Henrik Haapala


#1194

No katsotaan nyt pariviikoa.
Onhan meilläkin esimerkkejä jolle annetaan jo useempi kuukausi !


#1195

Kyllä 2-suuntasella sopimuksella on aika vaikea murtautua vakituisesti ylös…olikos sopimus monivuotinen?


(Koulukatu) #1196

TTT:n (TeivonTietoToimiston), Henkalla sopparissa paluupykälä, kerran voi heittää farmariksi = lappuhaalareihin, ei hiosta mistään kohtaa. Tokalla kerralla jos joutuu lähtemään, voi palata lähtöseuraan kaudeksi kuin Seb. Repo.


#1197

Ja palata ei kannata. Mestaruuksia on jo ja kehitystä ei tällä Tapparan tyylillä änäriin saa.


#1198

No todellakin saa. Paluu Tapparaan voisi tietyssä tilanteessa olla jopa hyvä ratkaisu, mutta se vaatisi paljon suurempia ongelmia. Henkan kannattaa nyt vaan pysytellä Pohjois-Amerikassa lähellä Panthersia, koska hän on tosi lähellä pelipaikkaa ylhäällä. Ja muutenkin peli kulkee.

Seuraava mahdollisuus Panttereissa tulee jossain vaiheessa, oon siitä ihan varma. Loukkaantumisia tulee aina. Ja Haapala on ensimmäisten joukossa, joita ollaan nostamassa takas ylös.


#1199

Meneeköhän ohi aiheen, jos perustelet mielipiteesi?

Lopusta olemme samaa mieltä.


(Linden#16) #1200

Nyt ei Henkka lähe yhtään mihkään Floridan organisaatiosta. Valot päälle. Saanut ekat pelit ylhäällä ja ihan ok esitykset, ois vaan pitäny päästä kerta pari lisää valotaululle niin ei oisi mennyt takasin farmiin.
Sieltä on ihan hitosti lyhyempi matka takasin NHL:n puolelle, kun hakametsästä.
Haapala ei ole mikään top prospect, joten hissiliike alkutaipaleella siellä on ihan normaalia.
Nyt on nähnyt mitä ylhäällä pelaaminen vaatii, vetää hyvin AHL:n puolella ja seuraava mahdollisuus kun tulee, uskon että ihan lähikuukausina/viikkoina on valmiimpi. Ei tartte mennä ihmetteleen mitään vaan pelata omaa peliä, lyödä vähän pisteitä tauluun niin se on siinä.
Ei missään nimessä maitojunaan. Nyt on taottava.


#1201

For those still wondering about Haapala. Bob said the decision to send him down was similar to Malgin’s demotion earlier in the year: Wants to see him play bigger minutes in AHL.


#1202

Eli Boughnerille ei riitä että Henkka vetää 13-14 minuuttia Floridassa. Kaikki asiantuntijat olivat sitä mieltä, että Henkka veti tosi hyvin ylhäällä. Herättää hiukan ihmetystä tämä sirkus.


#1203

Juu… en kyllä ymmärrä yhtään jos tuo twiitissä mainittu on syy tiputtamiselle :confused:


(Ei lisäarvoa palstalle ) #1204

Eikkö tuo argumentti ole vähän älyllistä epärehellisyyttä? Vähintäänkin rankkaa oikomista. Ei Haapalaa tiputettu farmiin 13-14min peliajalta. Haapala tiputettiin farmiin, kun tuo oli jo hetken seurannut pelejä katsomosta. AHL ja isot minuutit on varmasti parempi vaihtoehto Haapalalle tässä vaiheessa kuin NHL-ilmapiirin aistiminen katsomosta käsin.

Siitä voi toki olla montaa mieltä, että oliko Haapalan tiputtaminen katsomoon perusteltua alkujaankaan. Vrbata tervehtyi. Tuolla on vaikeasta alkukaudesta huolimatta merkittävästi enemmän näyttöjä NHL:stä ja tuloksenteosta siellä, joten tuolla näyttää olevan lukittu paikka middle-6 roolissa. Ei Vrbatan kokemuksen omaavaa pelaajaa NHL:ssä heitetä katsomoon eurooppalaisen tulokkaan edestä, ellei tuo eurooppalainen tulokas tee jotain täysin käsittämätöntä. “Ihan hyvä” ei riitä, kun heikommillaankin Vrbatalla on todistettavasti kyvyt hattutempun tekoon…

Boughnerilla näyttää olevan vahva fiksaatio noihin “grit” -tyyliin pelaajiin, joten McGinn, Brickley, Hunt jne. saavat reilusti tilaa. Muistaakseni Boughner juuri edellisen pelin alla sanoi, että Hunt on kokoonpanossa, koska tuon koko on hyödyksi. Jos Boughner kaipaa tyylillisesti jotain Brickley, McGinn, Hunt -tyyppistä, niin eihän Haapalalla ole kilpailussa palaakaan. Tuo on eri tyylin pelaaja. Itse näkisin Haapalan mielelläni jonkun em. kolmikosta sijaan tuolla kaukalossa, koska tarjolla olisi hiukan erilaista potentiaalia hyökkäyspäähän. Boughnerin taktinen valinta näyttää kuitenkin selvältä, eikä sinänsä pitäisi yllättääkään, kun “speed” ja “grit” toistuivat jokaisessa haastattelussa, minkä Tallon ja/tai Boughner ovat kevään jälkeen antaneet Panthersin pelitapaa koskien.

Näin ollen oikeastaan ainoa pelaaja tuolla kokoonpanossa, jonka tilalle Haapala tällä hetkellä voisi kuulua on Malgin. Rehellisesti sanoen tuossa voitaneen perustella molempiin suuntiin. Haapala sai viidessä pelissä taululle saldon 0+1, kun Malgin on vetänyt 3+0 11 peliin. Ei sateentekijöitä kumpikaan NHL-tasolla. Malgin on kuitenkin organisaatiossa jo tutumpi pelaaja. Malgin on myös pelannut sn verran hyvin, että perustellusti tuo peliaikaa saa…

Eli realistisesti. Jos Haapalan tilanne tällä hetkellä on ylhäällä se, että katsomossa istuminen on varsin todennäköistä, niin mielestäni isot minuutit AHL:ssä ovat validi argumentti. Ei Haapala mikään valmis NHL-stara ole. Isot minuutit AHL:ssä voivat tehdä hyvää. On se ainakin parempi kuin katsomossa istuminen.


#1205

Jos pelaaja saa ns. näytönpaikan Sashan ja Huben rinnalla hyvällä peliajalla niin mielestäni on
ainakin kohtuuntonta verrata pisteitä 3 ketjussa pelaavaan pelaajaan.
Mielestäni osan peleistä katsoneena hoiti roolinsa hyvin ja esim. Huntiin verrattuna eri tason pelintekijä
mutta Floridassa 1 ketju ja ehkä osin 2 ketju (sentteri) pyrkivät peliä tekemään.
Samaa mieltä pelitavasta mikä muistuttaa AHL kiekkoa poislukien Sashan ketju sekä
selkee roolitus missä left pelaaat ovat vaselaita ja right oikealaitaja nyt vasenmassa 1 ketjun paikka Hube on itseoikeutettu muiden ketjujen laiturit rouhioita.


(Ei lisäarvoa palstalle ) #1206

Ei pisteet kaikkea kerro. Tietenkään. Lähinnä heitin ne esiin, koska niitä kuitenkin jossain kohdassa verrataan. Samaan hengenvetoon on todettava, että tuo kuvauksesi Haapalan näytön paikasta ei sekään pidä paikkaansa.

Haapala sai näytönpaikan kakkosketjussa ja ykkös-yv;lläkin tuo jossain pelissä kävi. Esim. se yksi ripari maalin edestä tolpan sijaan verkkoon, niin yv:llä olisi voinut näytönpaikkaa olla tarjolla enemmänkin. Floridassa kakkosketjun laituri saa pelata “helpompia minuutteja”, koska Sashan johtama ykkönen pyritään heittämään kaikkia vastaan. Samalla kakkosen laituri pääsee pelaamaan sentterin kanssa, joka hyökkäyssuuntaan on joukkueen kolmanneksi paras pelaaja vedellen kakkosessa likimain ppg -tahdissa.

