Jets ja Panthers kohtaavat kahdesti Helsingissä 1.-2.11.2018

Moottotoritien päädystä lähtee Hakamäentie vasemmalla ja käänyt vasemmalle. Ajat liikenneympyryn yli ja jäät kolmannesta risteyksestä/rampista pois Itä-Pasilaan. Väilissä on Ilmala ja Länsi-Pasila.

Juu. Joskus messuille on menty töihin ja vältetty ruuhkaa niin että kehä 1 kautta tuusulanväylälle ja sieltä messukeskuksen opasteilla. Toimii myös pois lähtiessä.

Velodromin pihassa on ilmainen parkki jossa on käytännössä aina tilaa. Sellanen vartin kävely hallille. Ympäröivät tiet vetää hyvin pelin jälkeen.

Monelta kekkerit olivat ohi?
Lähinmä mietin sitä että peli taisi päättyä eilen jotain klo 23.10. Oliko sen jälkeen vielä jotain ihmeellistä tapahtumaa?
Täällä Helsingissä on aikas karu keli ainakin nyt ja ajattelin jos tilaisi taksin ennakkoon poislähtöön niin kellon aikaa mietin mihin tilaisi.

Ei ollu mun mielestä mitään ohjelmaa. Kolme tähteä pelin jälkeen pelaajat pukkariin. Siinä vaiheessa ainakin me lähdettiin pois ja mielestäni homma oli siinä. Taksijono oli kyllä aika mauttoman pitkä. :smiley:

2 tykkäystä

Mikä on mauttoman pitkä?
Yli vai alle tunti?

Kyllä valtaosa lähti tähtien jälkeen ravaamaan pois. Itte jonottelin yhden t-paidan vielä niin olisinko ollut messukeskuksessa ennen puolta.

1 tykkäys

Ajasta en tiedä, mutta kun kävelin ohi niin äkkinäinen arvio jonon pituudesta oli 100 metrin luokkaa…

En osaa vastata tuohon, mentiin junalla keskustaan. Pituutta oli kyllä melkoisesti näin maalaiseen silmään. :smiley: Toki tuossa varmaan Mersuja lähtee myös eri tyyliin.

Vieressäni istui keski-ikäinen pariskunta ja kun kuulosti että ihan härmää siinä ei väännetty niin antauduin smalltalkin pauloihin niin olivatten Englannista. Mies oli innokas Panthers fani ja oli seurannut lätkää vuodesta -97. Nauroi kun kerroin että ei mielestäni mitään ihmeellistä siinä että olivat matkanneet Suomeen asti peliin. Meiltäkin matkataan sinne katsomaan futista kun omamme on niin paskaa.

6 tykkäystä

Itse menin pelin jälkeen päätyravintolaan vielä oluelle. Aloin siinä sit juttelemaan yhden miehen ja hänen äitinsä kanssa, olivat Winnipegistä, mies tosin asui Lontoossa. Olivat mielissään tapahtumasta ja Suomesta. Pitivät hyvin samanlaisena paikkana kun oma kaupunkinsa. Ihmettelivät kuinka innoissaan suomalaiset ovat jääkiekosta. Lisäksi siinä sitten tulkkasin heille suomalaisten julkaisuiden juttuja netistä ja mitä niissä luki Patesta.

7 tykkäystä

En tiedä oliko samat henkilöt kyseessä, mutta meidän vieressä istuivat kuvaukseen sopivat henkilöt. Antoivat pelin jälkeen meille Winnipeg Jetsin sukat. Ihastuttavan ystävällisiä olivat ja innostuivat siitä kun yritin heittää lakin jäälle Paten hatullisen jälkeen. Lakki toki jäi muikkuverkkoihin. :smiley:

6 tykkäystä

Todella ystävällisiä olivat, mies oli ehkä n. 40v.

2 tykkäystä

Ja naisella oli vaaleat hiukset ja silmälasit

Kyllä, uskoisin että puhutaan samasta kaksikosta. :blush: Lisäksi he hieman ihmettelivät sitä, miten hienosti Suomessa puhutaan Englantia. :blush:

6 tykkäystä

Minulle tuo ensimmäinen matsi oli valtaisa pettymys pelillisesti. Erityisesti ensimmäinen erä oli puuduttavaa menoa ja meinasi iskeä jopa tylsyys. Seurueessa moni yhtyi tähän näkemykseen. Sitä en tiedä vaikuttiko yläkatsomosta katsominen pelin “tasoon”.

