0,25 -kertaisella hidastuksella näkee kuinka kypärä lähtee edestä pois ja poikkari pysähtyy Bertrandin leukaan. Ja tulee muuten voimalla siihen. Nyt kun tuon hidastuksen katsoi niin ihme, että pystyi jatkamaan heti pelaamista.
Mitähän muuten Nousiainen kävi kuiskaamassa Suhoselle tuossa vaihtoaition edessä?
Osuma akvaarioon tulee pysäytyskuvan perusteella edestä, ja isku vaimenee merkittävästi. Törkeä temppu joka tapauksessa. Pitäisikö tapausta verrata junnujen kurinpitoon? Muistaisin että jossain tutkimuksessa aikanaan todettiin, että poikkarit ja muut iskut kasvojen suuntaan olivat junnuissa yleisiä sen takia että ne eivät johtaneet loukkaantumisiin häkkien/kokovisiirien takia. Huono vertaus, mutta saahan polvisuojiinkin kopauttaa mailalla niin kovaa että ilman suojia sääriluu murtuisi. Veikkaisin Könöselle 1-2 peliä.
Olin viiden pelin kannalla, mutta sitten twitterissä kerrottiin, että vastaavanlaisesta tilanteesta on jo tällä kaudella annettu pelikieltoa KalPan pelaajalle kolmen ottelun verran. Jos pitäisi lähteä veikkaamaan niin uskon tuohon kolmeen matsiin enemmän kuin viiteen.
Se on aika sama, onko 2 vai enemmän. Ykski riittää, turha näitä syksyllä on enää muistella. Tänään loppuu Kalpan kausi ni Könönen on jokatapauksessa pelinsä pelannu tältä keväältä.
Näin se Liigan logiikka monesti on toiminut. Kaksi ottelua tulee ja tämä siksi että sarjaa on jäljellä 1-2 ottelua (max). Runkosarjassa voisi hyvinkin tulla viisi ottelua. Kohtahan tämä kuullaan.
Kyllä Könönen lyö paljon kovempaa ton poikkarin. Olisi syytä huomioida se. Ei se visiirikään koko iskua ime, voi huonolla säkällä aivotäräys tulla vaikka onkin suoja. Onneksi nyt näin ei käynyt. Näköjään ns. “Kuopion erikoinen” tuo temppu, luulin että se olisi kalakukko…
En usko että se vaikuttaa jatkuuko Kalpan pelit. Loput pelikiellosta kärsii sitten kun Kalpan tai missä joukkueessa nyt pelaakaan pelit jatkuu.
Joku pelaajahan siirtyi tällä kaudella liigaan ja joutui kärsimään kauan sitten annetun pelikiellon pois, muistaako joku kuka oli?
Joo Könönen lyö kovempaa kuin Gallet ja tuo on syytä huomioida. Joka tapauksessa 3 peliä tulee varmasti, mutta uskon edelleen viiteen. Se ja sama kuitenkin, mutta linja pitää olla tuomioissa.
Kankaanperä, niinpäs olikin. Eihän siitä pelikiellon saamisesta niin kauaa ollutkaan, mutta idea meni oikein. Pelikielto pysynee siis Liigan muistissa niin kauan, että se on kärsitty.
Oli siitä kauan aikaa. Et nimittäin muistellut Kankaanperää vaan toista HPK-pakkia Ville Koistista, joka joutui kärsimään vuonna 2013 ansaitsemansa pelikiellon tällä kaudella. Edit. Burns ehtikin ensin.
Tässä viestissä on viisautta. Asia on täsmälleen näin: ei Bertrandin teko vertaudu tähän, koska suojavarustus muuttaa asian aivan toisenluonteiseksi. Sama on veikkaukseni, ottelurangaistus annetaan, mutta kokonaistuomio on 1-2 peliä. Erona Bertrandiin on myös, että nyt on playoffit, ja playoffeissa pelejä tuomitaan yleensä muutenkin vähemmän.
Olis pitäny lisätä yks sana vielä viestiin, eli mulle on aika sama jne. Toki rangaistukset on oltava linjassa, mutta mulle siis ihan yks lysti onko kielto kaks peliä vai enemmän.