Jukurit-Tappara 9.1.2017 (Ma)

Peltola ja Kuusela olivat pakkeina surullisenkuuluisassa CHL-kokoonpanossa syksyllä 2014. Tsekissä pelattiin lohkovaiheen ottelua selkä seinää vasten. Joukkueeseen iski mystinen tauti, joka ei vaikuttanut kokoonpanoon edellisessä eikä seuraavassa pelissä. Kokeneimmat pakit olivat virallisesti sen vuoksi sivussa. Se myönnettiin suoraan, että Metsolaa lepuutettiin, “kun ei se voi kaikkia pelejä pelata”. Hrachovina pelasi ensimmäisen pelinsä ja loistavasti pelasikin. Palolan kolmannen erän lämärimaalilla voitettiin 1-2, jos oikein muistan.

Kaudella 2011-12 on saattanut Peltola hyvinkin pelata myös pakkina, mutta tarkalleen en muista.

Ei missään nimessä ollut Veikkauksen sivuilta. Tuli jo ennen klo 12, mutta hyvä niin jos joku tietää nää jo aiemmin täällä.

Kyllä tästä pelistä on nyt vähän sellanen fiilis, että tulee meidän kauden ensimmäinen (ja toivottavasti viimeinen) tuplatappio.

^^ Päinvastoin. Otetaan liigahistorian ensimmäinen voitto Jukureista.

7 tykkäystä

Lopputulokseen vaikuttaa aika paljon se, miten joukkue on käsitellyt tuon Ilves-pelin. Ilves-tappio teki hyvää kaikille, koska se palautti myös ehkä Tapparaan sen tiedon, että olemme edelleen tavallisia kuolevaisia ja jos riittävästi haetaan verta nenästä niin mekin saadaan turpaan. Ilves-peli ei missään nimessä ollut surkea - oltiin koko ajan pelissä kiinni, mutta viimeinen halu mennä maalille ja viimeinen halu voittaa puuttuivat. Ketjuruletti käynnistyi odotetusti, koska viime pelissä ykkösketjulla meni selvästi vihkoon ja liiallinen neppailu kostautui.

Vaikka oltiinkin pelillisesti pelin päällä ja mikään pelitapahtuma ei sinänsä puoltanut tappiota niin ekat kaksi erää meni joukkueelta aika puhtaasti ohi. Sellainen viimeinen halu pusertaa itsensä maalipaikkaan ja käydä väkisin tekemässä maali puuttuivat. Ehkä alitajuista luottoa oli, että kolmannessa erässä painetaan väkisin ohi ja tyydyttiin pelaamaan se 6 minuuttia. Jos pelaat täysillä 6 minuuttia 60:stä mahdollisesta niin et silloin ansaitse voittaa tässä Liigassa ja olisihan se surullista, jos voittaisi. Jos asia on nyt joukkueessa käsitelty oikein ja tänään ollaan valmiita ottamaan ne viimeisetkin metrin siinä maalin edessä niin voitto on todennäköinen.

Ja jos meillä on vielä varaa ylimielisyyteen tuon torstain jälkeen niin sitten ei kyllä hyvä heilu.

Voitto pitäisi tulla, vaikka onkin vain 5 oikeaa pakkia. Jukurit on hukannut vireensä ja kukaan ei oikein saa maaleja tehtyä tällä hetkellä. Ihme jos saavat yli kaksi tehtyä tänään ja sen ei pitäisi Tapparaa vastaan riittää.

Onkohan kekään menossa katsomaan tätä peliä paikan päälle, vai olenko ehkä ainoa eri mieltä oleva siellä.

Näillä pakeilla saatetaan selvitä, mutta olisihan Lekistä ollut lainata mm.Virma ja Jimi? Jugin kun pitää jaksaa myös ali- ja ylivoimat.

Ei tainnut olla lainattavissa. Näillä mennään.

Tappara ja Columbus tosiaan osoittivat jälleen kerran sen, miten hankalaa on ottaa se viimeinen voitto, kun pitäisi rikkoa ennätys. Kumpikin hävisi selvänä ennakkosuosikkina ratkaisevan ottelunsa. (Sama homma muuten pätee pleijareissakin, kun pitäisi katkaista sarja - olisi pitänyt huomioda tämä vedonlyönnissä myös.)

