Come on Kerho. ![]()
En ole Ilves-asiantuntija, mutta ainakin ylivoiman terävin kärki on tylstynyt ja se näkyy ylivoimatekemisessä, vaikka maalin tekivätkin. Toinen niin Mäkiniemi ei ole vakuuttanut. Kärkipakki puuttuu, vaikka ihan hyviä pakkeja löytyykin.
Jere Innala ratkaisee ja Hpk voittaa
Teboililla onnistui Ladan huolto.
Ohhoh. Aika yllätys oli kyllä tämä HPK:n voitto.
Kontiola oli minun silmääni man of the match.
Elorinne saa uurastaa toisinsanoen.
Ari Vallin kertoo vaihtoehtoista totuutta. Kuulemma Plihal työnsi Rynnäksen maaliin Hakametsässä -14 finaalisarjassa.
Siittä se lähtee. Näin tamperelaisittain sanottuna…
CMoressa saa höpötellä mitä höpöttää.
Täällä tuosta olisi saanut banaania.
![]()
§11. Tahallinen perättömän tiedon levittäminen on kiellettyä.
Tahdon voitto. Ei edes tullut helpolla. Jos se tästä lähtis, edes jotenkin kunnialliseen kauteen.
Ei siinä kyllä ollut sellaista kontaktia veskaan, millä olisi haitattu maalivahdin työskentelyä. Saarela oli läpiajossa ja jarrutti maalivahdin aluelle. Radiossa ilmeisesti JA:n keskustelun mukaan olisivat hylyn syyksi ehdottaneet sitä, että peli oli vihelletty poikki?
Ketju avattiin ajastetusti 2 päivän kuluttua.
Kohu-Räty (ei Seppo kuitenkaan) maalannut. Kauden 3. maali, kun Kärpät on 1–3 tappiolla KalPaa vastaan.
Ässien Joe Morrow on myös maalannut heti ekassa Liiga-pelissään. Ässät johtaa Sportia 1–2.
Joe Morrowille toinen maali, Ässät 1-3 johtoon. Kova hankinta näyttäisi muutenkin olevan.
Vaikka on lunta saatu maahan, niin ei näytä Kärpillä suksi luistavan. 1-4 KalPalle.
Se mitä tuossa maalikoostetta katselin, niin viime kauden maaginen Annunenkin on nykyään tavallinen kuolevainen, kainalosta sisään jne.
Konna teki HPK:n ainoan. Voiko muuta yksi mies tehdä. No, tietysti toisenkin. Ollaan nyt kuitenkin kohtuullisia, Konna on kunnossa.
Mistä toi möykkä kuuluu Ilveksen pelissä? Ilmeisesti osasto nauhoittanut jotain Ilves-huutoja ja soittaa ämyreistä, kun ei tuolla ketään pitäisi katsomossakaan olla ![]()