Kyllähän tuo Merelän hali kuvastaa Bertandin koko kautta. “Olet osa tiimiä, you know that”.
Miehellä on kyllä hieno asenne…tekee pyyteetöntä työtä, aina, kun pääsee kokoonpanoon.
Ai että meni oikealle miehelle ratkaisu maali. Loistava persoona ja mahtava haastattelu pelin jälkeen.
Villi arvaus: Jyväskylä.
Bertrand on ollut kyllä hyvä näissä peleissä, joissa on päässyt pelaamaan…eihän tuota pysty pelaavasta kokoonpanosta pois siirtää, jos terveenä pysyy.
Vaikka nyy menis jyväskylään ,niin antaa nykyiselle joukkueelle kaikki
Kauniita sanoja, mutta muistetaan kuitenkin, että Tappara hankki aikoinaan kärkiketjujen laiturin, johon Bertrandin taso ei ole tällä kaudella riittänyt. Nyt on tehnyt ns. Dixonit, eli pelaa joukkueelle arvokasta peliä alaketjuissa ilman valitusta, vaikka on välillä katsomossa. Ja sitten palkitaan kuten Lasse Jämsen aikoinaan jatkoerämaalilla huipputärkeässä paikassa.
Jos ensi kautta ajatellaan niin Tapparan ei kannata maksaa sopimuksesta muille penniäkään. Jos joku haluaa nykysopparin, niin varmaan lähtee, mutta muuten jatkakoon täällä.
Vallin kiteytti hyvin, Bertrand kun joutunut poppareille ja pienempään rooliin niin pelaa varman päälle ja omat vahvuudet kärsii. Alkukaudesta oli ihan hyvä ja pääsi paikoille muttei onnistunut mistään, sitten meni jäpittämiseksi ja katosi kuvasta, loppukaudesta oli pisteputkessakin kunnes oli yhtäkkiä ilmeisesti koronan takia sivussa pidempään eikä enää päässyt siihenkään orastavaan pelin aukeamiseen. Edelleen potentiaalia on vaikka mihin.
Toi 3.ketjun työmyyrärooli näyttää sopivan Callelle. Ehkä paineettomampaa, kun duuni on vain rouhia ja tehdä töitä, eikä niinkään pisteitä. Tottakai kaikki tietää, mihin kyseinen seppä kykenee, mutta voisi olla myös arvokas alakenttien rouhija/maaliuhka. Vähän tulee Rauhala mieleen, kun painaa duunia kyyryssä, joskus iskee maalin ja niska on limassa.
Puolittain paskaa. Mikä on Callen ja Platzerin palkka? Ne kun sanot niin voidaan keskustella runkosarjan ja poffien suorituksesta.
No, eiköhän Calle jo tienannut palkkansa tekemällä voittomaalin jatkoajalla? Platzerin, sen paremmin kuin Callenkaan palkasta ei mulla ole mitään käryä.
Ihana Calle… Ihana
Kauden paras peli finaaleihin. Edelleen nopea ja Palloseura joutuu roikkumaan, mutta jalat käyvät silti.
Hienoon saumaan iso maali, toivottavasti poikii tuleviin matseihin lisää onnistumisia. ![]()
Allekirjoittanut ainakin ![]()
On ollut todella hyvä finaaleissa ja todella työteliäs molempiin suuntiin. Tykkään kovasti.
Toivottavasti torstaina paluu kolmosen laitaan
En voi ymmärtää Callen kohtelua. Pelannu just sellasta kiakkoo mitä finaaleissa tarvitaan ja palkinnoks katsomoon. Toivottavasti tänään oli viimestä kertaa katsomossa tänä keväänä.
Juurikin näin. Peltola ei tuonut peliin mitään.
Bert sisään torstaina mutta Peltola pitäis saada 13. hyökkääjäks mutta ”ongelmana” 7 pakkia…