Mitä, eikö miehellä riitä huumorintaju? Tämä on pienimuotoinen yllätys kyllä, mutta osaltaan selittänee myös keväistä sulamista ja toisaalta kertoo jääneistä traumoista. Vaikka kaikki muu viesteissäni olisi ollut katkeransuloista sarkasmia, se katastrofi, Kärppien mestaruuden menetys oli ihan totista totta. Ei se sielläkään auta muu kuin tehdä asiat paremmin.
Kohta se taas alkaa, kisaillaan, kyllä mulla pää kestää
Näistä “intiaanipelaajista” olisi kyllä yksi aika mielenkiintoinen tositarina 90-luvulta ja Hakametsästä. Mutta siitä ehkä joskus toiste ja oikeassa ketjussa…
Miksalla luistelu todella hyvää. Vähemmän kiekossa, mitä Tapparassa. Tapparassa kiekkoa pelattiin aina Miksan kautta. Nyt ei ainakaan vielä niin paljoa Mannheimissa. Kakkos-yv:ssä ollut. Yksi harhasyöttö ylivoimalla suoraan vastustajan lapaan, kun yritti neliön läpi.
Ite jotenkin sytyn tähän CHL:ään vuosi vuodelta enemmän. Vaikkei ois ees Tapparalla pelipäivä pelejä tulee vakoiltua ( hyvä syy myös nauttia pari olutta ) Mutta melkein joka joukkueesta löytyy myös mielenkiintoisia pelaajia/maalivahteja joita on mukava seurailla hieman tarkemmin.
3 tykkäystä
Kahvanaama
(-Sry about the sticky kalvo`s here-)
153
Ainakin Cardiffin yv on meidän yvtä huonompaa. Onnetonta räpiköintiä kyllä.
Cardiffilla on näköjään peräti kolme ex-Tapparaa: Dixon, Marjamäki ja Linglet.
2 tykkäystä
Kahvanaama
(-Sry about the sticky kalvo`s here-)
156
Cardiffin tunnelmallisessa illassa alkaa nyt toinen erä. Ensimmäinen moinen ei ollut kummoinen. Nyt on lupa odottaa molemmilta joukkueilta parempaa, muuten menee täällä kaljan litkimiseksi.
Cardiff Yv heti alkuun.
Kahvanaama
(-Sry about the sticky kalvo`s here-)
157
Cardiff tasoittaa täysin ansaitusti ylivoimalla. Blair Riley tökkää tyhjiin komean kuvion jälkeen. 1-1
McNamee ohjaa upeasti ilmasta Cardiffille 2-1
Linglet ex-Tappara pisteille. Richardson korjaa toisen syötön
Kahvanaama
(-Sry about the sticky kalvo`s here-)
159
Mukavan lennokkaasti Cardiffin paholaiset kyllä pelaa. Tsekit ongelmissa jopa vauhdin kanssa. ja joutuvat ottaan jäähyjä. Devilsin yv alkanut oleen vaarallisen hyvää
1 tykkäys
Kahvanaama
(-Sry about the sticky kalvo`s here-)
160
Tsekeillä tällä hetkellä 0 pisteen reissut saarilla.
4 tykkäystä
Kahvanaama
(-Sry about the sticky kalvo`s here-)
161
Ehkä viimeiset 6 minuuttia jäljellä.
Cardiff puolustanut tämän erän hyvin, Bowns on venynyt hienosti pahempiin tilanteisiin. Tilaa ei juuri Mountfieldillä ole, sumppu on ja pysyy. Parempi joukkue on tämän viemässä.
Se on vielä todettava, että Britti joukkueilla näyttäisi olevan DNA:ssa hillitön luistelu ja kova taistelu omissa.
Törkyinen taklaus Mountfieldin hessulta, selkään. 2 minuuttia tästä rangaistuksena.
4-3 Kavennus. Onetimer (taas kerran) keskeltä. Maajoukkuemies Tomas Vincour.
Cardiff voittaa ansaitusti! Ei voida enää puhua mistään säkästä. Saarelaisteb kärki on ihan kykeneväinen tekemään haavoja muille, jopa omien saarilaisten toimesta.