Minusta voisi olla hyvä mikäli mahdollista että Tappara ottaisi perustamisvuodekseen 1932, mikäli tuo nyt enää on edes mahdollista. Muutenkin seura saisi tuoda TBK-juuriaan enemmänkin esille. Kuitenkin on selvää että TBK ja Tappara ovat samaa jatkumoa mutta ymmärrän että ihmiset näkevät (tai haluavat nähdä) eron näiden kahden nimen välillä kun Tapparalla on käytössään eri perustamisvuosi ja TBK:n ruotsinkielinen identiteetti erottaa sen Tapparasta. Tämä tosin on se syy miksi jääkiekkojaoston nimeksi tuli Tappara eli seura vain jatkoi siitä mihin jäätiin mutta uudella nimellä.
Ei tästä nyt voi Kallulle katkera olla, hänhän on alunperin nimenomaan TBK:n juniori mutta sanonut että siitä hetkestä kun hän TBK:hon liittyi hänestä tuli tapparalainen.
"Seuraavana päivänä koulukaverit pyysivät minua TBK:n treeneihin ja siellä valmentaja Jallu Ohlson kirjoitti minulle TBK:n jäsenkortin. Siitä hetkestä lähtien, vuodesta 1952 olen ollut Tapparan jäsen." Kalevi Nummisen haastattelu, Tampereen yliopiston Suomen historian Pro Gradu -tutkielmassa (jonka tosin on aikoinaan tehnyt Tapparan tuore joukkueenjohtaja, joten sitä ei lasketa santtusilvennoisten maailmassa)
Silvennoisen haastattelutapaa paljonkin läheltä seuranneena pidän melko varmana, että Kallun suuhun laitettu lainaus ei ole ollut noin. Pysyn tässä mielipiteessä, kunnes joku nauhoitus toisin todistaa. Santtu on erinomainen laittamaan omat mielipiteensä haastateltavan suuhun ja sitten siteeraamaan omia sanojaan lehdessä ikään kuin haastateltavan sanomana, kun oikeasti tämä on saattanut sanoa yhden sanan myönnön Silvennoisen esittämään kysymysväitteeseen. Hypoteettisena esimerkkinä tässäkin tapauksessa Santtu on hyvinkin saattanut esittää hölmömpää kuin on, ja saa sillä Kallun oikomaan jotain TBK:n ja Tapparan aikajanaa tai vastaavaa, ja sitten luovasti saa sillä haluamansa sitaatin. TBK voitti ensin ja niiden jälkeen vasta Tappara perustettiin, sanoo Kallukin.
Noin yleisellä tasolla pidän todella paskana asiana, että Iltalehti on sallinut Silvennoisen kirjoittaa tuon lähes täsmälleen saman mielipidekirjoituksensa kohta jo kymmenen kertaa kevään 2016 jälkeen. Välillä se on kolumnissa, välillä uutisena, aina sama sisältö, samat “auktoriteetit” todistajina jne. Nyt toki sitten Kallu saatu uudeksi auktoriteettitodistajaksi siihen.
Todella paskaa journalismia se taas on, koska Santtu tosiaan kirjoittaa omaa mielipidettään ja hakee sen tueksi ainoastaan oman näkemyksensä kanssa samaa mieltä olevia “auktoriteetteja” (joista ennen Kallua kaikki Ilveksiä). Hän ei anna toiselle puolelle minkäänlaista tilaa esittää vastakkaista näkemystä. Hyvänä esimerkkinä, että hän käyttää auktoriteettina itsensä kanssa samaa mieltä olevana kaikista ihmisistä hemmetti Antti Pärnästä eli “SM-liigan viestintäpäällikköä 2016” ikään kuin se olisi joku Liigan lopullinen mielipide myös. Hän ei käytä esimerkiksi Erkki Loikkasta, joka vuosikymmenet vastasi maan pääsarjan tilastoinnista, kaikista ennätyksistä ja vastaavista, ja toimi myös äänenä koko maan viralliselle kannalle TBK:n ja Tapparan yhteistuloksesta.
