2 edellistä viestiä aika ristiriitaisia, mikä oli pelin kuva, oltiinko hyviä vai ei? Itse en tänään päässyt peliä näkemään.
Metso ilmeisesti pelannut hyvin, kun koko foorumi ei ole sekaisin.
Otteluseurantaan kirjoitinkin toisella erätauolla että pakko tavallaan arvostaa kuinka joukkue näinkin onnettomalla esityksellä roikkuu tuloksessa mukana.
Yli- ja alivoima on ihan hyvällä tasolla. Ei tarvitse kuin 5vs5 peliä parantaa. Aikaa on!
Kaksi erää oltiin aika heikkoja, mutta Clara ehkä heikon mv mitä oon liigassa nähnyt tällä kaudella ja pysyttiin tuloksessa kiinni.
Kärpillä kova yritys, mutta heillä kova tuska myös.
Tehtiin just se mitä piti kolmannessa, päästiin eteen ja puolustettiin aika hyvin kuitenkin Kärpät sai paikkansa jotka Metsola otti.
Hyvä voitto. Peli oli taas vaikea ja siinä oli paljon heikkoa pelaamista, mutta myös hyvää.
Kärpät on kuitenkin jokaisessa pelissä all in ja se tekee vastustajan pelaamisesta aina vaikeaa. Kauaa se ei voi kestää, mutta yksittäisiä pelejä se voi ratkaista.
Voi kun saatais se Tanus takaisin nyt kun puolustus ja avauspelaaminenkin on parantunut.
Kohti seuraavaa peliä.
Palaavatkohan yöjunalla vai huomenna?
Palaa bussila kotio tänää,tää o tieto😉
Ei helveco. Siis onnikalla yötä myöten takaisin? Olisin jäänyt Ouluun yöksi ja aamujunalla Tampereelle.
Teeveestä kattellen jatkumoa eiliselle. Vastustaja ei ollut yhtä kuuma, mutta taitava ja hyvin hyökkääjä ja paljon ampuva joukkue. Siedettiin taas hyvin pyöritystä ja käytettiin maalipaikat hyväksi. Ei ehkä kaunista, mutta tehokasta kolmen pisteen verran.
Tres boing ja mennään eteenpäin.
Ai että olihan tämä hieno voitto eise kauneinta ollut mutta kaivettiin pisteet
Metso näytti myös että ei kannata vielä julistaa kuka pelaa kevään, hieno kilpailutilanne
Du du du duu du du du TAP PA RA
Av 100%, YV 50% ja molarilla +94%. Ei sitä paljon muuta tarvita pisteisiin. Muutenkin Av parantunut paljon alkukaudesta
Maalikoosteen ja pressin nähneenä.
Syöttäkää koko porukalle samat aamupuurot mitä Halloran on saanut pari viimeistä viikkoa.
Kempe on. Uskokaa pois.
Coach Matikainen. Tervetuloa takaisin. Rehti äijä. Toki sellainen evästys hälle, ettei yksirivisen takin alinta nappia pidetä koskaan kiinni. Ja tämän kun sanoo, saattaa mies ommella rotsiinsa kolmannenkin napin ja napinläven. Ja laittaa senkin kiinni.
Katsoin ekan erän ja kolmannen. Ensimmäinen oli samanlaista tuskaa kuin Ilvestä vastaan. Sitkeys ja maalivahtipeli pelasti ja pysyttiin iskuetäisyydellä.
Kolmannen käänsi meille se jäähy. Ja Kärppien ylipäätään lannistunut vire. Eihän noilta onnistu mikään. Jänne katkeaa helposti.
Mehu teki gameseiverin jos toisenkin.
Kyllä tuo joukkue voi kaataa Espoon ja sitten Ilveksen puolivälierässä. Jos kaikki onnistuu ja Ilves tapansa mukaan kipsaa.
Kärppien hylätty ja toinen maali, terävyyttä peliin niin näitä ei tule. Terää liikkeelle ja seurataan missä vastustaja menee. Huom, katsoin vain maalikoosteen, niitten perusteella.
Joskus muistan tehneeni lähes ääriurheilusuorituksen 70km päässä ja sitten ajaneeni kotiin. Tuli jalat jäätävän kipeiksi. Ja siinä puhuttiin tunnin matkasta.
Pysäytetäänkö bussi kolme kertaa veryttelyä varten?
Sama. Juoksin puolimaratonin ja lähdin bussilla suihkuun. Vartin matkan jälkeen melkein konttasin bussista ulos.
Tässä ei kuitenkaan liene kyse samoista bussijaloista. Tappara on ammattilaisurheiluseura. Eikä mikään amatilais- tai pursiseura
Oliko teidän porukka, joka piti hallissa kannatusta yllä juurikin tällä lurituksella?
Pisti kyllä hymyilyttämään ja loi tunnelmaa. Juniori antoi palautetta, että juuri tuon tyylinen kannatus on pelien parasta antia.
Itse peli oli kyllä selviytymistä 2-3 maaliin asti. Sen jälkeen löytyi jostain se tyly Tappara, joka hoiti homman hienosti loppuun asti.
En minäkään silloin mikään aloittelija ihan ollut, eli olin kyllä juossut paikallisesti jonnin verran, ja ilman ongelmia. Kyllä siinä oikea jumin vaara on, ei ole hyväksi istuskella pitkään urheilusuorituksen jälkeen.
Huusiko kärppäfanit oikeasti jotakin “usa, usa, usa” kun joku jenkkipelaaja teki maalin? Vaiko hänen kaverinsa?
Äärettömän noloa, jos suomalaiset, varsinkin tässä maailmantilanteessa. Ja ihan muutenkin. Huutaisivat sukunimeä. Tuskin kukaan huutaa myöskään “Rossijaa” tai “Vive la Francea”.
Ei. Tilanne alkoi sillä, kun joku katsoja pääsi livahtamaan jäähypenkille. Sieltä häntä ulos hätisteli vanhempi järjestyksenvalvoja ja hallin dj laittoi soimaan jonkun USA-biisin (ei nyt muistu mieleen mikä se oli). Lopulta tämä jäähypenkille eksynyt fani kannettiin ulos useamman jv:n toimesta ja tässä vaiheessa fanipääty huusi USA, USA, USA.
Asetelma sarjataulukossa on nyt sellainen, että sijat 6-9 on täysin auki. K-Espoon ja Ässien keskinäisen pelin tulos (jatkoaika) voi johtaa siihen, että Tappara saattaa ohittaa vaikka molemmat jos nappaa 9 pistettä. Jopa KooKoon ohittaminen on teoriassa mahdollista jos KooKoon loput 3 peliä menevät täysin vihkoon.
Kärppiä vastaan Tapparan peli oli kyllä täysin sekaisin kaikilla osa-alueilla, poislukien Metsola. Hänkään ei häikäissyt, mutta torjunta oli yli 90%, joten Metsola pelasti pisteet puolustuksen lähinnä sekoillessa ja antaessa avopaikkoja toisensa perään. Onneksi Kärpät oli tehoton ja Tappara sai pari helpohkoa maalia, sekä pelastui haastamalla Kärppien tekemän maalin, joka oli 50/50 tilanne. Halloranille myös erityismaininta.
Oli yksi heikoimmista esityksistä, jopa tämän kauden otannalla. Ehkä se Ilves peli vaikutti ja olihan Tapparan rosteri myös kaukana parhaasta mahdollisesta.