Ben Blood

Pelas Puolassa ainakin pari harkkapeliä, mutta silti pitkä tauko takana. En löytänyt jäikö noihin kahteen peliin.

Hokej.net uutisoi verkkosivuillaan, että 33-vuotias yhdysvaltalainen on tällä hetkellä testisopimuksella puolalaisen Comarch Cracovian riveissä. Hän on pelannut seuran riveissä jo kaksi harjoitusottelua.

Kuulostaa onnistuneelle debyytille, ja hyvä vastustaja vastassa.

1 tykkäys

Ben itse ei muistanut eilisessä CMoren ottelua edeltäneessä haastattelussa mainita noita Puolan harjoituspelejä kun puhui pelaavansa ensimmäistä kertaa tänä syksynä, mutta seison näin ollen korjattuna. Kenties 5G-verkkoa luovat suuret mastot Lahden Radiomäellä ovat lähettäneet haitallisia signaaleja Bloodin suuntaan ja samalla tuon 5G-verkon haittavaikutuksena miehen muisti on Men in Black-elokuvien tyylisesti pyyhitty kokonaan tuon Puolan reissun osalta.

Tänään Kouvolassa peliaikaa 15:27, +/- 0, viisi laukausta (eniten koko joukkueesta tänään), pari mojovaa taklausta ja yksi hankittu hyökkäyspään jäähy KooKoolle kolmannessa erässä Pelicansin oltua pahassa pesukoneessa. Blood on nyt näissä kahdessa pelaamassaan pelissä ollut Pelicansin puolustuksen parhaimmistoa. Kummallista kyllä, kun se miehen liike ei tosiaan edelleenkään ole mitään ihmeellistä, mutta sen minkä Blood antaa liikkeessä eteen niin hän paikkaa lukemalla peliä erinomaisesti, minkä ansiosta Blood on sijoittunut koko ajan täysin oikein. Mies on kyllä kunnon stoalainen kiekon kanssa ja Pelicansin rauhallisin pakki tällä hetkellä kokonaisvaltaisesti, vaikka aina vähän jännittääkin kun mies oman maalin takaa lähtee kiekon kanssa nousemaan, mutta erinomaisesti se avaussyöttö napsahtaa hyökkääjän lapaan. Esimerkiksi vakiokalustoon kuuluva ruotsalainen Anton Mylläri on suuremmissa vaikeuksissa koko ajan, ja joutuu rikkomaan jäähyn arvoisesti lähes joka pelissä. Bloodilla ei näissä kahdessa pelissä ollut mitään hätää. Tällä hetkellä helposti siis Pelicansin pelaavassa kuusikossa, etenkin nyt kun Peter Andersson loukkaantui eilen ja Topias Vilén matkaa U20 MM-joukkueen leirille ja sieltä kisoihin, mutta olisi kyllä muutenkin. Tokihan otanta on vielä todella, todella pieni, mutta “alku hyvä, alku hyvä!”.

29 tykkäystä

Eikö ton 5G pelleilyn jo vois jättää…

11 tykkäystä

Hyvä, että mies hankittiin pelaamaan eikä riehumaan.

1 tykkäys

Todella yllättävän hyvällä tasolla pelaa. Jatkuvasti oikeita ratkaisuja kiekon kanssa ja ilman. Luistelun kanssa ei tällä hetkellä mitään ongelmaa. Pelimiehen malliin veti aina poikkarin Jori Lehterään, kun mahdollista. Vahva peli.

22 tykkäystä

Kyllä Pena oli oma lemppari kun meillä pelasi, tyhmän jäähyn otti tänään mutta pelasi hyvin

1 tykkäys

Kyllä BB vielä ihan hyvä pakki on Liigaan. Kärsi selkäongelmista viimeiseksi jääneellä kaudellaan, mutta samaan syssyyn pitää sanoa, ettei välttämättä valmennus nähnyt nykypelitavassa hirmuisesti käyttöä. Ja kun katsoo tuon ajan jälkeisiä signauksia, niin toisaalta ymmärtää miksi.

Parhaimmillaan todella hyvä omassa roolissaan ja kiva nähdä sellaista oikeanlaista kovuutta puolustajalta.

1 tykkäys

Kiva kaveri ja erottuu edukseen silloin, kun kukaan ei odota mitään. Tuskin pelaa kuitenkaan kovin isoista asioista keväällä.

2 tykkäystä
1 tykkäys

Aika karsea esitys Ilvestä vastaan. -2 ja teki Ilveksen voittomaalin.

5 tykkäystä

Eikä valitettavasti tänään Kärppiä vastaan ollut yhtään sen parempi mitä oli Ilvestä vastaan. Toivottavasti nyt sattui vain pari heikompaa peliä peräkkäin laatujoukkueita vastaan ja seuraavassa nostaa taas tasoaan, vaikka tässä nyt kieltämättä on uhkakuvat esillä siitä, että se todellinen tämän hetken taso tulee tuon kuherruskuukauden jälkeen nyt näkyville.

1 tykkäys
5 tykkäystä

5 viestiä siirrettiin ketjuun: Pelicansin Ben Bloodin ja HPK:n Eetu Liukkaan tappelu 10.2.2023

Pena päivitti perheen rosteria instassa.

Pieni tyttö syntyy kesällä. Onnittelut :ok_hand:

33 tykkäystä

Benillä ollut ongelmia pysäköinnin kanssa. Tästä alkaa ketju.

25 tykkäystä

On se Ben vaan showmies kun antaa jopa faneille mahdollisuuden kokea miltä tuntuu ottaa miehen kanssa yhteen ja kun kaveri blokkaa avoimen paikan.

13 tykkäystä

Vähän harmittavasti kaveri ei kerro, oliko Benin kanssa ollut jo aiemmin puhetta. Jos oli, ymmärrän täysin. Jos ensimmäinen reaktio vetää paku poikittain, ettei toinen pääse pois ruudusta ja olla vastaamatta puhelimeen, en ymmärrä ollenkaan, mutta on jotenkin niin nykyaikaa.

Pena tuo verraton maalitykki!! Hieno peli mieheltä :muscle:

33 tykkäystä

Ikävä on…. Omia lemppareita oli Tapparassa

7 tykkäystä

Kyllä se Tappara-historia auttaa. Heti sytty kun on Ipa vastassa

27 tykkäystä