Kari Piiroinen

Kari Piiroisella oli kysyntää U20 kisojen jälkeen. Hallihuhujen mukaan mm. Palloseura oli Piiroisen perässä, mutta Tappara sai tehtyä sopimuksen. Puhuttiin, että kesällä voi tulla NHL-varaus.
Tapparan maalivahtien peluuttaminen on erikoista. Tai itseasiassa sitä ei ole. Christian Heljanko pelaa kaikki pelit.
Kari Piiroisella on vuoden sopimus Tapparaan. Seuraako jatkoa?

5 tykkäystä

Heljanko pelasi ensimmäisen Tappara kautensa kokonaan Mestistä, seuraavalla kaudella sitten muutama liiga peli ja takas Mestikseen jonka jälkeen Tapparan ykkösveskaksi. Olisiko Karille samanlainen suunnitelma?

Vaikee sanoo, mutta toivoisin silti Piiroiselle kyllä enemmän näyttöpaikkoja. Jos ei saa, niin saattaa lähteä johonkin, missä saa pelata.

2 tykkäystä

Näykki oli muutama viikko sitten Hakametsässä AC-kulman jälkipeleissä haastattelussa. Vastaili varsin suoraan mv-valmennusta koskeviin kysymyksiin ja mm. Piiroisen tilanteeseen. Ollut kuulemma henkisesti tiukka paikka nuorelle kaverille, kun kausi ei ole lähtenyt toiveiden mukaisesti käyntiin ja ovat tehneet yhdessä töitä tuon eteen, mm. hakemalla tuntumaa ja itseluottamusta Kooveen puolelta. Kaikesta sai kyllä sen käsityksen, että yhteistyö maalivahdin ja mv-valmennuksen välillä on erittäin tiivistä. En tuon perusteella jaksa uskoa, että joukkue/valmennus tekisi yhtä ja maalivahti haluaisi toista, i.e., mielestäni täysin ennen aikaista spekuloida Piiroisen lähdöllä. Eiköhän askelmerkit oli yhteiset.

12 tykkäystä

Kiitoksia selvennyksestä. Spekuloin, kun en tiedä. Ajattelin itekseni, että tuolla luukun avaamisella ei kauaa viihdy. Mahdollisimman paljon peliaikaa vaan Piiroiselle ja pari voittoo, ni jokos se hymy tarttus muuhunkin joukkueeseen. :grin:

3 tykkäystä

Tuo on kyllä ihan totta, että pelkästään luukkua avaamalla ei kehity. En tiedä sitten vaikuttaako joukkueen otteet ja esim. tuo sairastuvan tilanne vai miksi Piiroinen ei ole tuon Kooveen stuntin jälkeen pelannut kuin tuon Jukurit-pelin. Ja senkin vaihdon kautta, ei aloittavana molarina.

2 tykkäystä

Erikoista tuo Kohosen nostaminen Piiroisen tilalle TPS peliin?
Kari ei ole juurikaan päässyt pelaamaan ja jostain syystä 18-vuotias Kohonen nostetaan varamaalivahdiksi, loukkaantumista tmv. Piiroisella?

Pelaa tänään KooVeen maalilla.

11 tykkäystä

No, pääsee taas KooVeessä pelaamaan. Parempi näin kuin istua penkillä liigassa. Seuraava liigaesiintyminen avauksessa saisi kuitenkin olla jo ihan lähellä.

4 tykkäystä

Voi ja voi, neljä maalia taas seläntaakse. Itse en uskaltaisi Liigassa laittaa tuossa kunnossa maaliin.

Eka maali mennyt 30 sekunnin pelin jälkeen

1 tykkäys

Meidän Kari? Mitä tälle on tapahtunut? Viime vuoden u20-kisoissa näytti tosissaan haastavan jopa Heljangon ykkösvahdin paikasta. Todella rauhallista ja peittävää pelaamista. Ja tahti jatkui TuTossa ja visiitillä TPS:ssä, eikä se peli Tapparan paidassakaan ollut huono. Tämä kausi ollut oikeastaan fiasko. Jos vaikka verrataan Taposeen, jonka Piiroinen pesi selkeästi nuorten maajoukkueessa. Osat kääntyneet ylösalaisin.