Malginia on koko kausi heitelty siellä täällä. Alkukaudesta pitkään poppareilla. Jonkun pelin vetänyt sentterinä, useamman pelin middle-6 -laiturina. Dadonovin loukkaantumisesta seuranneen loukkaantumisen vuoksi saanut minuutteja ykkösessäkin, mutta ei tuolle sielläkään mitään kiinteää paikkaa annettu ole. Ei Malgin ole lähellekään optimaalista näytönpaikkaa saanut hänkään. Fakta on kuitenkin se, että joukkueessa, jossa maalintekovoimaa ei rosterissa liikaa ole, on Malgin tehnyt kolme (3) maalia tällä kaudella 11 pelissä. Ei se hirveästi ole, mutta enemmän kuin Haapalalla.

Peluutukseen juuri tällä hetkellä vaikuttaa aika suuresti sekin, että nuo Malginin maalit ovat kaikki syntyneet viimeiseen viiteen peliin. Eikä ne ole tulleet ykkösessä. McGinn on syöttäjä kaikissa Malginin maaleissa, Trocheck kahdessa ja Sceviour yhdessä. Malginin maaleista 1 on voittomaali n. minuutti ennen loppua (Rangers -peli), toinen tasoitusmaali kolmannen erän lopulla (Islanders -peli).

Mitään tästä en myöskään kirjoita Haapalaa dissatakseni. Hieno pelaaja, jolle toivon menestyksekästä NHL-uraa. Boughner kuitenkin peluuttaa joukkuetta, jonka toivoo voittavan joka ilta. Ei tuolla shown puolella harjoittelijoita katsella. Juuri tällä hetkellä esim. juurikin Malginin peluuttaminen Haapalan sijaan on perusteltua. Eikä se johdu mistään “suosiollisista näytönpaikoista”. Ei Malginille ole mitään optimaalista tilannetta annettu. Haapalan näytönpaikka, vaikka lyhyt sellainen, Trocheckin rinnalla oli oikeasti laadukas näytönpaikka. Aika harva tulokas NHL:ssä loppujen lopuksi pääsee heti alkuun Trocheckin tasoisen kaverin rinnalle. Täytyy olla tasoa todella erityinen lupaus, että parempaa paikkaa tarjotaan. Muiden pitää se itse pelaamalla ottaa.


#1207

Minun älyllisyydestä en niin tiiä. Saattaahan siinä jotain vikkaa ollakin. Henkka pudotettiin 13-14 minuutin peliajalta farmiin. Häntä ei pudotettu katsomoon pelillisistä syistä, vaan hän ei kyennyt pelaamaan syystä tai toisesta. Eli katsomokomennus ei ollut syy, vaikka Rinteen kommentista sen johtopäätöksen voisikin vetää.

Tästä ei sen enempää. Olen eri mieltä Henkan pelaamisesta ylhäällä, Se on mielipiteeni ja parin muunkin. Vastakkaisiakin mielipiteitä saa toki olla. Omaani en totuutena tuputa.

Paljonkin olisi vielä sanottavaa, mutta enpä taia.


(Team Kameleontti) #1208

Tämä lienee mielipide, ei fakta? Vai?


#1209

No mitä luulet, kun sen noin voimalla kirjoitan?
Totuus on kuitenkin se että Henkka on farmissa ja hänen olisi pitänyt pelata paremmin, koska ei riitä.

Henkan pelaamista en täällä enää kommentoi.
Catsin topicissa voin hiukan sivuta. Ugh

E. Maalivahdin kommentilla ei ole vaikutusta edelliseen kommenttiin


(Team Kameleontti) #1210

Ei sitä kirjoitetusta tekstistä aina voi tietää, onko kyse mielipiteestä vai faktasta. Siksi ihan vilpittömästi kysyin. Tuntuisi oudolta, että edes sinulla on asiasta faktatietoa, mutta jos näin sanot, niin uskon kyllä.

