Kansainvälinen jalkapallo - Siirtoikkuna 2021

Mutta onko Espanjassa yhtä messeviä koko liigaa käsittäviä tv-sopimuksia kuin Englannissa. Sieltä on hyvä jakaa rahaa kaikille. Mutta onhan nyt jo Englannissakin joku nelikko tai kuusikko aikalailla omassa luokassaan. Everton tai Aston Villa on iso seura, mutta ei se taida voida kuin uneksia 100 miljoonan miehistä.

Oli ne aikoja kun Leeds, Newcastle, Nottingham Forest, QPR tai Ipswich taisteli tasaveroisesti kärkijoukkueiden kanssa. Nyt siellä kärkikuusikossa vaihtopenkkikin hirvittää näitä “pikkuisia”. Joku cup-peli, niin nehän pelaa kakkosporukalla kuten Barca ja Real parhaimmillaan. Ei vissiin enää. Tasoittunut on.

Messi puhuu tilanteestaan julkisesti ensimmäisen kerran sunnuntaina. Tiedotustilaisuus alkaa Suomen aikaa kello 13.00.

Ranskalainen urheilulehti L’Equipe uutisoi, että Messiä odotetaan Pariisin vielä tämän päivän aikana, ja että hänelle on luvassa PSG:ssä kolmen vuoden sopimus, jonka nettopalkka on 40 miljoonaa euroa vuodessa.

Halvalla lähtee, mutta onneks sheikeillä on millä mällätä.
Nauran itseni hautaan jos PSG kusee Messin sopimuksen myötä financial fair playn ja Messi joutuu olemaan loppu-uransa kiertopalkinto, joka upottaa jokaisen seuran talouden mihin se ostetaan. :slight_smile:

3 tykkäystä

MARCA kertoo myös, että Messin siirtoa pariisilaisseuraan yritetään estää PSG:n taloustilanteeseen vedoten.

Valituksen Euroopan komission välitystuomioistuimelle ovat lehden mukaan tehneet Barcelonan jäsenet.

”PSG:n tilanne taloudellisen reilun pelin suhteen on huonompi kuin Barcelonalla”, valituksessa todetaan.

”Kaudella 2019–20 PSG:n tuloista 99 prosenttia käytettiin palkkoihin, kun Barcelonassa vastaava luku oli 54 prosenttia.”

Maksumuuri, mutta aukeaa ainakin vielä incognitona.

1 tykkäys
2 tykkäystä

:joy:

9 tykkäystä

:smiley: :smiley:

10 tykkäystä

Sieltä here we go, kohta se on virallista.

3 tykkäystä

Toivottavasti toi PSG ei ikinä voita muuta kun korkeintaan oman liigansa. Messi kyllä aina miellyttänyt mutta noi ranskalaiset arrogantit kukonpojat ei vaan kansana innosta yhtään. Mut toisaalta ihan sama. Onhan aina Liverpool❤️

3 tykkäystä

En tiedä, koska UEFA saa aikaiseksi saada PSG kiinni fair play sääntöjen rikkomisesta, tuloja ei voi millään olla palkkakulujen maksuun. Yksi valtio saa rahadoupata ihan koko rahan edestä ranskalaisia.

3 tykkäystä

Eiköhän PSG johto arabirahalla ole hiljentänyt jalkapallopäättäjät. Onko sattumaa että nyt kun odotetaan Qatarin mm kisoja niin sen alla ei mitään kohuja etsitä. Eikös noi PSG rahatkin sietä tuu.

1 tykkäys

No, mitäs miljoonista, pääasia että Leo pääsee pyöreän ystävänsä (=pallon) kanssa tanssimaan vihreälle nurmelle - ja me jalkapallon ystävät saamme nauttia vielä hetken.

1 tykkäys

YLEllä:

FC Barcelona ei ole aikaillut sen jälkeen, kun supertähti Lionel Messin lähtö katalonialaisseurasta on tullut selväksi. Seuran kotistadionin seinän jättimäisestä julisteesta revittiin tiistaina pois Messin kasvot. Myös muut Messi-julisteet stadionin läheisyydessä vietiin pois.

Hesarissa:

VUOSIKAUSIA FC Barcelonan suurimpana tähtipelaajana loistanut Lionel Messi oli myös näkyvästi esillä Camp Nou stadionilla. Enää näin ei ole.

Kun tiistaina alkoi varmistua, että Messi todellakin siirtyy Paris Saint-Germainiin, nosturi kurvasi stadionin kupeeseen ja työntekijöitä hilattiin korkealle, jossa oli valtava muraali FC Barcelonan tähtipelaajista. Ensimmäisenä harmaat laatat iskettiin Messin kuvan kohdalle.

Myös muut Messin kuvat piilotettiin tiistaina.

Maksumuuri, mutta aukeaa ainakin vielä incognitona.

Onko toi nyt jotenkin ihmeellistä että poistavat? Tuskin Barca muutenkaan saa enää käyttää Messiä markkinoidessaan omaa joukkuettaan kun ei ole heidän omaisuuttakaan.

11 tykkäystä

Juuri näin, etenkin pelaaja meni vielä chämppäriä ajatellen päävastustajaan, tai yhteen niistä.

On kyllä mielenkiintoinen jengi PSGllä tulevalle kaudelle. Ostojengi isosti joten mikäli isokorvaista ei tule niin pienestä flopista voidaan puhua.

Oli miten oli mutta se on tunnustettava että tässä siirtoikkunassa on ollut vain yksi voittaja ja se on PSG.
Vielä jos keskikentälle saa Pobgan ni paha on tuota jengiä voittaa.

1 tykkäys

Ettei vaan alkais olee kukkoja tunkiolla kohta jo liikaa.

2 tykkäystä

https://www.instagram.com/p/CSZV4jgoKNc/?utm_medium=copy_link

1 tykkäys