Uskon, että Tappara sisuuntui tappiosta ja tänään nähdään erilainen peli-ilme kuin Ilvestä vastaan. Aiemmat Jukuri-kamppailut ovat ainakin opettaneet sen, että mitään ei tulla saamaan ilmaiseksi ja [lätkäjargon alkaa] 95% keskittyminen vastaa 50% suoritusta [/lätkäjargon päättyy]. Työhaalarien on löydyttävä tänään, sillä RD:n joukot tulevat taistelemaan joka kiekosta ja luistelemaan kovaa, niin kuin altavastaajan on tehtävä voittaakseen. On kuitenkin hankala nähdä, että tämän kauden keskinäiset menisivät puhtaasti mikkeliläisille, joten eiköhän nyt ole Tapparan vuoro voittaa.

Eräs mielenkiintoinen huomioitava seikka on illan tuomarilinja. Parissa edellisessä Tapparan pelissä on nähty huomattavasti alkukautta sallivampaa linjaa (kevättä ilmassa?), mikä ei missään tapauksessa ole sen kiekollisesti taitavamman joukkueen etu. Tapparaa hyödyttäisi selvästi, mikäli tänään nähtäisiin (tasapuolisesti) kireä linja. Nähtäväksi jää, olivatko edelliset kamppailut vain sattumaa vai onko kevätlinja alkamassa jo nyt.

Myös uudet ketjukoostumukset miellyttävät, vaikka Jugin tietysti mieluummin näkisikin omalla pelipaikallaan. Haapala - Lajunen - Repo on sellainen koostumus, jonka olen itse halunnut nähdä yhdessä, sillä se tuntuu erittäin potentiaaliselta yhdistelmältä kevättä ajatellen. On myös mielenkiintoista nähdä, miten Järvisen, Lingletin ja Luodon yhteistyö lähtee sujumaan.

Osaako joku selittää ymmärrettävästi:

  • Tapparan ketjujärjestysruletin
  • Hyökkäysketjuruletin

Pelaajien paikat tuntuvat muuttuvan täysin satunnaisesti. Esimerkkinä paras maalintekijä Savinainen nauttimaan Jasu kermaisista lätyistä. Toisellakin laitahyökkääjällä on jokunen maali.

Toivottavasti tuo puolustuksen tilanne koetaan riittävän haasteelliseksi, josta kumpuaa voittamiseen tarvittava yrityksen ja työn määrä. Luovuus tulee ahdingosta, vai mitä se Nieminen veisteli.

En minä ainakaan ymmärrä mitä shakkia Tapola nyt pelaa. Ei mielestäni tässä vaiheessa kannattaisi alkaa hämmentämään hyvin toimineita kokonaisuuksia (Savi-Laju-Haapa).

Savi-Laju-Haapa nyt ainakin piti hajoittaa joten parempi näin.

1 tykkäys

Veikkauksen kertoimet. Kova kerroin Jukureille ottaen huomioon Tapparan sairastelut.
(1) 3.25
(X) 3.75
(2) 1.95

Rosteri ei kerro onko Tapparalla puolikuntoisia matkassa. Tosin luulisi että tässä vaiheessa ei oteta mitään riskejä (kun ei ole pakko). Voiko ketjuruletti jotenkin liittyä miesten terveyteen? Laitetaan hieman puolikuntoisia johonkin ketjuun, jos lähtökohtaisesti on peliaikaa vähemmän luvassa?

Xavi saa varmasti rutkasti tehoja Jasun rinnalla. :grin:

E: korjattu…

Kuka tämä Saxi on? :smiley:

Kyllä meidänkin pitäisi saada oma Mikkelin ihmeemme. I want to believe.

Tänään pitäis olla varma voitto, Mutta viime ilves pelin jälkeen, en luota tähän joukkueeseen yhtään

Itse taas nimenomaan viime Ilves -tappion jälkeen olen paljon luottavaisimmin lähdössä tähän peliin. Ei nuo jätkät helpolla kahta perättäistä tappiota ota.

2 tykkäystä

Pitäis ja pitäis. Minunkin pitäisi voittaa lotossa…

Ei ole liigassa yhtään varmaa voittoa, viime paikallispelikin sen osoitti.
Luotto Tapparaan on täällä tapissa!