Jukolan / Venlojen viesti

Hieno tapahtuma varmasti. Itseäkin jossain määrin kiinnostais jopa osallistua, mutta kyllä vuoden päivät pitäis jotain iltarasteja kiertää ensin. Nyt on edellinen kerta suunnistusta intissä ja sitä ennen yläasteella. Vanhemmiten on alkanu toiki laji kiinnostaan ainaki ajatuksen tasolla. Tän vuoden maastoissa oon käyny maastopyörälläki useita kertoja ja ehkä lähdön vois käydä kattomassa ja makustelemassa tunnelmaa. Ajattelin ruuhkien välttämiseks mennä paikalle fillarilla, mutta kelin mukaan.

Suunnistus on muuten yllättävän hyvä laji telkkaristakin. Hienosti hyödyntävät tekniikkaa ja on mielenkiintoista seurata gps-paikantimien ansiosta, miten reittivalinnat vaikuttavat juoksunopeuksiin. Tsemppiä osallistujille!

5 tykkäystä

Vaikka itse en juuri suunnistamisesta välitäkkään niin pienestä pitäen tuli isän kanssa valvottua ja katsottua telkkarista. Tavaksihan tuo on itsellekkin jäänyt ja yleensä tulee sinniteltyä sinne 4-5 väleille ennenkuin nukkumatti vie :grin:.

1 tykkäys

Allekirjoittanut menossa mukana. Ja juuri korvanappiin tulleen tiedon mukaan osuus numero 4 napsahti. Taitaa olla se kisan lyhin reitti. Oma tavoite aika on rustattu tuolle 7km etapille 90min. Sen alle jos mennään niin hymyillään leveästi, muutoin vaan hymyillään.

2 tykkäystä

YLE:n ennakoita:
Kesäyön klassikon korkeimmalle korokkeelle nousee joukkue, joka rämpi vielä vuosi sitten – ennustimme Kangasala-Jukolan menestyjät ja poimimme esiin osuuksien avainpelurit
#uutisvahti

Viime vuoden menestyjät romahtivat, kun ennustimme Venlojen viestin kärkikymmenikön – katso ennuste ja joukkueiden avainurheilijat
#uutisvahti

Firmajoukkueessa mukaan. Muilla ei juuri suunnistuskokemusta ennen tätä kesää, joten pitkä yö 3. napsahti mulle. Kinesioteipit akilleksiin ja suolalitkua naamariin ja matkaan. Kädet ristiin, että edes puolimatkaan sais hölkätä ennen kuin pohkeet kramppaa. Kiva olla pitkästä aikaa taas muutenkin mukana kun telkkariruudun välityksellä.

3 tykkäystä

Jukolan sivuilla lukee, että lähtö olisi klo 14.00. Näköjään myös Telkun ohjelmatiedoissa TV2 aloittaa Venlojen starttilähetyksen 13.45.

https://www.jukola.com/2019/kangasala-jukola-2019/nain-toimitaan-kangasala-jukolassa/

1 tykkäys

Lohduttava artikkeli, jos eksyminen osuu omalle kohdalle.

2 tykkäystä

Ennakkokaavailuihin verraten meni todella hyvin. Parissa tunnissa reissu tehty, ehjänä maaliin ja Raipe pimeällä metsään ilman otsalamppua, niin kaikki osui tavallaan kohdalleen, Saravo hymyili.

https://www.aamulehti.fi/a/c64438c2-531e-4fd0-98a7-0e8a55cb73d9

2 tykkäystä

Jännä oli kisaa telkasta seurata, vaikka voitto menikin vieraille. Monta tuttua oli kisaamassa ja Koo-Veen yhden ison bossin tunnen tosi hyvin. Ei varmaan malttanut olla suunnistamatta nytkään. Työkavereita oltiin monet vuodet. Jos lukee tätä palstaa, niin “Stoats” on se avainsana. :wink: :wink:

Meni paremmin kuin odotin. 6 osuus ajassa 3:12 onnistuneesti läpi. Aikapaljon saavat kyllä suostutella että uudestaan lähden 10+km rataa suorittaan.

