Formula 1

Sääli, että osui kohdalle ehkä tylsin kisa tällä kaudella. Edelliskausilla ohituksia on ollut jopa paljon, mutta suurin syy tuolle on avattava takasiipi. F1-säännöt menevät aina askelittain eteenpäin, nyt kun autojen nopeudet saatiin tälle kaudelle nostettua, alkaa seuraavaksi varmaan pohdinta millä aeroviilauksilla niillä pystyisi ajamaan edes yhtä lähellä edelllä menevää mutkissa kuin aiemmin. Tuohan on tälle kaudelle heikentynyt.

Tuossa kisassahan ei oikeen kukaan päässyt siihen DRS etäisyydelle. Vettel pääsi viimeisillä parilla, mutta muuten oli aikalailla parin sekunnin eroja, joilla siipeä ei saa auki. Ehkä pikakorjauksena nyt kun ei pääse lähelle näillä uusilla autoilla voisi olla että DRS:n saa ottaa käyttöön jo kun on 1,5 sekunnin päässä. Viime kisassahan siipeä aukaistiin vain kun mentiin kierroksella ohitettavista ohi sopivalla hetkellä. :confused:

Viikonloppuna The GP. Monacon F1 GB. Ratahan ei täytä autourheilun mittoja millään,mut raha ratkaisee. Mut toisaalta on se yksi viihdyttävimmistä kisoista.

Kimi saanut ylinopeussakon.:laughing:

2 tykkäystä

Heh, joka vuosi Monacoa odottaa innoissaan, mutta kun kisa alkaa niin aina tulee mieleen hyvin nopeasti, että täähän on yksi kauden tylsimmistä kisoista. Ohi pääsee vain hirveällä kamikazella Casinon jälkeisessä shikaanissa ja nyt kun autot on leveämpiä ja lähellä ajaminen vaikeampaa niin tuskin siinäkään.
Parasta Monacossa on loppujen lopuksi bongailla niitä miljoonajahteja siinä satama-altaassa ja haaveilla, että pääsis joskus itse seuraan skabaa sellaiselta drinksu kädessä poreammeessa kokkelit nokassa.

1 tykkäys

Oma veikkaukseni on, että radalla nähdään ohituksia alle 3. (Tallimääräyksiä ei lasketa)

HAM ulkona Q3:sta joten mahtavasti alkoi.

Toivottavasti Ferrari ei pilaa tänään Kimin kisaa…

En hirveästi oo seurannu, mutta eikös Monacon kisan voita se, ketä pääsee lähdöstä kärkeen, jos varikolla ei tötöillä ja auto ei hajoa?

On varmasti todella raskasta Räikköselle. Käytännössä Räikkösen ainoa mahdollisuus on voittaa Vettelin keskeyttäessä tai sitte Räikkösen pitää johtaa Vetteliä vähintään 10 sekunnilla. Kieltämättä hieman meni maku eilisessä kisassa, kun Räikkönen otettiin varikolle ennen Vetteliä.

Kyllä Räikkösen olisi kuulunut voittaa Monacossa, mutta Ferrari halusi Vettelin voittavan.

Yleensä kärkiauto otetaan aina ekana sisään, mutta nyt Ferrari taktikoi Sebin kärkeen ottamalla Räikkösen sisään sellaiseen aikaan, että Sebi pääsi vetämään ilman ruuhkaa kovat kierrokset alle ja Kimi palasi radalle ruuhkaan. Formula-maailman italialainen lakko…

1 tykkäys

Räikkönen hiipi vähän huomaamatta kolmospaikalle ja päihitti Vettelin. Jännä nähä miten käy kisassa huomenna.

1 tykkäys

Hieno suoritus Kimiltä. Oikeastaan Kimi olikin hieman edellä koko ajan ja kovassa iskussa, mutta niin kuin tähänkin asti, oli ehkä odotettavissa että Vettel menee lopuksi kuitenkin ohi. Näin ei kuitenkaan tällä kertaa käynyt.
Kisa on sitten asia erikseen, jos Vettel on tilanteessa jossa voisi jotain voittaa, ja siinä vaiheessa Kimi edellä, niin taitaa tapahtua niin kutsuttu kuuluisa varikolla käynti Vettelin eduksi.

Nyt olisi Kimillä ja Valtterilla saumaa vaikka eturiviin?

1 tykkäys

Jaahas…Valtterin vuoro saada lähtöruuturangaistus.

Sama kohtalo edessä myös Ricciardolla.

Oletuksena Kimi on siinä tapauksessa kolmen sakissa aika-ajoissa.

1 tykkäys

Bottas on antanut hyviä näyttöjä ja ura jatkuu Mercedeksellä “lähes” varmasti (otsikosta huolimatta):

1 tykkäys