6 tykkäystä

Näyttää siltä, ettei tullut Piiroiselle mitään paraatimarssia Mestiksestä suoraan liigavahdiksi. Takaraivossa kytee itsellä ajatus, että taitais olla parempi ottaa vielä kertausvuosi Mestiksessä. Saa näyttää ettei viime kausi ollut sattumaa. Jollei sitten saada lainalle johonkin liigaseuraan kakkoseksi tai ainakin sellaiseen vararooliin, että tulis joitakin esiintymisiä liigassa.

Jos Tappara haluaa varman päälle pelata, niin kyllä nyt viimeistään kannattais alkaa katselemaan markkinoilta semmoista kakkosta, jonka voi laittaa huoletta maalillekin ihan arkailematta. En vaan uskaltaisi jättää hommaa pelkästään Heljangon varaan. Ei ainakaan muissa joukkueissa mennä ihan tuolla systeemillä.

9 tykkäystä

Joku päivä koittaa se että Helkulle tulee loukkia. Riski on suurempi jos pelaa 50 peliä kaudessa. Mitäs sitten jos loukki tulee maaliskuussa. Hienoa lähteä pleijareihin Karilla ja Paavolla.

2 tykkäystä

Pahaa pelkään, että vastustajat jyrää Heljangon runkosarjan lopulla, jos Tappara on jättäytynyt yhden molken varaan. Sitä vaan sattuu ja tapahtuu, kun tiukemmat otteet on käytössä.

Nyt pitäis ihan nopealla aikataululla antaa Piiroiselle vielä jokunen mahdollisuus, jos on yhtään epäilystä epäreilusta kohtelusta. Kyllä tässä viimeistään ennen joulua pitää olla selvillä, millä suunnitelmalla kevääseen edetään.

Just joo, melkoista ufoilua nyt

Mutta ei tässä molarivalmennuskaan ihan puhtaita papereita voi saada. Miten tämän taantumisen muutoin selittää?

1 tykkäys

Koovee on sarjan heikompia jengejä… nyt vielä Liuksiala lähti. Ei oo helppoo Karilla kun katsoo muutenki tota Kooveen pakistoo

2 tykkäystä

KooVee olis kieltämättä nyt hieno paikka loistaa. Mutta ei Piiroinen ilmeisesti ole siellä kyennyt olemaan se voittava maalivahtikaan. Ehkä se on liikaa vaadittu, ehkä ei. Pitäis mielellään olla vähän nähnyt näitä matseja, jotta vois varmuudella naulata päätelmän.

Sija 12./14. Nuori kokematon joukkue. Ilveksen junnuja pelaa. Hyvä juttu että nuoret saa vastuuta. En vain näe Piirosta tuolla kun pitäs saada itseluottamus takas.

1 tykkäys

Riippuu kyllä pelaajasta kuinka itseluottamukselle käy. Jokainen hyvä torjunta tuo itseluottamusta. Ainakin nyt on tilaisuuksia tarjolla. Ja eiköhän maalivahti tiedä, milloin hän itse pelasi heikosti, milloin taas muut sössi. Tervettä kritiikkiä pitää olla suuntaan jos toiseenkin.

Piiroisen kannattais olla äänessä sekä pelin aikana että kopissa. Eikä jäädä ainakaan itse murehtimaan, jos joukkue on heikko. Joillekin tuo KooVee on hyvä ja kehittävä kokemus, joiltain ehkä vie loputkin mehut.

Vielä pitäis kyllä päästä Tapparassakin kentälle useamman kerran. Sitten voidaan tehdä reilu päätös tämän kauden jatkosta.