Kausiseuranta: Kotimainen jalkapallokausi 2019 (Veikkausliiga, Ykkönen, Kakkonen)

Näitä sattuu aina välillä, mutta ei onneksi tullut pahimpia vastustajia vastaan. Pelin hallinta ollut kuitenkin ilmeisesti Ilveksellä. Ilves/2 saaattaa olla tulevalla kaudella koko Tampereen kakkosjoukkue.

Lipunmyynti hyvällä mallilla.

Toimitusjohtaja Tomi Erolan mukaan seura ei vakavasti harkinnut HJK-koitoksen viemistä Ratinaan. Hän ei usko, että yleisömäärä olisi noussut Ratinassa merkittävästi.
– Yleisön palvelu Tammelassa on paljon helpompaa kuin Ratinassa. Pelin siirtämisestä olisi tullut lisäkuluja, minkä takia ottelun tuotto olisi voinut sulaa, Erola toteaa.

https://www.aamulehti.fi/a/1f2a4886-db4d-4183-bb16-4fc0aa3a57cf

1 tykkäys

Matsin vieminen Tammerfestin keskelle olisi tuskin ollut muutenkaan kovin järkevää. Ja väittäisin täyden Tammelan näyttävän puolillaan olevaa Ratinaa paremmalta. Ei kysyntää varmaankaan ihan viisinumeroisiin lukemiin asti olisi ollut.

3 tykkäystä

HB Tórshavn - HJK 2-2 ja helsinkiläiset jatkoon yhteismaalein 5-2. Toisella kierroksella onkin sitten luvassa vähän kovempaa porukkaa, kun viime kaudella Liverpoolinkin lohkovaiheessa kaatanut Belgradin Crvena zvezda asettuu vastaan. Avauskierros kuitenkin sujui serbeiltä tuloksellisesti yllättävän nihkeästi, kun Liettuan mestari Sūduva Marijampolė kaatui ainoastaan maalein 2-1. Nyt kuitenkin luultavasti laittavat tallan pohjaan heti alussa, varsinkin kun ottelupari alkaa Belgradissa. Eikä se todennäköisesti lupaa Klubille hyvää.

4 tykkäystä

Toiset osaottelut UEL-karsinnasta saatiin pelattua ja ensimmäinen karsintakierros niiden myötä pakettiin.

Inter löi Turussa Bröndbyn ahtaalle ja voitti 2-0, mutta kolmas osuma jäi puuttumaan, joten Bröndby yhteismaalein 4-3 jatkoon Lechia Gdanskia vastaan.

RoPS puolestaan sai unelma-alun Aberdeenia vastaan, kun palllo löytyi verkosta jo toisella peliminuutilla (1-0 olisi riittänyt jatkoon). Skottivieraat tulivat kuitenkin pilkulta tasoihin, iskivät aivan pelin loppuhetkillä varmuuden vuoksi toisenkin maalin ja etenivät toiselle kierrokselle maalein 4-2 kohtaamaan georgialaisen Chikhura Satškheren.

Positiivisista suomalaisuutisista vastasi KuPS. Kuopiolaiset nousivat Vitebskin kotikentällä tappioasemasta 1-1 -tasapeliin ja voittivat otteluparin maalein 3-1! :clap: Toisella kierroksella haaste kuitenkin kovenee, vastaan asettuu IFK Mariehamnista kaksi vuotta sitten selvää jälkeä tehnyt Legia Varsova. Ottelupari alkaa Puolassa ensi torstaina, siitä viikko eteenpäin ja pelataan Kuopiossa.

3 tykkäystä

Huomenna lauantaina Klubi tulee ottamaan Tammelaan voiton kentällä kuin katsomossa!

3 tykkäystä

Mua ei kotimainen jalkapallo oo kiinnostanu oikeestaan ikinä. Huuhkaijenki pelit kiinnostanu asteikolla 1-10, about vitosen tai kutosen verran. Nyt on Huuhkajien peli-ilme nostanu kiinnostavuuden jopa ysiin ja Ilveksen hyvät otteet on tota Veikkausliiganki kiinnostavuutta lisänny sen verran, että voisin vaikka peliin lähteä huomena jos joku pyytäis lippujen kanssa. Jos pelin näkis jostain, minkä tilauksesta maksan jo valmiiks ja olisin kotona, luultavasti kattelisin pelin. Hienoa Tamperelaiselle palloilulle, että Ilves taistelee kärkisijoista ja, että Tampereelta löytyy yks liigan tän hetken kiinnostavimmista maalitykeistä.

