Liedes pelasi Lukossa ja Kerhossa sentterinä. Nyt KooKoossa pääasiassa laidalla, mutta näkisin aikalailla yksi yhteen korvaavan Virran sentterinä jos niikseen.
Tuli kirjoitettua tuonne toiseen huhuketjuun, mutta pistetään tännekin kun sieltä poistettiin off-topicin takia.
Viikonloppuna illanistujaisissa kuulin, että Ilveksestä oltaisiin tehty tarjousta Virralle. Tämä huhuilija myös vihjaili, että Virta olisi pikemminkin penkitetty uuden sopimuksen takia, ei loukkaantumisen. Itse koitin toppuutella tätä toteamalla, että tuskin Virtaa penkitetään kun Tapparalla on muutenkin pulaa senttereistä.
Huhu ei ole mitenkään luotettava, kunhan tuli ilmi keskustelun aikana. Huhuilja oli minulle aiemmin tuntematon.
Öö, kuulostaa tosi luotettavalta. Eikö suuren osan pelaajista pitäisi olla hyllytettynä nyt pelaavista seuroista tuolla logiikalla?
Uskottavuutta lisää varsinkin se, ettei Tapola jatka. Miksi hän hyllyttäisi ketään, kun itsekin jatkaa muualle?
Siis huhuilijan mukaan Virralle on tarjottu sopimusta Ilveksestä (uskottavaa) ja että miehellä olisi sopimus ensi kaudesta jonnekin muualle kuin Tapparaan (myös uskottavaa) mutta minulle jäi epäselväksi että oliko tämä taskussa oleva sopimus huhuilijan mukaan tehty siis Ilvekseen vai oliko Ipan tekemä tarjous vain jokin sivuhuomio.
Hyllyttäminen ensi kauden mahdollisen sopimuksen vuoksi nyt ei pidä paikkaansa.
Hauska tämä huhuilu Virrasta…minä olen kuullut nyt, että olisi menossa Hpk:hon, sitten Iso Vaalea olisi houkutellut Jyppiin ja nyt Ilvekseen. Tämän perusteella ei tulisi yllätyksenä, jos pelaisi vielä yhden kauden Tapparassa…
Kuten sanoin, tämä huhu on erittäin hataralla pohjalla ja huhuilija ei ole minulle tuttu. Hän oli tutun tuttu, joka oli samoissa illanistujaisissa.
Sopimus tai sopimustarjous Ilvekseen tosiaan saattavat olla totta, ainakin mahdollisia, mutta tuo penkitys on se mitä en usko mitenkään. @Masto minulle jäi käsitys, että sopimus oltaisiin tekemässä (tai jo tehty ) Ilveksen kanssa.
En olisi tätä ollenkaan kirjoittanut tänne, mutta tuolla toisessa ketjussa keskusteltiin Virrasta ennen siivousta ja siitä sitten innostuin.
Minä ainakin kuulin Hämeenlinnasta, että Virta olisi sainannut sopparin sinne…
Aiemmin on ollut myös käsityksiä että Ilvekseen on tehnyt sopimuksen Lehterä, Savinainen, Peltola, Ville Nieminen ja moni muu joka on pukeutunut kirvespaitaan.
Liikkeellä voi olla jopa Ipalainen väärinkäsityttäjä.
Tieteessä aikaisempi käsitys korvautuu uudella tiedolla, mutta Ilveksen tapauksessa yleensä tulee vaan uusia käsityksiä seuraavista pelaajista.
Jos tällanen julkastaan virallisessa lehdessä, niin onko Patun kausi ohi? Yleensä pelaajia kunnioitetaan sen verran, ettei uutisoida jos pelit on kesken.
Hämeen Sanomien tietojen mukaan Patrik Virta on tehnyt ensi kaudesta alkavan sopimuksen HPK:n kanssa. Virran sopimuksessa on kuitenkin ulkomaille siirron oikeuttava pykälä.
Tapparan sairastuvalta HPK:n ykkösen keskelle. Harmi homma. Tykkään pelaajasta.
Ei taida olla suurta merkitystä, koska Tappara ei kohtaa kerhoa pleijareissa. Eiköhän Tapparasta ole muitakin lähdössä kauden päätteeksi eli Patu ei ole ainoa.
Edit:
Kyllä siellä kaikki tekevät ihan varmasti kaikkensa, varsinkin nyt, kun pelejä on enää tosi vähän. Kaikki haluavat CV:hen rivin “Jääkiekon Suomenmestaruus”, sitä arvostetaan.
Eihän sillä mitään merkitystä mitä lehdet kirjoittaa, HPK ei ole vahvistanut mitään. Onhan lehdissä uutisoitu myös Jürgensin siirtyminen TPS:ään ”lehden tietojen mukaan”-uutisoinnilla.
Tervemenoa kotiin Patrik! Ei hetkauta suunstaan eikä toiseen.
Kiitos Patrikille Tapparavuosista! Hänen tonttinsa onkin jo todennäköisesti korvattu Heikki Liedeksellä, joten ei tarvitse perään itkeä.
Laituri tulee siis Tapparaan korvaamaan kakkoskeskushyökkääjää? Toivottavasti ei tämän hetken Tapparassa.
Ei lehdet ole koskaan tätä kunnioittaneet. Kertovat kyllä tietonsa ulos.
Seurat sitten eri asia.