Kipinävahti: Leinosen viimeiset peliliikkeet kaudelle 2018-19

Olishan se Juha-Matti Aaltonen aivan upea hankinta Tapparalta. Veikkaisin kuitenkin, että tällaista pelkoa ei ole. Marjamäki antoi pari vuotta sitten maajoukkueessa sen kuuluisan viimeisen mahdollisuuden ja viimeinen mahdollisuus päättyi katsomoon. Tämän jälkeen Ruotsissa oli jatkuvasti otsikoissa ja ongelmapelaajan maineessa ja Skellefteåssa on päätynyt myös katsomoon.

Jossain sitä oli ihan tutkittukin, että ihminen saa keskimäärin kolme uutta mahdollisuutta mokattuaan ensin mahdollisuutensa itse. Pellaaja on nyt käyttänyt lahjakkaasti IFK:n jälkeen kaikki kolme tikkuaan ja kaikki on tuottanut vesiperän. Uusi mahdollisuus aukeaa vain, jos Aaltonen suostuu pelaamaan kohtuuttomasti alle arvonsa ja toisaalta sellaisessa roolissa, jossa hänestä ei ole yhtään mihinkään. Näin ollen juna meni jo ja nyt on jäljellä enää Ruotsin rahastus ja ehkä joku kierros EBELissä. Sitten on ura paketissa.

Toisaalta en usko, että Rautakorpi tuosta uudesta pelaajakeskeisestä habituksestaan huolimatta on niin paljon muuttanut tapojaan, että Jukka puolivillaista pelaamista sietää. Toisaalta onhan Rautakorpi sietänyt aika paljon puolivillaisuutta mm. Rantakarilta, joten mikä jottei.

3 tykkäystä