Toivottavasti nostaa. Mielestäni myös kritiikkiä voi antaa silloinkun siihen on aihetta. Nyt ei taso ole riittänyt tähän mennessä
Tässä on turha vielä ketään tuomita saati liikaa arvostella. Kevääseen on pitkä matka ja oleellista on kasvutarina. Paras kasvaja on keväällä kova.
Meillä on tuvalla 3 peluria ja määräaikaisina kaksi. Ryhmä elää syksyn ja talven mittaan.
Ja mikäli vahvistuksia tarvitaan, katse kohdistuu NHL-leirityksen dominoihin ja ennen kaikkea tammikuuhun. Kotimaiset siirrot (vrt Jypin Niku) hyytyvät tulevana talvena.
Ottelu ns. pikakelauksella katsottuna lukemat ovat osoitus Färjestadin kovuudesta. Tappara oli hyvin yleispelaamisessa mukana, muttei päässyt murtamaan Färjestadin kovaa puolustusta helpolla. Tappara iski kyllä 4 maalia kovaa joukkuetta vastaan, mutta vastineeksi teki merkkausvirheitä/ ylihyökkäysi muutamankin virheen verran. Tulos oli tämä.
En suoraan syyttäisi ketään yksittäistä pelaajaa. Pelissä on edelleen paljon hyvääkin, nyt vain peli ajautuu toistaiseksi hyökkäyspäässä liikaa kulmiin.
Tänään sitten vastineeksi hölmöiltiin omissa, joista noin kovan tason joukkue rokotti.
Itse toivoisin, että saisimme hiljalleen virtausta sairastuvalta jo takaisin päin. Se auttanee, kuten myös toistot. Peli ei ole kokonaisvaltaisesti niin sekaisin minusta, kuin 6 maalia antaa ymmärtää. Pelinä tämä oli parempi, kuin Pardubicen vääntö.
Varmasti on maalivahtipelissä petrattavaa, mutta niin on puolustamisessakin. Turha tätä on laittaa Metson syyksi pelkästään. Hyökkäys tuntuu piristyvän peli peliltä. Normaalia Tapparan syksyä. Eiköhän se tästä ja toivotaan, että ensiviikolla saadaan sairastuvaa ainakin tyhjemmäksi.
Pitäisikö sinun myös katsoa tilastoja. Kuten Metso / Vastustajan veskari.
Ollaan aikalailla takamatkalla CHL / (+1 liiga peli) + harjoitus matsi (Esim. ilves peli), jossa oli maalissa. Löydätkö voittavaa peliä tilastojen valossa ?
Otanta on toki vielä pieni, mutta isossa kuvassa hävinnyt enemmän tai sanotaan suoraan kaikki pelit jossa oli mahdollista hävitä.
Toisaalta, muistatko viime syksyn Helkun tilastoja? Osahan perusteli sillä, että Randelin olisi ollut parempi valinta luukulle.
Tapparan prosessi harvoin suosii veskaria syksyisin. Ei se nimittäin aina suosinut Tapolankaan aikana.
Voitot lasketaan ja maalivahteja kannattaa vertailla ensisijassa niiden perusteella. Metsola on seniorivaiheessa ja hyvä liigatason veskari ehkä edelleen mutta kannattaa olla realisti. Edeltäjänsä oli voittaja viimeisen päälle ja nosti seuraa peräkkäisiin mestaruuksiin, nosti tasoaan vuosi vuodelta ja pelasi aivan maagisesti Euroopan huipulla. Hankala mutta rehellinen vertailu tavallaan, koska tämä on tulosurheilua eikä suojatyötä. Metsola tuskin hyötyy siitä, että ei läpivalaista kriittisesti tai tarkasti.
Mielestäni tällä hetkellä mikään ei viittaa siihen, että Metsola ylittäisi Heljangon viimekausien tason, minkä tietysti kilpaurheilussa pitää olla lähtökohta. Ei kai kukaan muuta voi tavoitella kuin voittamista? Ei ainakaan selittämistä.
Muistan 2 nollapeliä ensimmäisestä kolmesta liigapelistä
Jokin tässä Helkun ylistämisessä ei täsmää vaikka toki hyvä mokke onkin. Täällä niin moni toitottaa että euroopan paras, herää kysymys miksi sitten nhl ottaa noita huonompi kassareita euroopasta
Voi olla että olikin, vaikka en enää sun CHL-muisteloiden jälkeen luota sun muistiinkaan
Termillä ”syksy” en tarkoittanut ekoja Liigan matseja, vaan syksyn isoa kuvaa. Ja en puhunut nolla-sarakkeesta vaan mm. torjunta-% jne. Kumma jos Helkulle rapaa antaneet ei sitä nyt enää muistaisi
Vakavasti puhuen: Metsola pelasi ihan ok TPS-ottelun. Yleispelaaminen tökki. Tämä matsi ratkesi yksilövirheisiin ja jos muuten peli on hyppysissä, niin veskan tilastothan näyttää melko paskalta. En sano, että Metsolalla olisi ollut millään muotoa paras päivä, mutta ei ollut ihan yhdessä tekeminen muillakaan.
Mä en muista nähneeni kolmea Liiga-peliä Metsolalta tällä kaudella. Outoa olisi jos nyt olisi jo 2 nollapeliä.
Ei oikein SHL:n kärkiporukkaa voita, jos päästää viisi ohhoh-maalia. Ei vaikka itse tekisi kaksi. Erikoisia nukahduksia, vähän tyhjästä syntyivät Färjestadin osumat. Ehkä jos Mattilan paikalla olisi laukausuhka ylivoimassa, niin olisi tämä maalintekokilpailu voinut kääntyä. Tai sitten ei.
