Joku lapsenusko minussa toivoo ja haaveilee Lehterää. Taisihan tälläkin palstalla joku trolli puhua kesken kauden jo, että olisi purkamassa sopparia ja tulossa Tapparaan
Lehterä olisi sen tason paluumuuttaja, että hänelle ei voisi sanoa ei, jos olisi taas soitellut Mikille.
Lehterähän se nyt tuskin on, mutta toivossa on hyvä elää.
Mielestäni Lehterä ei edes enään sopisi tuohon vauhtikiekkoon. Ylivoimalla maestro mutta siihen hintaan antaisin sen ajan Tanus, Keskinen akselille ja vastuuta yvstä sinne. Lehterän tarina sai Tapparassa arvoisensa lopun, ei ruveta toistamaan itseään näillä jatkuvilla paluumuuttajilla. Mennään eteenpäin.
Varmaan MM-kisojen jälkeisellä viikolla julkaistaan joukkue, koska hommat käynnistyvät jo toukokuun viimeisellä viikolla.
Hiukan yllättyisin, jos ennen kisoja tulisi julkaisuja. Tosin tulihan Kalpallakin.
Entäpä jos kyseessä on jo eläköitynyt ex-sentteri, joka tulee muuhun kuin pelaavaan rooliin? Esim. Vallu Krykov tulee Tapparan toimistolle jakaan postia.