Huhu: Robert Leino, Ville Kolppanen ja Eetu Mäkiniemi Ilvekseen kaudelle 2019-20?

Ja sitten takaisin aiheeseen.

Nykyisellä sopimustilanteella taitaa olla niin, että Leinolle jäis keskushyökkääjän tontti kakkosketjuun? Oletetaan, että Ruotsalainen ykköskeskushyökkääjä. Mikäli tänään julkaistaan odotetunlaiset sopimukset, taitaa Ilveksellä olla sopimus 15 hyökkääjän kanssa (ml. kolme 2000-luvulla syntynyttä). Siihen vielä jos Leinon saavat naarattua, on kasassa hyvä hyökkäys.

2 tykkäystä

Kuuleman mukaan Leino on “varma”.

Leino varmistui:

3 tykkäystä

Hieno homma, sillä vaikka tästä on ollut liikkeellä “varmaa huhua” jo pitkään, niin ennen virallista vahvistusta suhtaudun aina asioihin vähän epäillen.

Tämä varmistaa sen, että Ilveksellä on kauden alkuun joukkue, jolla voidaan lähteä liikkeelle, vaikka Ruotsalainen todennäköisesti rapakon taakse jääkin. Toki loukkaantumiset voivat muuttaa tilannetta, mutta en muista koska tilanne olisi ollut Ilveksellä tässä vaiheessa näin hyvä.

3 tykkäystä

Ketju suljettiin automaattisesti 8 tunnin kuluttua viimeisestä viestistä. Uusia vastauksia ei voi enää kirjoittaa.