Jos joku täällä tuntee vaikka Nemoa, niin kysyköön mielipidettä Plattista
Joo, jutut on vain juttuja, mutta sellaisia on kuulunut ja lähteeksi mainittu Jypin Tappara-taustainen valmennus, että tämä tuntuu aivan uskomattomalta siirrolta.
Tekee mieli kyseenalaistaa koko homma edelleen vahvasta instagram-pohjasta huolimatta.
Venäjä hyökkäsi Ukrainaan helmikuussa ja tämän jälkeen suurin osa eurooppalaisista/ulkkareista pyrki ulos KHL:stä.
Pelaajat tekivät sopimukset ennen TÄTÄ kautta tuleviin seuroihinsa ja päättivät siis valita toisen sarjan KHL:n sijaan. Tiedossa on, että KHL:stä saa parhaan rahallisen korvauksen.
Jos pelaaja on näiden tietojen jälkeen tarttunut KHL-organisaation diiliin niin pelaaja on tehnyt henkilökohtaisen valinnan tälle kaudelle. Tällaisia pelaajia kukaan ei halua Liigaan ja Platt ei näihin kuulu. Esimerkkejä tällaisista pelaajista olisivat esimerkiksi Audette, Pulkkinen & Kalnins. Eli yksinkertaisesti pelaajat, jotka myivät itsensä KHL:n rahasta - edustaen ja viihdyttäen sotaa käyvän maan kansalaisia sirkushuveilla. Ei asiaa Liigaan.
Olisi tämäkin kyllä kun Ilveksen “jokakesäinen kestohuhu” Platt päätyisi sitten vihdoin ja viimein Tampereelle, mutta Tapparaan Platthan on asunutkin Tampereella jo vuosia.
Eiköhän tämä ole Done deal, erikoinen kuvio silti kaikkineen. Platt pelannee Tapparassa lähinnä ruokapalkalla ja Tapparra tarvitsee sentterin, mutta silti.
Ei tästä nyt kannata verkkareita repiä. Eiköhän Platti aja asiansa, koska täydennystä tarvitaan.
Sopimuskaan ei ole varmaan mallia 4+1.
Heitetään bussin alle jos ei tee ekassa pelissä 2+2 niin kuin täällä on tapana.
Kelleher lähti ja jos nyt tulee Platt sisään niin heikentääkö vai vahvistaako se sitten rosteria, Kelleher ei edes mahtunut pelaamaan ja jos Platt pystyy pelaamaan esim. 3, keskellä niin silloihan se vahvistaa
Bussin alle heitetään jo ennen tulemista.
Mutta en kyllä todellakaan olisi kaivannut yhtä raskasjalkaista tänne lisää.
Siis Tuomenoksa muistelee vielä olevansa SaiPassa? Sinne saattaisi kelvata Jypissä flopanneet pelaajat. Ei välttämättä Tapparaan.
Nyt haisee kyllä aika farssilta tämä siirto. Näköjään on kuivat markkinat mutta ajaisiko noi meidän hyvin esiintyneet nuoret saman asian vaikka se sentterin tontti nyt onkin vajaa? Vähän myöhemmin sitten mahdollisia hankintoja kehiin ja mieluusti ylipäätään tässä kohtaa näkisi sisään tulevan pelaajia joilla olisi edes etäinen mahdollisuus vahvistaa joukkuetta.
Vähän vielä jos kuorruttaa niin täähän menee seuraavasti:
JR: ”Rautakorvella Jukka puhelimessa”
Tapola: ”No se on Jupe tässä morjesta! Meillä ois vähän sentterivajetta ja tuosta Plattin Geoffista lähdin soitteleen”
JR: ”Juu, tuttu mies. Hän on tossa meidän porukassa menny alkukauden. Nyt ei kylläkään mahdu kokoonpanoon kun ei taso riitä ja koppiakin myrkyttää tasaisesti”
Tapola: ”Eli voitko suositella kaveria?”
JR: ”Ehdottomasti. Palkka… tai siis pelaaja on teidän!”
Tapola: ”Asia kunnossa, kiitos teille!”
Melko vahvaa huhua liikkunut, että markkinoilla voisi olla Oula Palve ja Petrus Palmu, niin Tuomenoksa päättää iskeä 37-vuotiaaseen Geoff Plattiin (18 ottelua 2+4 -6), joka kaiken hyvän lisäksi ilmeisesti myrkyttää vielä koppia.
Itseasiassa odotin jo viime viikolla pelaajavajeen paikkausta vuokraamalla/ muulla järjestelyllä. Kokeiluun vaan jos ei maksa paljoa. Ei ollut Ikosestakaan odotuksia niin antaa tulla vaan. Taitaa #14 roikkua vielä varastossa.
Sattuisi vaikka pukeen lauantaina ja räpsäyttään pari kaappia Jyppiä vastaan.
Aikamoinen palstatotuus tulossa tästä ”Platt myrkyttää koppia” jos näin on en usko hetkeäkään, että Tapparaan tulisi ilman perinpohjaisia selvityksiä jos senkään jälkeen
Piirit kuitenkaan niin kauhean isot ole ja organisaatiossa tuttuja toisilleen niin paljon, että jos olisi pelaaja joka joukkuehengelle pahaksi niin kyllä tuo tieto oisi jo Tapparassakin vaikka sitä suoraa ei kukaan sano niin puheiden kautta vähintään
Eli jos Plattiin päädytään niin annan mahdollisuuden, varsinkin kun tuo mainittu u20 turneekin painaa päälle