Henrik Haapala

Varmasti ei mikään tule riittämään. Ja siksi nuo ulkopuoliset julkiset “odotukset” yms. horinat onkin paras unohtaa heti kättelyssä.

Tai tarvittaessa voisi verrata vaikka viimevuotisiin: Kuuselasta jankutettiin läpi viime kevään ja vielä jossain finaalisarjan lopullakin yksittäisiä tilanteita muka “luonnehtien”, miten “ei vain jotenkin ole viime kauden Kuusela”, “tässäkään ei vain ole sitä jotain” jne., loputtomia itseään vahvistelevia huomioita… Tuloksena sitten playoffien tehotilaston voitto, kasa tärkeitä maaleja ja syöttöjä, monipuolinen ja pelien myötä alati lisääntyvä apu joukkueelle - ja mestaruus. Ei ollut edelliskauden Kuusela; pelattiinkin yllättäen seuraavaa kautta (ja titteliä) jo.

Olennaisempaa siis keskittyä nykyiseen, sekä pelaajan antien että joukkueen tarpeiden ja esitysten osilta. Jäädään mielenkiinnolla seuraamaan näitä projekteja.

5 tykkäystä

@Desperado :n linkkaamasta Aamulehden Haapalan -haastattelusta pari olennaista kohtaa:

–Kokemus oli mielenkiintoinen, mutta parin ison loukkaantumisen osalta ei mennyt niin kuin olisin itse halunnut. Olisi ollut hienoa jäädä sinne, ja vaikka AHL:äänkin, Haapala arvioi Pohjois-Amerikan visiittiään.

Loukkaantumiset eivät säikäyttäneet Tapparan valmennusta, vaan halu saada Haapala takaisin joukkueeseen oli selviö.

–Nyt on kaksi viikkoa hyvää aikaa laittaa itsensä kuntoon tuttujen äijien kanssa ennen kuin pääsee pelaamaan toivon mukaan hyvät pudotuspelit, Haapala selvensi.

Näiden kommenttien perusteella omat odotukset Haapalaa kohtaan ovat maltilliset lähtökohdat huomioon ottaen:

  • huippukauden jälkeen NHL-sopimus
  • rikkonainen kausi rapakon takana + loukkaantumisia → vähän pelattuja pelejä

Emme tiedä minkälaisia loukkaantumisia rapakon takana on tullut, mutta jonkin verran tiedämme Henkan aikaisemmasta loukkaantumishistoriasta (mm. lonkkavaivat). Niillä on kuitenkin turha spekuloida tässä.

Olennaista on se, että Henkalla on edelleen kova halu rapakon taakse ja Tappara tukee omiaan ja tarjoaa mahdollisuuden laittaa itsensä kuntoon ja saada kovia pelejä alle loppukaudesta. Springfield Thunderbirds on kuitenkin AHL:ssä häntäpään joukkueita ja pudotuspelejä ei ole ainakaan siellä tiedossa.

Kysymys kuuluukin, että voiko olla myös Floridankin kannalta parempi ratkaisu tulevaisuutta ajatellen, että Henkka siirtyi Suomeen juuri tässä vaiheessa. Täällä on mahdollisuus laittaa itsensä hyvään kuntoon ja kautta on vielä toivottavasti reilusti jäljellä…

4 tykkäystä

Henkka pääs Jerryn piinapenkkiin:

39 tykkäystä

Tästä tuli hyvä fiilis! Huikee pikku-mies😀

2 tykkäystä

Ihan pro haastattelu, ei mitään jargonia

4 tykkäystä

Juu, hyvä haastattelu. Mutta kun mikrofoneja saa 20€:lla, niin miksi ei Jatkoaikakaan käytä niitä. Tai editointivaiheessa edes vähä kohinaa pois. Nyt sai heikosi selvää hyvästä haastattelusta.

18 tykkäystä

Kerranki Henkka näytti isolta

10 tykkäystä

Jerry on mun pojan kanssa samassa sählykerhossa. On kyllä huikee pikku-ukko ja vetää ihan täysillä koko ajan (Y)

13 tykkäystä

Aivan mahtava haastis :sun_with_face:

1 tykkäys

Henkan AHL- joukkue Springinfield Thunderbirds on otannut nyt kaksi viimeistä peliä nokkaan 8-2 ja 7-0. Lisäksi taitaa olla jo 4-5 ottelun tappioputkessa. Kyllä tosta jengistäkin aika vaikea on ponnistaa tarunhohtoseen.

Vinkkinä tosiaan kaikille tuohon videoon, että napsauttakaa tekstitykset päälle. Ei itsekkään saanut selvää enää kysymyksistä jossain vaiheessa mutta tekstitykset on onneks saatavilla niin ei haittaa niin paljoa. Jottei mene ihan offtopiciksi niin olihan huikea haastis ja tulee vaan niin hyvä mieli kun miettii että Henkka ihan tosissaan on taas (toistaiseksi) kotona!

4 tykkäystä

Mitä jos Panthers pääsisi pleijareihin. Olisiko heillä mahdollisuutta ottaa Henkka takas?

Ehkäpä Henkka enemmänkin tarkastelee tätä asiaa itsensä kuntoon laittamisena ja tahkoaa kesällä kunnon porrastreenejä. Toki en sano ja varmasti pitää kutinsa, että Tappara sydän siellä on ja kun askiin hyppää niin täysillä vetää.

Kuitenkin hope so pääsee pelaamaan runkosarjan pelejä myös. Mitä pidemmälle aika kuluu eikä miestä pelaavas rosteris näy niin spekut kasvaa

On tottakai sit kun Tapparan kausi ohi.

Aika isoja yllätyksiä tietty varmaan vaatisi, jotta noin kävisi… Floridan mahdollisesti keväällä tarvitsemat paikkaajat löytynevät ensisijaisesti AHL:sta. Haapalan tähtäimissä taas lienee nyt lähinnä se hyvä kevät Tapparassa, tehokas kesäharjoittelu ja noiden pohjalta esiintyminen hyvässä kunnossa syksyn leirityksissä / harjoituskaudella NHL:ssä.

2 tykkäystä

Kellään tietoa tai aavistusta pelaako Haapala tiistaina?

Usko, toivo, luottamus ja käsitys, että pelaa.

1 tykkäys

Haapala oli täydessä sotisovassa Tapparan ottelumainoksessa Viinikan Apsin kohdalla olevassa taulussa, jossa mainostettiin Tapparan seuraavaa kotipeliä. Onko se merkki jostain, sitä en tiedä.

1 tykkäys

Saman mainoksen näin jäähallin kulmalla ja päädyin siihen loppupäätelmään että Henkkakin kentällä nähtäisiin.

1 tykkäys

Henkka oli mainoskasvona perjantain paikallispelille kyllä jo edellisessä kotipelissä, viime viikon perjantaina, hallin valotaululla. Tiedä sitten tarkoittaako pelaavan vai ei. Mutta luulisi nyt ainakin koitettavan missä kunnossa mies on, jos ei ole jotenkin rikki.