Kausiseuranta: Liiga 2017-18 (pl. Tapparan pelit)

Jumalauta minkä maalin teki HIFK. 3-0

1 tykkäys

Toivon, että Tapparan valmennuskin ja pelaajat katselee tätä peliä. Katsokaa, mitä jääkiekossa tapahtuu, kun haastat keskelle (sinne maalin eteen.) Sieltä tehdään ihan helkkarin hienoja maaleja.

Edit: samaan aikaan painottomalta puolelta Tyrväinen haastaa keskelle ja kas vastus joutuu ottamaan jäähyn. :smiley:

Hieman on erimeininki Törmäseen verrattuna.
E: 4-0 Rask

4-0. IFK:n peli on kyllä aikamoista silmäkarkkia. Vastus on huono, mutta olkoon.

Jääkiekko on helppoa, kun tekee siitä helppoa. Toiset tekee vaikeaa, toiset luottaa yksinkertaiseen.

2 tykkäystä

Tolla Raskilla 4 peliin jo 8 pinnaa loukkaantumisen jälkeen? Jotain ton suuntasta

No tuossa on aika helppo onnistua, kun IFK:lla on kaksi eri tapaa mennä alueelle ja kumpikin toimii. Kopioineet paljon paremmin Tapolan pelin viime kaudelta kuin Tappara.

Mennään joko tiiviinä viisikkona koko matka omalta alueelta vastuksen alueelle tai sitten heitetään hyvässä rytmissä päätykiekko, johon ollaan kaikki menossa. Tuohon auttaa se, että kaikki viisi pelaajaa tulee yhtenä linjana koko kentän matkalta aina omalta alueelta asti.

Tapparan viisikko on sellainen sekasikiö, jossa on kolme tekemässä jotain ja kaksi tekemässä jotain. Viisikko se ei ole.

Ja hyökkäysalueella: siellä on koko ajan IFK:lla äijä maalilla. Ei olla kulmassa vaan parkkeerataan maalille ja sitten joku sieltä kulmasta haastaa keskelle ja hups siellä on vapaa mies! :smiley:

Sun pitäis soittaa Rautakorvelle :smile:

Ei se auta, kun Rautakorpi & co tietävät tuon saman, minkä jokainen näkee. Se, miksei sillee pelata on mysteeri, johon jää vastaukset saamatta :smiley:

1 tykkäys

Itse en kyllä miettinyt hetkeäkään moista (tämä voi epäilijät käydä katsomassa jatkoajasta, jossa kävin IFK:n omalla puolella sanomassa, että IFK:n kannattaa malttaa katsoa, miten tuo A-P Selinin prosessi lähtee pelaamaan eikä hätäillä sen suhteen.) Oli jo kauden alkupuolella selvää (kun IFK otti koko ajan turpaan) että pelissä on selvästi enemmän toisteisuutta kuin Törmäsen sekoilussa. Toisteisuus ottaa aikansa, mutta kun riittävästi toistelee niin oppi menee perille ja se on helpommin kontrolloitavissa kuin epämääräiset jaksot tätä ja tuota.

3 tykkäystä

Ketkä näin mietti? Kyllähän ainakin median ennakoissa HIFK oli TOP3:ssa lähes kaikissa.

Myös palsta ennakoi HIFK:iä runkosarjan kolmanneksi @Domin_Tie, @seiskapakki.

Muotoilin huonosti. Tarkoitin kauden alkua siinä kohtaa kun pelaajia oli loukkaantuneena paljon ja turpaan tuli joka matsissa. Kyllähän sieltä IFKn jatkoajasta voi kelailla niitä :stuck_out_tongue:

1 tykkäys

IFK:lla onnistuu tänään kaikki. 7-0 ja yks hylätty maali.

8-0, mitähän jukurit touhuaa :smiley: Ei yhtikäs mitään :smiley:

Onks tää eka peli Villellä päävalmentajana? Vai olikos Dufva joskus sairaana?

Eikös joku tuolla aiemmin sanonut, että vt, pävalkku on Hahl?

Jaa, meni ohi semmonen.

Ja juuri Jääskän maali piti hylätä. Olisi tullut rahaa kertoimella 8,5.

Jukurit pelaa huomenna Oulussa. Sinne on mukava lähteä tuollaisen tappion jälkeen.

IFK:ssa ei ymmärretä tietä mestaruuteen. Tahmea ja iloton jatkoaikavoitto reenijumisilla pohkeilla kinkaten tästä olisi pitänyt ottaa.

2 tykkäystä

Olihan tuo Jukureiden suoritus naurettavan huono, surkuhupaisa ja koominen suorastaan. Liigassa on vaan liikaa jengejä, Mestis olisi oikea sarja Jukureille

3 tykkäystä