Köykänen jäähy Ässille. Täysi halli asettaa paineita tuomaristolle.
Työttömät hitsarit.
Myrrän perkele on hoksannu, että tuo Ipan ykkösylivoima sisälsi liian monta protagonistia.
Nyt alkoi toimimaan.
Ilveksen koukkuja ei vihelletä.
Oli muuten myös Ässien nelikolta melko heikosti pelattu.
Stadin Kingit alkavat viemään peliä kokoajan enemmän. Olli Palola 1-1.
Vähän on yhtä päätä Oulussa peli. Ei Pelsut jäähyjä ottamalla pärjää…
Vähän turhan avoimeen rallatteluun lähti Ässät tässä pelissä, vaikka Karri kehui Ipan nopeita hyökkäyksiä pää punaisena Cmoren studiossa.
Pakko myöntää, että Ässät on edelleen todella heikko. Paineen alta ei päästä ja hyökkäysaluetta ei edes kutiteta
Ei TÄMÄ Ässät kyllä kympin joukkoon itseään kampea.
Ipa > Pata. Näin se on nähtävä.
Surffaillut nyt muutaman kerran koko illan tarjonnan läpi. Heräsin todellisuuteen ettei näistä mikään kiinnosta .
Mörkö ei uskaltanut mennä väliin, kun Jasek ja Kangasniemi kävi snägärikeskustelua Kärppäpakkien kanssa… lopputulos oli kasa, jota tuomarit selvittelivät.
Ilves sai vielä rentoutta tekemiseen avausmaalillaan. Ässillä on nyt vuori kiivettävänä.
Olli Palola olisi voinut lyödä hatun tähän ekaan erään. Ainakin paikkoja nyt tullut hänelle ja on nälkäinen!
Siinä poijat tinkas, että laitetaanko sinappia vai ketsuppia.
Kärpät painostaa ja Joni Ikonen tekee Pelsuille 0-1.
Ei mennyt painit hukkaan.
Ei tuntunut Ässistä nousevan johtavia pelaajia. Joensuu ei vakuuttanut tässä erässä. Varmaan huonoimpia esiintymisiä kaikista KHL-palaajista. Turgeonkin osui silmään turistina.
Vai oliko kyse jo jälkiruokakeskusteluista. Vetää lättyyn niin, että tulee hilloa nenästä Toki painiksi jäi.
Kiekonhallinta Kärpät 72%- Pelicans 28% ja maalit 0-1.
Siltä tuo peli näyttikin.