Hyvä hankinta. Saa ottaa talteen.
Onko muidenkin joukkueiden fanit sellaisia, että lytätään pelaaja megaluokan luuseriksi ennen kuin on saanut niitä kuuluisia mailoja edes käsiinsä?
Mä toivotan Geoffin tervetulleeksi ja toivon todella, että saa onnistumisia heti huomenna! On meinaan nyt Meidän Seuran pelaaja.
Mietin, että onko tässä eniten keskustelua herättänyt nelossentterihankinta Tapparassa koskaan.
@Mr.Peter huhuili aiemmin, että Platt pelaa kuitakuinkin mailapalkalla. Miestä tarjottiin jo kesällä molemmille tamperelaisille halvalla sopparilla. Kumpikaan ei kelpuuttanut. Nyt JYP halusi miehestä eroon keinolla millä hyvänsä, kun sukset menivät ristiin valmennuksen kanssa ja joutui katsomoon, mutta palkka kuitenkin juoksi.
Plattille ykkösprioriteetti rahan sijaan on, että pääsee pelaamaan Tampereella (missä asuu vakituisesti), ja tavoittelemaan mestaruutta ehkä viimeistä kertaa urallaan.
Monien muiden tavoin olen samaa mieltä, että antaa miehen näyttää, mihin pystyy. Kuvittelisi, että tulee nälkäisenä mestaruutta tavoittelemaan porukkaan mukaan ja toivottavasti nöyränä myös. Mitään ei ole Tapparassa jaossa ilmaiseksi.
Ainoa asia mikä mua tässä hämmästyttää on tuo vahva totuus, että on mennyt Jukan kanssa sukset niin ristiin, ettei peliaikaa enää tule.
Ei savua koskaan ilman tulta, vaikkei asia kuitenkaan ikinä myöskään ole juuri niin kuin huhuillaan
Sopiiko Jussin persoona paremmin kuin Jukan? Jukkaa on täällä pidetty parempana kokeneiden pelaajien käsittelijänä. Yleisesti pidän hankalana, jos kyse on riidasta. Se antaa pelaajasta ongelmallisen kuvan.
Toki nämä ovat täysiä huhuja, joita olen lukenut lähinnä täältä. Pelaajana Plattilla pitäis kyllä kolmossentteriks riittää.
Tässäkin hankinnassa säästettiin myös useampi sentti
CHL -pudotuspelejä tulossa ja edessä muutenkin otteluruuhka parin siirtyneen pelin vuoksi - kokenut pelaaja, joka tuo hieman syvyyttä rosteriin todennäköisesti nelosketjuun. En nyt riemusta kiljahtanut, mutta laajuutta tarvitaan.
Old-timer -ketju: x-Platt-Kuusela
Näyttää Tapparassa todellisen osaamisensa JYP sivuraiteen jälkeen. Odotan mielenkiinnolla.
Onko tässä meillä uusi “Stefan Öhman”?
Toivottavasti
29.10.22 pelannut viimeisen pelin Jyp -Jukurit ottelussa. Peliaika jäänyt 4:37, D+ ei näe näköjään vanhempia pelejä. Olisin katsonut näkyykö kuvissa jotain.
Alakenttiin kokenut kanukki, joka pystyy pelaamaan keskellä ja laidassa. Pisteiden tekokin onnistuu. Hamuaa todenteolla varmasti mestaruutta pitkän uransa kruunuksi. Saattaa olla hyvinkin arvokas palanen tätä palettia. Katson tämän kortin erittäin mielelläni. Tervetuloa Geoff meidän seuraan.
Ei se tuohon yksittäiseen yhteenottoon rajoitu, mikäli tiedot pitävät paikkansa.
Kun tästä on nyt tullut jauhettua, niin voin avata kaiken, mitä itse olen kuullut.
Sukset oli valmennuksen kanssa ristissä - siis kummankin valmentajan, Rautakorven ja Nemon. Eikä tämä ole Plattin kohdalla ensimmäinen valmennus, jonka kanssa näin. Platt ei myöskään ollut Rautakorven hankinta, vaan Viitasen sooloilu, eikä aiheuttanut riemunkiljahduksia valmennuksessa, jolla oli miehestä tietty kuva jo etukäteen.
