CHL: Frisk Asker - Tappara 08.10.2019 (Ti) 19.30

Itekin huomasin vasta tänään, että joku peli on.
Huomaa kyllä tämän oman CHL-kiinnostuksen tason tästä…

No, koostumuksen osin ei lähdetä ainakaan höntsöilemään.

Norskien sivuilla on ainakin bongattu Tappara kolmetuntisella jäävuorolla. Luulisi areenan tulleen jokseenkin tutuksi…

Ovat bonganneet Tapparan menestyksen liigassa ja samoin myös olivat huomattavan kiinnostuneita Simontaipaleesta, josko pelaa ja hänen historiaansa oli myös kaivettu esiin. Muuta ihmeellistä mainittavaa ei ollut, mutta huomasivat joukkueen olevan nopea.

Katselin myös kaksi viimeistä highlight-koostetta CHL:stä ja totesin siitä, että omiin eivät näytä luistelevan kovin ahkerasti, jos peli kääntyy hyökkäysalueelta kohti puolustuspäätä. Samoin etäisyydet näyttivät olevan pikkaisen repeilevät, joten kyllä noihin kohtiin pitäisi vierasjoukkueen iskeä kunnolla kiinni. YV:n ja maalien osalta näyttää siltä, että koosteiden pohjalta poikkittaissyötöt ovat ne, joita haetaan ja ehkä tulostakin saadaan.

Saas nähdä nyt onko asenne kohdallaan vai tehdäänkö peli vaikeaksi. Hyvän joukkueen erottaa myös siitä, että työmäärästä ei tingitä silloinkaan, jos ei huvita liikaa. Odotan tänään siis hyvää Tapparaa - ja innostunutta sen osalta, että saavat vetää eksoottisessa kaukalossa hyvän ottelun.

1 tykkäys

Valitettavasti pöytälaatikossa ei ole mitään enkä tähän hätään pysty. Kotipeliin mennessä pitää jotain runoilla. Jotain perusjuttuja tuossa yllä on hyvin jo tuotu esiin. :+1:

4 tykkäystä

Olisikohan tunnetuin Frisk Askerin entisistä pelaajista - nykyinen NHL pelaaja: Mats Zuccarello?

1 tykkäys

https://instagram.com/stories/tapparafansofficial/2150274599512867194?igshid=eomf5a0frxar

Näille jätkille iso :tophat: nosto. Tuossa siis ilmeisesti jotain paikallisia junioreita kannustamassa Tapparaa.

Edit. Tarvitsee kirjautua Instagramiin jos haluaa nähdä

10 tykkäystä

Komea voitto, toivotaan että Tappara menee tässäkin sarjassa pitkälle. Ensi viikolla sama Asker vastassa kotona, kaikki hallille ja murskavoitto norjalaisista tavoitteena.

1 tykkäys

Maalikoostekin löytyy:

2 tykkäystä

Ben laittoi myös kuvan pojista storyyn. Olivat pelin jälkeen ainakin Virran ja Levtchin kanssa käyneet moikkaan faneja. Nimmarivihkot mukana :+1:

En tiedä eikä jaksa juuri nyt puoliunessa ruveta kahlaan säännöistä mitä screenshoteista sanotaan. Poistakaa jos siltä tuntuu

12 tykkäystä

En nähnyt peliä loppuun, mutta maalikoosteen perusteella Bertrand näytti olevan 2. ja 3. maalin aikana kentällä Levtchin ja Virran kanssa. Loukkaantuiko Ojis, tehtiinkö ketjumuutoksia (jos tehtiin niin mitä?) vai oliko Ojis vaan sattunut tilanteissa ensimmäisenä ketjustaan vaihtoon?

Tehtiin muutokset, 1.-3. ketjun laiturit vaihtoivat paikkoja. Tulostakin vaikutti siis tuovan, tarvittavat maalit joka tapauksessa kolmanteen erään noilla.

1 tykkäys

Oliko 3 erässä tiivistetty 3 ketjuun en ainakaa huomannut Lehtosta ja puistolaa

Kyllä.

Jos jotain eilen huomasi niin sen että Liigan tuomarit on ihan maailman kärkipäätä. Miettii mitä se oli Itävallassa & eilen Norjassa.

8 tykkäystä

Sanoisin, ettei kyse ole pelkästään tuomarien ”huonoudesta”, vaan myös siitä, että linja on erilainen kuin liigassa. Tähän on ollut Tapparalla joka vuosi vaikeuksia CHL:ssa sopeutua.