Itse en muuten ajattele minkäänlaista yhteyttä futis-Ilveksen ja kiekko-Ilveksen välille. Eri lajit, eri joukkueet. Tamperelaisuus on se juttu mulle.

3 tykkäystä

Joo, ite oon Veikkausliigaa seurannut aika pitkään jo, harmittanut nyt vaan viimeaikaiset hjk huonot otteet. Huomenna jos joskus kannattaa mennä katsoon peli, tunnelmaa tulee olemaan ja kärkikamppailu.

Itsekin suuntaan huomenna Tammelan lauteille, toimii hyvänä alkulämmittelynä ennen sunnuntain TamU-GrIFK -mittelöä. :stuck_out_tongue_winking_eye: Täytyy tällä kertaa olla ajoissa paikalla, edellisen kerran kun Ilves-HJK -pelissä olin, seisoin alkuvihellyksen kohdalla vielä sisäänpääsyjonossa ja avausmaali jäi näkemättä. :grimacing:

Joo, meitä klubilaisia tulossa n. 250 paikalle vielä :laughing:

1 tykkäys

Tampere vs Helsinki, periaatteessa saa hakea hakemalla huikeampaa ja vaiheikkaampaa rivalryä, ihan mistä vain. Kyllä Hjk joutuu kuitenkin todella koville tulikuumassa tammelassa, etenkin Ilveksen rautaisen puolustuksen ja Hilanderin edessä. Ala-Mettälä on yhä lämmin ja Lahti tappio oli Ipalle työtapaturma ; oliko laukaukset jotain 14-4 vieraissa. Sääli etten nää peliä ystävän läksiäisten takia - Nyt jos koskaan kandee mennä tammelaan ihmiset. Itse ainakin futiksessa kannatan aina Tamperelaista, ja nyt se on ehdottomasti Ilves, tuo rakas naapurimme.

“Hesalaisille ei hävitä”

3 tykkäystä

Joo ei todellakaan tuu helppo peli Klubille. Ei myöskään Ilvekselle, todella tärkeät pisteet jaossa.

Väärin. Täydessä Tammelassa Klubin muutama sata kannattajaa jää statistin osaan kun Klubi menettää käytännössä mestaruusmahdollisuutensa.

Hyvä hyvä. Kerrankin pääset uhoon täysin vapaasti tällä palstalla ni anna palaa ny!

8 tykkäystä

Ei ne niitä voittamalla häviä :wink: Tasapisteissä ollaan tän illan jälkeen.

Ilveksen facebookin mukaan ottelu on nyt loppuunmyyty. Kova suoritus kyllä. En tiedä voiko vielä futisbuumista puhua, mutta vuosi vuodelta tuntuu kiinnostus Ilvestä kohtaan kasvavan, eikä sitä varmasti vähennä tämän kauden menestys.

1 tykkäys

Myös Ykkösessä tänään kärkipään kamppailu, kun TPS isännöi Hakaa. Turkulaisten olisi syytä ottaa voitto, mikäli mielivät havitella suoraa liiganousua.

1 tykkäys

HJK suli lopussa. Mahtavaa :grin: Hyvä Ilves!!

1 tykkäys

Tämän kauden ensimmäinen ja viimeinen vliiga peli katsottu Ruudusta. Onhan tämä kotimainen jalkapallo suoraan sanottuna ihan paskaa. Minkä takia tänne pitää hankkia ulkomailta pelaajia joiden osaaminen on noin huonoa? Eikö omista löydy tilalle muka ketään?

Ilves sai kaksi lahjaa tuomarilta, Riskin taklauksesta olisi pitänyt tulla suora punainen ja rankkari oli ihan naurettava. Muuten peli oli sekavaa, isoja ongelmia syöttöjen kanssa molemmilla ja räiskittiin palloa ihan mihin sattui. Kyllä Suomi on ihan kehitysmaa futiksessa.

3 tykkäystä

Mutta hyvinhän Klubi pisti hanttiin sarjan kärkijoukkueelle ja sai sentään pisteen :slight_smile: