Eikös kertaalleen nähty sähäkkä takakarvausriisto, jossa oli jälleen aihiota hyökkäykseen karkaamiseen? Liekö kolmas peli peräkkäin jossa tämän tempun tekee, tai ainakin yrittää.
Kellään tietoa Kallen tilanteesta? Kun ekaa kertaa kaudella alkoi kulkemaan, laitetaan villaan? Vai joku loukki? Nyt olis ainakin pelejä kalenterissa, voisi rotaatio pyöriä…
Tuskin viltissä on tässä tilanteessa. Varmaan loukkaantumista tai sairastelua.
Mutta Callen tilanne on mielenkiintoinen jo ensi kauttakin ajatellen. Luulisi että kevään pitää olla aika kova, että Tappara haluaa pitää Callen ensi kaudella. Sopimushan on. Viimeisimmissä peleissähän peli on parantunut ja vähintään tuota sen pitäisi olla joka ilta jatkossakin.
En tiedä varmaksi mitään, mutta joku viikko sitten Tapola mainitsi haastattelussa, että koronarokotuksista tullut osalle oireita. Ja ei, ei ole salaliittoa, ihan teeveessä Jussi näin kertoi.
Ainakin Henrikssonille oli tullut noita oireita rokotuksesta. Itse sanoi noin jossain haastattelussa. Muiden mahdollisista oireista en tiedä. Enkä sitä viittasko Jussi juuri tähän.
Rokotuksista taitaa tulla max kahdeksi päiväksi oireita. Eiköhän kyse ole koronasta tai loukista, kuten muillakin poissaolijoilla.
Koronalta haisee nämä pitemmät poissaolot, mutta mitään en asiasta tiedä.
Ikävä taas nostaa ylös, mutta pakkohan se on tämän statuksen pelaajaa nostaa, jos peli on tuota mitä se nyt on ollut. Todella heikko esitys Sportiakin vastaan. Näissä pitäisi nousta esiin, kun kuitenkaan se pelipaikka ei ihan varma ole.
Jos vie ensi kaudella pelipaikan Puhakalta tai Henriksonilta niin äkkiä luiskaan kun kausi päättyy.
Eiköhän tän ukon parasta ennen -päivämäärä mennyt jo.
Jos pääsee poffeissa pelaamaan ja saa tulosta siellä aikaan, niin voi pelastaa paljon.
Mutta pitkä matka pitäisi siihen olla, että saa Tapparassa ensi kaudella jatkaa.
Tarpeeton pala palapelissä, ulos ja äkkiä.
Pakko kompata kyllä edellisiä ja harvoin sitä nyt Sport-pelin jälkeen jaksaa yksittäisen pelaajan ketjussa käydä roastaamassa mutta on se nyt kumma kun Kalle käytännössä taistelee paikasta auringossa eli kokoonpanossa kevättä ajatellen ja sitten kun tulee sitä paikkaa näyttää niin esitys on ihan sieltä porukan veltoimmasta päästä.
Ihmeellistä miekkailua herralla koko pelaaminen, kiekot hukkuu ja huipennuksena se täysin turha hyökkäyspään jäähy mikä tappoi orastavan momentumin täysin. Jalkakaan ei oikein tunnu liikkuvan vaikka Levtchin syötöstä karkuun polkaisikin räpeltämään läpiajon.
Herätys!
Kaikkien ollessa terveinä en näe tällä hetkellä paikkaa pelaavassa kokoonpanossa. Nelosketjussa pystyy kyllä tuuraamaan.
Jos nyt verrataan tämän kauden Bertrandia vaikka ensimmäisen Tapparassa pelatun kauden Bertrandiin, niin mitä ihmettä on tapahtunut?
Eikös pelaamalla kehity? Turha mielestäni suolata yhtä pelaaja joka heitetään katsomosta vaikeaan peliin ja odottaa ihmeitä mailaviidakossa jossei muitakaan kiinnosta.
Milloin se hetki on, kun pelaajalta voi alkaa vaatia? Tämä kaveri on Tapparan parhaiten palkattuja pelaajia ja odotus tuloksenteko.
Bertrand on kyllä mahdollisuuksia saanut rutkasti tässä parin viime kauden aikana.
Edit: poffeissa pitäisi olla todella tehokas, jos ajatellaan ensi kautta. Hänellähän on sopimus, mutta suuri yllätys ei olisi sen purku kesällä. Vaikka poffeissa nyt joku maali tulisikin, niin silti miinuskerkkistä on aika isosti tekeminen, eikä muuta kokonaiskuvaa.
Ellei sitten niitä tehoja tule isosti.
Ei kai se maalinteko tosipeleissä ainakaan helpotu. Runkosarjassa on sen verran paljon pelejä, että eiköhän se otantana anna kohtalaisen hyvin osviittaa myös poffeihin.
…ellei sitten Tapola vedä jossain kohtaa todellista kania hatusta, ja Tapparasta kuoriutuu todellinen suorahyökkäysjoukkue, mitä on pidetty tutkan alla koko kausi.
Silloin Bertrand saattaisi päästä oikeuksiinsa. On aikalai suorahyökkäysjäbä, luulen.
Tampereelta löytyisi ensi kaudeksi hyvä suorahyökkäysporukka.
En arvostele vieläkään. On sellainen pelaaja, joka tekee meille sen yhden maalin play off:ssa vähämalisessa pelissä. Mutta en arvostele kommentointiakaan. Kritiikki on ansaittua odotuksiin nähden.
Itseluottamuksen ja peli-ilon kadottaminen. Samassa kunnossa ja samat taidot kaverilla on edelleen, kuin voittaessa Liigan maalipörssin ja tehotilaston Kärpissä.
Just näin. Ja jos Calle ois tehny maalin siitä läpajosta, niin olis jumalast seuraava täällä.