Jonas Engström

No kahden pelin otannalla ei tuo meille muuta kuin nimen rosteriin. Ei jatkoon

5 tykkäystä

17min kahteen peliin jääaikaa. Aika raskasta on liike mikä tosin voi johtua pelaamattomuudesta. Toki toivoisi että kun pelaajan rooli tulee olemaan lähtökohtaisesti stunttimies niin voisi edes jalkoja tuoda.

1 tykkäys

Selvä muutos on tapahtunut Tapparan pelaajahankonnoissa. Ennen otettiin puolirampoja ja nyt sopimuksettomia.
Eiköhän Joonakselle paikka löydy

1 tykkäys

Ehkä joksikin rotaatiopelaajaksi jos saa loppukaudeksi jatkon. Mutta todella hitaalta tuo liike on näyttänyt näissä parissa pelissä.

5 tykkäystä

Ja tämä seikka ei kyllä palvele pelitapaan. Vaikka ollaankin kyllä pelattu hitaammin kuin viime kaudella.

2 tykkäystä

Joo ja sitten kun Mustonen, Rautiainen ja Mattila tuohon palaa, niin tiukkaa tekee.

3 tykkäystä

Ei tuo pöytään oikein mitään mitä esimerkiksi Nykänen ei toisi. Nyt on todella vaikea perustella tätä hankintaa, edes rotaatioon.

4 tykkäystä

Tuo vaan luistimet ja mailan paikalle. Outo hankinta, mutta kaippa konttori tietää mitä hankkii.

Helmikuun lopulla todnäk rosterin tärkeimpiä pelimanneja.

Ihan turha mies. Junnuille ennemmin tämäkin peliaika

No tämä! Kun muutamaan(kin) viimeiseen kauteen konttori on tiennyt aivan helvetin hyvin kuka tulee ja kuka menee. Nyt ei oikein tiedä onko muna tai edes kana

1 tykkäys

No pitää sielä junnuissakin nostaa sarjasijoitusta. Jos pelaa kuukauden pari 0 tuloksella ni on sekin jotain.

Aika raskaan oloista on kyllä liike. Niin omiin silmiin kuin jääkiekosta vähän paremmin tietävän vieruskaverin mielestä. Toki pelaamattomuus tuo oman osansa mutta vähän sellainen ”let’s wait and see”. Kun tuo sairastupa tyhjenee niin voisin kuvitella että poppareilla viihtyy.

Turha hankinta ja junnuille lisää peliaikaa? Öö siellä pelaa tälläkin hetkellä ne junnut, ketkä voivat ja silti mennään vajaalla.

Eiköhän tämä ollut nyt vain pakon sanelema hankinta ja sitten katsotaan riittääkö vaiko ei.

8 tykkäystä

Liike on kyllä surkeaa. En tiedä onko aina näin hidas, sillä on tehnyt kuitenkin pitkän uran Ruotsissa. Pakko osata pelata paremmin.

Mustonen menee heittämällä edelle kun palaa.

Tänään pääsin Areenalla seuraamaan kaverin pelaamista ja aika kankealta ja hitaalta näytti aluksi. Loppua kohti ei enää näkynyt ihan niin kovasti tuo hitaus ja pääsi peliin paremmin kiinni, mutta paljon vielä pitää parantaa että mahtuu keväällä pelaavaan rosteriin mukaan. Huomaa selvästi ettei ole pelannut alkukaudesta ja jos vertaa #22 niin ero on todella suuri.

3 tykkäystä

No se johtuu vaan siitä, kun ei Mikki jaksa enää päivystää sairaaloiden auloissa etsimässä klesoja staroja

2 tykkäystä

Pää pyöri kuin pöllöllä hyökkäyspäässä ja melkoset puujalat on kaverilla luisteluun. Kaippa se siitä vetreytyy, mutta täytemies on selvästi.

Vähän nyt voisi taas armahtaa. Kaveri ole pelannut ollenkaan alkukaudesta ja nyt saanut 17min peliaikaa yhteensä kahteen otteluun. Ei se Kempekään ensimmäisessä pelissä tuonut kentälle paljoa.
Ei Engströmistä mitään Peltolaa saada, mutta ei nyt varsinaisesti vuodakkaan mihinkään suuntaan. Malttia vielä vähän.

31 tykkäystä

Ihmettelen hiukan näitä “yhtä hyvin joku junnu voi pelata samat jämävaihdot kuin tusinaulkkari”.

Muistakaa myös, että jokainen tällainen peli on pois siitä, että kyseinen junnu pelaa isot minuutit johtavassa roolissa U20-liigassa. Organisaatio on erikseen painottanut, että halutaan panostaa junnujoukkueeseen: arki on siellä todella laadukasta. Hyvä treenipäivä ja isot minuutit siellä, vai pitkä bussimatka Lappeenrantaan pelaamaan nelosen laidassa?

Kääntäisin asian niin päin, että tällainen ulkomainen täytemies on nimenomaan palvelus meidän junnuille, ei toisinpäin. Toki on myös hyvä, että niitä liigakokemuksia saadaan kärkijunnuille, mutta se on aina myös pois jostakin.

Muistettava myös, että tähtäin on keväässä. Valmennus osannee arvioida ainakin itseäni paremmin, onko kolme kuukautta itseään rauhassa kuntoon laittanut Engström tärkeässä pudotuspelissä sittenkin parempi valinta nelosketjuun kuin joku meidän junnuista, joka missaisi tärkeän U20-finaalin tms.

Tosiaan melko mysteeri vielä tämä Engström mitä tulee siihen “kevään potentiaaliin”.

13 tykkäystä