Niin paljon aina meuhkataan pelin tasosta ja tykätään änäriä hehkuttaa, samalla lyöden Liigan tasoa pelillisesti. En ainakaan itse saanut tuolle väitteelle lihaa luiden ympärille.

Yksi matsi on tietenkin vain yksi matsi useiden joukossa, joten en viitsisi nyt sen perusteella mitään lopullista johtopäätöstä tehdä.

Miten muut kokivat peli(t) katsomoon?

1 tykkäys

Ihan samoin, varsinkin perjantain pelin. Olin jopa ihmeissäni kuinka pieni ero on 200 000€ miehillä muutaman miljoonan miehiin.

Itse kyllä pidin kokemuksesta. Pelikiekko tuli perjantain pelissä niin, että kopsahti etu- ja keskisormen päähän kiinniottoa yrittäessäni ja lopulta meni yhtä riviä taaemmas. Hemmetti kun oli lähellä! Piti sitten ostaa pelin jälkeen hyvitykseksi kiekko merchikaupasta. Myös nimetön Adidaksen Jetsin pelipaita lähti mukaan. Siisteintä oli ehkä kuitenkin se, että viimeisessä erässä syliin lensi omaa kokoa oleva Jetsin t-paita. :slight_smile:

Pelillisesti… niin no, oma seuralainen sanoi samaa kuin yllä pari kommenttia. Itse sanoisin niin että kyllä sitä eroa kuitenkin oli nähtävissä. Syöttöjen laatu ja se miten ison häirinnän alaisena ja miten pienestä tilasta niitä saadaan lähtemään on ihan omaa luokkaansa Liigaan verrattuna. Tottakai myös vedot, Laineen perjantain laser oli yksi järkyttävimpiä kuteja joita olen livenä nähnyt, ja samaa voi sanoa Yandlen torstain kudista, vaikka Patenkin vedot olivat laadukkaita niin tuo Yandlen tussari jäi eniten mieleen. (Torstain pelin kyllä katsoin vain ruudun välityksellä). Yksi yksityiskohta on myös miten paljon paremmin nuo pelaajat osaavat ylittää hyökkäyssinisen. Paitsioita oli noissa kahdessa pelissä ehkä 20% siitä mitä kahden satunnaisen Liigapelin otannassa on, vaikka eilenkin vihellettiin yksi ihan virheellinen Barkovin paitsiovihellys. Ja sitten pitää tietysti aina muistaa se, että peli on aina myös suhteessa vastustajaan. Kun se häirinnän laatu on ihan toista kuin mitä Liigassa pelatessa, saattaa homma näyttää helposti silmään samalta kuin Liigassa, vaikka todellisuudessa siellä kentällä menee kiekon kanssa Barkov joka voisi pitää Liigassa kiekkoa 28 minuutin vaihdon putkeen ilman että kukaan saa sitä pois…

10 tykkäystä

Mää oon @Janne n linjoilla. Kattelin torstain peliä piippuhyllyltä ja sieltä kaukaa vauhti ei kovin ihmeelliseltä näyttäny. Mutta yksittäisten pelaajien tekemiset. Kiekon haltuunotot, pienessä tilassa kiekon hallitseminen ja fyysisyyteen vastaaminen vastataklauksilla ja erityisesti onetimerit, kyllä ne on ihan toista ku liigassa. Lähes kaikki pikkujutut tehtiin paremmin ja jämäkämmin. Toki sielä oli pelillisesti tylsiä vaiheita, viivelähtöjä, roiskimista päätyyn yms., mutta runkosarjaa aikaeron rasittaville joukkueillehan toi oli. Itse tykkäsin erityisesti seurata Byfuglienin touhuja, hieno nähdä mies livenä. Ihan huippu kaveri. Tapahtuma ja kokemus oli a-luokkaa ja ehdottomasti kokemisen arvoinen. Pelin taso ihan ok.

2 tykkäystä

Itse kun en ole mikään NHL:n hc-seuraaja niin nämä matsit olivat ihan hyvää propagandaa sarjalle. Omaan silmään näin tv:stä seurattuna nimenomaan nuo syöttöjen kovuus ja laatu, niiden haltuunotto ja laukaukset olivat ehkä suurin ero mihin tahansa sarjaan. Mutta ei Liigan huippumatsien tarvitse mitenkään hävetä.

3 tykkäystä