Tai sitten tuo on mediapeliä
Tunteella mukana ja kovia sanoja ekasta pelistä. Iso voitto.
Puutuiko IFK vähän? Se ei välttämättä olisi yllätys.
Joko IFK puutui tai Kärpät paransi liikettään, mutta se IFK:n aktiivinen peli katosi kartalta aika tarkkaan toisen erän jälkeen.
Vesalaisella kasassa nyt 5 pinnaa pudotuspeleissä. 2010-luvulla vain yksi ei NHL-sopimusta tällä hetkellä omaava tehnyt myös 5 pistettä, Juuso Ikonen 4+2.
(11 U19 pelaaja joka tekee 2010-luvulla 5 pistettä)
Kolmannen erän lopussa näyttivät väsyvän. Taso ei ehkä kuitenkaan riitä, varsinkaan puolustuksessa.
Ei onnistunut Trapparamainen kliininen peruuttelu, vaan yksilöratkaisut alkoivat myös heikkenemään.
IFK:lla on mausteena tässä Tappara v0.5 pelissään mukana halu fyysiseen peliin, joka nostaa viihdearvoa, mutta syö resursseja.
Unohtivat tehdä neljännen maalin. Tappara muisti tehdä sen esim. KalPaa vastaan ennen kuin heittäydyttiin helpoiksi.
Kyllä Kärpät nosti kolmanteen hirveän vauhdin ja Hifkin ei olisi kantsinut siinä yrittää soheltaa…vaan ennemmin hidastaa peliä. Ei vaan riittänyt taidot vauhtiin.
Jospa myös ote vaan herpaantui vähän, pelasivat kurittomammin kotona päästyään helpohkoon johtoon…? Ei yhtään niin tiivistä kuin Oulussa, mahtoiko ihan pelkästä Kärppien vauhdista johtua tuo.
…Jo lähtö peliin oli IFK:lta vähän vaisu.
Pelasiko Länkinen voittomaalin optimaalisesti? Ping @messi
Epätoivo on yksi urheilun vahvimmista aseista. Sitä tuli aika paljon nyt Kärppien peliin.
Arvelin myös, että IFK:n kohdistuva paine alkaa kääntyä heitä vastaan. Erityisesti kotona paine rupeaa nousemaan sietämättömäksi.
Itse asiassa median ratsastaminen IFK:n kärryissä vuodesta toiseen on IFK:lle todella iso ongelma.
On kyllä tyylikkäät valmentajat molemmilla joukkueilla. Hyviä kommentteja pelistä ja muutenkin viihdyttävä matsi. On tää kevät vaan niin hienoo aikaa!
Maallikon silmään syöttö oli paljon todennäköisempi kuin veto. Lankinen vetäisi kuitenkin aika erikoisen torjuntaliikkeen?
En mä tiedä halusiko IFK edes paljon lähteä peruuttelemaan, mutta se menetti paljon otetta noista Kärppien maaleista ja Kärpät sai sen oman perustekemisensä edes tarvittavalle tasolle. Vähän oudosti IFK:n ote lipesi tänään. Ei välttämättä hyvä merkki jos kotona käy noin tässä vaiheessa kevättä.
Suurimman seuran ongelma. Onhan tuolla änärissä hyviä esimerkkejä siitä et vaikka rahaa on jne ni aivan päin prinkkalaa siisonista toiseen.
Tuon taakse on toki kiva mennä ja varmaan mielellään mennäänkin, mutta lopulta oikeasti olosuhteet kestomenestykselle ei voi olla paljoa paremmat kuin ne ovat esim. Tapparalla tai IFK:lla, se on tosiasia. Kummankaan on ihan turha syyttää olosuhteita, kyllä tekemisen puutteet molemmilla ovat se syy, miksi joskus jäädään finaalista.
Näytti omaan silmään aluksi löysältä vedolta ja että Lankinen imaisi suoraan. Lörppyveto noille paikkeille nimittäin olisi mennyt suoraan.
Nyt taidat vähän liioitella Tapparan ylivertaisia olosuhteita?-)
Edit: Onhan siellä useita isompia seuroja.
Miten? Ja jatketaan jossain toisessa ketjussa.
Tappara taitaa olla liikevaihdoltaan sellaisella tasolla, että oikeasti ei oo kovinkaan montaa isompaa seuraa. Tappara on suurseura, aika monellakin jutulla mitattuna.
Christian Ruuttu ei näköjään kehdannut antaa alumnitähtiä Kevin “Jääpuikko” Länkiselle.
Heiskaselle 1, Vesalaiselle 2 ja Humalojalle 3 tähteä.