Eiköhän me kaikki täällä toivota Henkalle pelkkää hyvää - paljon menestystä ja nousua show’hun mahdollisimman pian. Silti asioita voi tarkastella välillä kriittisesti, kuitenkaan dissaamatta. Juuri kuten @rinne teki.

En tarkoittanut kysymystäni pahalla, vaan se oli täysin neutraali kysymys. Vedät mielestäni turhan usein suht neutraalistakin keskustelusta herneen nenään ja uhkaat lopettavasi kirjoittelun. Toivottavasti et kuitenkaan näin tee, mielelläni lukisin Henkan kuulumisista / tekemisistä.


#1211

@Messi vetää tunteella ja arvostan sitä.:thumbsup:

Tästä ehdottomasti samaa mieltä.
@Messi voisitkin haastatella Henkkaa vaikka pidemminkin ja laittaa kuulumiset tänne?
Tuskin olisin ainoa ketä kiinnostaa…


(Ei lisäarvoa palstalle ) #1212

Otan vain pätkän, joka minua koskee.

Ensinnäkin turha uhriutuminen. En ottanut kantaa älykkyyteesi. Otin kantaa argumenttiin.

Teksteistäni voi aina vetää monia johtopäätöksiä. Ei minun tekstini ikinä mitään absoluuttisia totuuksia ole. Viestini perustuvat täysin julkisuudessa oleviin tietoihin ja/tai huhuihin. Joskus päättelyketjuni kestävät loogisen arvostelun, joskus eivät. Joskus looginen päättely johtaa oikeaan päätelmään, joskus ei. Semmosta se on. Ei enempää, ei vähempää.

Tällä kertaa pidän silti alkuperäisestä lausunnostani kiinni. Haapala ei lähtenyt farmiin 13-14min peliajalta. Haapala lähti farmiin katsomossa istumisen jälkeen. Haapala lähti takaisin AHL:ään katsottuaan edelliset kaksi (2) peliä katsomon puolelta. Haapala pelasi viimeksi 1.12. pelatussa Sharks pelissä. Tuon jälkeen Panthers pelasi Hurricanesia ja Islandersia vastaan ennen Haapalan palautusta farmiin. Tuo on fakta riippumatta siitä mikä oli syy Haapalan katsomossa istumiselle.

Jos syy oli loukkaantuminen, niin sääli. Toivotaan Henkalle toipumisia mahdollisimman nopeasti. Hieno pelaaja, jonka haluaisi nähdä menestyvän, mikä luonnollisesti edellyttää säilymistä terveenä. Nähdäkseni tuosta ei kuitenkaan ole kukaan joukkueen henkilöstöstä vuotanut medialle, joten paha tuollaisia on ennustellakaan. Yleensä loukkaantumisista on NHL-puolella heitetty vähintään se väsynyt upper- tai lower-body injury -heitto. Korostan edelleen, viestini perustuvat kerta kerran perään julkisiin tietoihin/huhuihin ja niiden pohjalta vedettyihin päätelmiin.

Itse asiassa se katsomokomennuksen syy ei edes vaikuta viestini alkuperäiseen pointtiin. Pointti oli, että isot minuutit AHL:ssä ovat potentiaaliselle pelaajalla NHL-ottelun katsomossa istumista hedelmällisempää. Juuri niinkuin Boughner lausunnossaan sanoi…


#1213

Mun omat päätelmät (ei siis faktaa, vaan spekulaatiota)oli että Henkka nostettiin ylös hyvien esitysten ansiosta ja annettiin peliaikaa ylhäällä. Henkka todisti että pärjää NHL:ssä ja on oikea sarja hänelle. Panthers lähetti takaisin AHL:ään, koska ei pysty antaan tarpeeksi isoa roolia Haapalalle. Toisin sanoen organisaatio näkee että kehittyy enemmän suuressa toolissa AHL:ssä kuin pienemmässä roolissa Panttereissa.

Mutta Henkka pelas sen verran hyvin että on helppo nostaa takas ylös kun tarve tulee.