5 tykkäystä

2:20 - 2:30 väliin 3. osuus. Silleen hyvä ettei mitään isoja harhailuja. Puomilla pääsin vaihtaan pari sanaa Evilän kanssa ja matkallakin, kun suhahdin ohi. Se vähän harmittaa, että kunnon puolesta menis kovempaakin, mutta senioriurheilijalla ei vaan jalat kestä. Pohkeet paukkuu, jos lisään ojien ja risujen ylityksissä efforttia.

4 tykkäystä

Noin 2.13 itellä meni 6. Osuuten sisältäen yhden useamman minutin mittaisen ketunhännän ja muutamia pienempiä koukkuja ja vääriä reitinvalintoja. Mut kokonaisuuteen tyytyväinen.
Uria oli sen verta hyvin et hämäläinen ryteikkökin oli antautunut aikasempien osuuksien toimesta.
Sitten nokka kohti napapiiriä ja täysin erilaisia maastoja.

3 tykkäystä

Täältä linkin takaa löytyy kärkijoukkueiden gps jäljet. Mukana gps jäljissä myös Aamulehden joukkueen gps jälki. Eli valitse Jukolan viesti osuus 1 niin siellä Saravo etenee Aamulehden nimen alla.
http://www.tulospalvelu.fi/gps/

2 tykkäystä

Hengissä ja tyytyväisenä tästäkin selvittiin. Joukkueen historian paras sijoitus ja hienoa meininkiä. Aamuyöstä oli muuten yllättävän kylmä ja sumuinen keli, kun matkaan lähdin.

Järjestelyt toimivat väkimäärään nähden hienosti. Pari asiaa jäi harmittamaan.
Ylitse valuvat kusilaarit, vaikka niitä koitettiin yön mittaan imeä tyhjäksi.
Vesipisteitä ei ainakaan meidän telttapaikan läheisyydessä ei ollut, vaan lähimmät löytyivät sieltä kauppojen PV:n läheltä.
Ruokahuolto parempi kuin vuosi sitten.
Ruuhkia odotettiin ja niitä saatiin.

7 tykkäystä

Pari minuuttia jäätiin omasta tavoite ajasta, joten hymyssä suin sai kulkea. Tai oikeasti ketutti aivan pimeesti kun tuli tehtyä yksi oikein pummien pummi josta lisäaikaa kertyi kaikkinensa varmaan kymmenen minuutin verran. No pitäähän sitä jotain parannettavaa jäädä Rovaniemen kinkereihin.
PS. Taisin bongata @Oijennus nilkuttaen Ekun t-paita päällä ja @Ekunkikat vintage Tappara pipo päässä.

5 tykkäystä

Yksi juttu unohtui. Nyt pääsin pariin kertaan näkemään maastossa noiden huippujen vauhtia.
Kuuluu huohotus, suhadus ja sitten näkyy selkä kaukana. Aivan käsittämöntä vauhtia nuo painaa metsässä, ei sitä television kautta tajua kunnolla.

Jos juoksisin täysillä tasaisella, niin en silti pääsisi samaan vauhtiin.

11 tykkäystä

17.4.2020 tulee ilmeisesti tietoa siitä miten tämän vuoden Jukolan kanssa toimitaan. Perutaanko vai siirretäänkö. Tällä hetkellä oma veikkaus on se, että tapahtuma perutaan kokonaan.
Mikäli perutaan, niin se on kova isku Rovaniemelle ja järjestävälle seuralle. Tuolla on kuitenkin kaikki järjestelyt jo todella pitkällä.

1 tykkäys

Jukolaa siis siirretään myöhäisempään ajankohtaan tai jopa ensi vuodelle.

Ps. Olis aika extremeä jos pitäisivät sen vaikka marraskuussa…

2 tykkäystä

Kaikki osuudet pimeässä ja lunta maassa. :smile:

Järkevästi ajatellen, niin elokuu taitaa olla takaraja tuolle hommalle. Tuossakin tulee eteen sellainen ongelma, että harrasteporukoissa pitäisi olla normaalia enemmän osaavia pimeän suunnistajia ja sitä kautta enemmän laadukkaita otsalamppuja.

Tuon uutisen mukaan perjantaina tulee tietoa siitä miten toimivat.

2 tykkäystä

Tämän vuoden Napapiiri-Jukola siirtyy vuoteen 2021.

1 tykkäys