Tuossa muutama kommentti ylhäältä, josta ajattelin nyt objektiivisesti napata kiinni. Onko niissä totuus?
0-1: Puolustusmuoto Tapparalla hyvä, pelaajat pidettynä, vastustajan veto reippaasti B-pisteen kaaren takaa, maski pääosin sivuilla, ei suoraan edessä. Vielä vetohetkellä Metsola ei ole torjuntavalmiudessa, vaan vedon lähtiessä seisoo paikallaan. = Metsolan maali.
0-2: Vaihto kesken, mutta Tapparan puolustus on paikalla, mutta ei hoida hommiaan. Vastustaja nousee kahden pelaajan estelemättä maalille ja Metsola tekee torjuntaeleen, mutta liukua tai venytystä ei ole, jolloin toinen kulma jää täysin auki. = Silti, tämä on puolustusparin maali.
0-3: Veto siniviivasta, maskia on maalilla, mutta Metsola näkee vedon, mutta ei saa sitä kiinni ja sylkee eteensä. Kenttäpelaajat eivät hoida hommiaan ja siivoa kiekkoa pois, vaan maalin eteen syntyy 3vs1 tilanne. = Metsolan ja kenttäpelaajien maali. Kiekkoa ei saisi noin sylkeä eteensä ja jos niin käy, niin kiekot pitäisi siivota pois. Nyt nälkäinen vastustaja luisteli kiekkoon ja syötti tyhjän maalin.
3-4: Kenttäpelaajat eivät saa purettua kiekkoa ja vastustaja jatkaa painostusta. Tapparan pelaaja maskaa Metsolan 90-99 prosenttisesti ja helpohko veto löytää perille maaliin. = Kenttäpelaajan, joka tekee maskin Metsolalle maali.
3-5: Alivoimamaali, jossa kenttäpelaajat eivät pidä miehiään. Metsola toki myös on pelannut itsensä ulos reippaalla syötillä (tekee alussa itsensä pieneksi, tulee liiaksi ulos alueeltaan), mutta silti = kenttäpelaajien maali.
4-6: Tyhjiin = kenttäpelaajien maali
Tätä myöten, eilinen matsi ei ollut Metsolalta missään nimessä hyvä, mutta objektiivisesti katsottuna vain yksi maali oli suoraaan hänen vikansa. Silti, en usko hänen voittavan Urpo Ylösen palkintoa. Miehen otteissa/pelissä on epävarmuutta, pompottelua ja ilmiselviä heikkouksia, jotka eivät tällä hetkellä tee Metsolasta voittavaa maalivahtia.
Jännä, että kun perusteluihin vastataan, niin sitten tulee tämmöisiä hehheh- vastauksia, mutta mikäs siinä.
Mattila on tosiaan enemmän playmaker mielestään tuossa ylivoimassa. Tähän joku sniper, niin voi alkaa tulemaan tulosta eri tahtiin.
Pieneksi ongelmaksi muodostunee se, että Räsänen on laitettava ilmeisesti myös erikoistilanteissa, jolloin siitä kärsinee mm. Somppi joka on pelannut varsin pirteästi.
Brickley hakee vielä pelaamistaan, mutta nykyisellä liikkeellään viivassa, on hänet melko helppo pelata pois. Omassa päässä onkin sitten vielä enemmän tekemistä.
Jos jossitellaan, niin ilman tuota 0-1 helppoa maalia, olisi peli voinut näyttää erilaiselta.
Meillä on jo sniper, se on Tanus. Omaa hyvän vedon ja uskaltaa käyttää sitä.
On oikeasti hauskaa, kuinka eri tavalla asioita voidaan nähdä. Minun mielestäni Brickeyn liike on sulavaa, kuin balettia ja hänen syöttövarmuutensa on de fakto joukkueen parhaimmistoa. Mikä Brickleyn heikkous on, niin puolustuspelaaminen ja kovuus. Kaveri näyttää kuin lempeältä jätiltä.
Mielestäni eilen nähtiin viikon parasta Tapparaa. Oli paljon hyviä asioita mutta paljon huolimattomuutta, asioita mitkä on helposti korjattavissa.
Väitän että eilinen Tappara olisi kaatanut TPS:n jo varsinaisella peliajalla eikä olisi tehnyt edes tiukkaa. Eteenpäin ollaan menossa hyvää vauhtia ja kun saadaan saikut takasin nii hyvä tulee.
Matinmikon vois laittaa siihen laukaisu-uhkaks vasemmalle ja Tanus oikealle
Eilinen ottelu Tapparalta mielestäni kauden parasta. Hölmöt oman pään merkkausvirheet ja epävarmuus viisikkopelaamisessa vesittivät voiton, joka lienee ihan normaalia tähän aikaan kaudesta. Samoja vaikeuksia näytti olevan vastustajallakin.
Metsola ei ole vakuuttanut millään tasolla tähän mennessä. Jokainen tehty maali voidaan katsoa viisikon “syyksi”, mutta voittavan maalivahdin ero tulee niissä haamutorjunnoissa. Viivakuti maskin läpi jäitä pitkin maaliin ei kuulu tähän sapluunaan. Kausi on vielä nuori, joten olettakaamme otteiden parantuvan.
Nyt kun kirjoitit noin suoraan, niin tuota yritin kierrellen ja kaarrellen sanoa - turhaan ajattelin ehkä posi-Pertin leimaa.
Mutta täysin samoin ajatuksin olemme katsoneet. Yleispelaamisessa iso parannus, mutta nyt tehtiin yksilötason virheitä, mikä sekin inhimillistä. Kaikki Liiga-seurat eivät kyllä olisi niistäkään aivan tuolla tavoin rokottaneet.