Journalismiin ei kuulu tällainen yksipuolinen toitotus, minkä Iltalehden päätoimittaja Silvennoiselle sallii. Toki kyseessä on “vain urheilutilastot”, mutta ei Iltalehti silti koskaan tekisi juttua maahanmuutosta ja käyttäisi asiantuntijakommentoijana pelkästään Riikka Purraa, Jussi Halla-ahoa ja Jani Mäkelää. Eikä Iltalehti tee juttua valtion velkaantumisesta pelkästään Sanna Marinin, Matias Mäkysen, Jussi Saramon ja Li Anderssonin päästessä kertomaan miten asia on. Ja sitten antaisi toimittajan julistaa otsikoita myöten, että tää nyt on se ainoa oikea totuus maahanmuutosta tai taloudesta!
Kenties suurin kaikista. Luojan kiitos jätkät pelastivat tämän miehen syntymäpäivät. Hyvää pelisilmää tapahtuman toteuttaneilta, että Kallulle oli oikein punainen matto viritetty.
Herkistyin, kun kuuntelin tuota puhetta joukkueelle ennen matsia.
Kalevin kunto heikentynyt vuodessa jonkun verran. Viime vuonna käveli vielä itsekseen Peltolan paidanjäädytysseremoniassa, mutta nyt Kuuselan vastaavassa tarvitsi tukea jo molemmilta puolilta.
Joo, pistin myös merkille, että lyhyet oli terveiset Kuuselalle ja tukea tarvitsi liikkumiseen. Hyvään aikaan tuli tämä paidan jäädytys kun Kallu saatiin vielä paikalle.
Iso arvostus Kallulle, kun silti tuli paikalle kunnioittamaan Krisseä, ja kyllähän miestä muutenkin peleissä toisinaan näkyy. Eihän se ikääntyminen yksin tietenkään tule.
Kyllähän Kalevi Numminen, yksi suomalaisen kiekkoilun ja Tapparan kivijaloista, oli paikalla ennemminkin siunaamassa pelinumeron jäädytyksen, kuin osoittamassa kunnioitustaan.
Uskon Nummisen toki myös kunnioittavan Kuuselan uraa ja saavutuksia, mutta hänen asemansa kiekkoilun kaanonissa ei sitä edellytä. Se on vain hienon miehen hienoa käytöstä.
Sen verta lohdutan, että Kallu käveli pari kertaa ohi erätauolla ja sillon vaikutti, että on kyllä paljon paremmassa hapessa kun jäältä voisi luulla. Lähes moiteetta meni töppönen toisen eteen kun vaimonsa kanssa pitivät kädestä toisiaan.
Kalevi Numminen jättää työnsä mailatehtaan markkinointijohtajana ja ryhtyy valmentamaan Tapparan jääkiekkojoukkuetta päätoimisesti.
Nummisen mukaan valmentajan työ on nykyisin niin raskas urakka, että sivutoimisena jatkaminen olisi pettänyt joukkueen ja kannattajat.
Tapparan ja edustusjoukkueen välistä sopimusta on jatkettu kolmella vuodella.
Nummisen teesit:
On käytettävä aikaa suunnitteluun, pyrittävä tehokkuuteen, kehitettävä itseään valmentajana, tarjottava pelaajille yksilöllisempää harjoittelua ja taattava enemmän aikaa Tappara-linjalle eli nuorison kasvatustyölle ja omien junioripelaajien kouluttamiselle edustusjoukkuetta varten – siinä Nummisen teesit.
Sinänsä tuota otsikkoa kyllä tässä keskustelusta voisi korjata, koska ei Kallu mistään Mouhijärveltä ole kotoisin, ainoastaan käynyt siellä sodan aikana syntymässä. Suku on 100% Ruovedeltä.