Korostan, että nämä ovat toisen käden juttuja. Lähteeksi on mainittu toinen Jypin Tappara-taustaisista valmentajista.
Paljon on tullut kuultua kiekkomaailmasta tässä vuosien aikana sellaistakin juttua, joka ei ole paikkaansa pitänyt tai ollut vain osin totta, joten varauksella täytyy suhtautua näihinkin juttuihin. Tähän teoriaan kuitenkin sopii kaikki muut palaset paitsi se, että Tappara Plattin huoli, joten tulkoon mainituksi kuriositeettina.
No ikää on jo 37 joten mitään varsinaista tuloksentekijää en odota vuosimallin 2022 Plattista mutta jos pystyy tasaisen varmaan kahdensuunnan peliin 3-4 ketjuissa niin kyllähän tuollaiset pelaajat on tärkeitä mitä pidemmälle kausi etenee.
Rautakorven tapoja tuntien, niin minusta sekään ei sovi kuvioon, että pelaaja hankittiin seuraan vastoin hänen tahtoaan. Mahdollista toki.
Mullakin tästä vähän Dickson fiilikset eli kun hoitaa oman ruutunsa nelosessa ja ratkoo yhden finaalin niin se riittä.
Niim en sanonutkaan että ainut, tämä oli ainut mitä kyseinen fani tiesi. Harvoin se eka ulostulo pelissä tulee, kyllähän sen pitää kyteä että pelin aikana ruvetaan avautumaan.
Jypissä on ihan eri meininki ollut monet vuodet, joten en epäile yhtään jos joku Viitanen sooloilee. Eiköhän sielläkin tämän jälkeen “kehityskeskustelut” ole käyty.
Tänään kun katsoi rosteria, niin ajattelin heti Plattin tuovan kiritystä ja kilpailua noille nuorille. Kun tavallaan on menty niin ohkasella, ettei Henriksonillekkaan oikein ole löytynyt kirittäjää. Nyt löytyy pitkän uran tehny karvaperse, jonka ohittamalla nousee väkisinkin seuraavalle tasolle.
Kunhan Platt on edes lähellä omaa tasoaan.
Pelkkää posia, kunhan vahvasti huhutut kiukuttelut/välirikot eivät seuraa Tapparan koppiin
Miten niin? Ehkä tässä on ollut kopissa liian hyvä fiilis porukalla ja Platt hankittiin myrkyttämään koppi. Eikös median ja Ilves fanien mukaan Tapparan koppi ole milloin mistäkin syystä myrkytetty ja sukset ristissä siellä täällä. Näköjään mestaruudet ja menestys korreloivat kopin huonon ilmapiirin kanssa niin Platt vahvistanee tätä osastoa.
/sarkasmi
Vielä on myös tyystin spekuloimatta se, että miten Platt uskalsi ylipäänsä tulla Tapparaan kun on varmasti kuullut Saloselta ja Platzerilta kauhutarinoita siitä kuinka hirveä tyranki Tapola on.
Tänään kolmosketjun laidalla Virran ja Kuuselan kaverina. Mielenkiintoista nähdä kuinka lähtee sujumaan. Aloitusosaaminen taitaa nyt tällä roolituksella jäädä näkemättä.
On kyllä hyvä, että on tänään jo rivissä ja ihan kovan peliälyn ketjussa. Pääsee vähän näkemään heti tuoreeltaan miehen nykykuntoa pelaamattomuudesta huolimatta. Ja faneillehan tämä on aina tietynlainen kädenojennus, kun saadaan analysoitavaa itse pelistä/ pelaajasta.
Vähän täällä tietyllä tavalla kutisee, mutta lähiajat varmasti näyttää johtuuko tästä vai täytyykö oikein käydä näyttämässä.
Jakaako Jukka joululahjoja vanhalle rakkaalle Tapparalleen? Ei vaikuta ammattimaiselta. Mutta kohtahan se nähdään…
No ei tämä Platt huonoin vaihtoehto kolmos/neloskenttään ole. Itse olisin kyllä toivonut kärkikenttiin ratkaisijaa.