielä kun päivittää Twitterin profiilikuvaksi sellaisen, jossa on Tappara-paidassa, niin alkaa olemaan homma kuosissa. :tappara:

3 tykkäystä

Ylitti myös uutiskynnyksen tää ruokatwiitti ja asiaa on puitu. Ben saa hoidettua kunnon sapuskat Tapparalle, ja siinä sivussa ehkäpä koko Liigalle. :wink:

9 tykkäystä

Bloodkin on pystynyt parantamaan paljon, melkoista sietämistä oli alkukauden pelit. Tänään oli jo välillä näkyvissä sen vanhan #24 Bloodin otteita. Uskalsi laukoa, pysyy pystyssä ja kiekkokin pysyi jo paremmin mukana. Pelituntuman saaminenkin on toki varmasti auttanut. Pääasia on kuitenkin se, että saadaan rosteriin taas se pakki, jonka kanssa meillä tulee olemaan vielä menestyksekkäät 4 kautta!
Parhaimmillaan Benny on meinaan oikeasti Vittasmäen tasoinen all-around-puolustaja.

12 tykkäystä

Tässä varmaan joku väärinkäsitys. Nykyään vaan oikeasti huonot läpät (rasistiset tai jotenkin muuten mälsät) eivät enää mene ohi, koska some päivystää, ja hyvä niin.

Sananvapaus ei ole kaventunut, ja HUOMHUOM! ihan mitä vaan saa edelleen sanoa jos ei lakeja riko.

Benny ei sivusilmällä seurattuna ole missään vaiheessa edes hiukkaakaan koetellut nykyisiä sopivaisuuden rajoja, mikä kertoo ehkä siitä, että a) hauskaa ja rempseää menoa voi edelleen pitää ihan sopivaisuuden rajoissa ilman että halveeraa naisia tai etnisiä ryhmiä b) Ns. ulkkareille nämä sopivaisuuden rajat kuuluvat ihan yleissivistykseen, toisin kuin monille suomalaisille peräkammarinpojille tai sen henkiselle.

11 tykkäystä

No, se on fakta että ennenkin sotaan vertaaminen jääkiekonyhteydessä on saanut ihmiset valittaan ihan medioita myöten. Onneks Ben on kuitenkin valtakunnallisesti hyvin tuntematon ihminen, toista oli maajoukkueen kanssa. Onneks myös ihmiset itte päättää huumorin mistä tykkää. Oli se mälsää tai ei sunkin mielestä.

2 tykkäystä
UpCloud
Yhteistyössä UpCloud.com - maailman nopeimmat pilvipalvelimet!