Kipinävahti: Leinosen viimeiset peliliikkeet kaudelle 2018-19

Ei se mahdollinen uusi tulija Ouluun lähde. Se menee Lempäälään vetään 5 peliä ensin.

4 tykkäystä

Elättelen toiveita että tapparan kokoonpanon julkistamis uutisen yhteydessä kerrotaan uudesta pelaajasta🤔

Nyt on kyllä kummallinen radiohiljaisuus laskeutunut.

3 tykkäystä

Juna meni jo.

Puita uuniiin ettei sammu! Mistään nimistä en tiedä, koska lähteeni on ollut hissukseen. Tänään kuitenkin kasvoilla hänellä muikea virne ja tokaisi: ”Torstai on toivoa täynnä”.

Onneksi se raja nyt on jo kohta tulossa, koska nämä odotettavat päivät vaan karkaa ja karkaa. Jossain kohtaa piti tapahtua jo viime viikolla, sunnuntaina odotettiin maanantaita kuten aina, maanantaina tiistaita ja nyt tiistaina ilmeisesti torstaita.

Taitaa olla tuo KHL aika ratkaiseva, kun näitä päiviä laskeskelee. Kaikilla kolmella suomalaisvahvisteisella joukkueella torstaina peli. Ja eilen oli tärkeä peli, jonka Traktor meni häviämään.

3 tykkäystä

Neftehimik - Sibir torstaina erityisen suurennuslasin alla. Jos Traktor voittaa Severstalin huomenna, niin Neftehimikin jatkosaumat menevät 100% varmasti, mikäli jäävät voitotta torstaina.

Kemiallisen tislaamisen ja SWOT-analyysin avulla 1+1-lopputulemani on:

  • joku pelaajasopimus julkistetaan melkein pakostakin
    – joukkue on kärsinyt laajoista, toistuvista loukkaantumisista läpi kauden
    – tarvitaan pelaajia
    – veikkaan, että vähintään Ollikaisen loppukauden kattava sopimus tuodaan julki
  • uskon, että useampi tarjous on jätetty
    – kuka ja koska ja tartutaanko niihin ei välttämättä koskaan selviä
    – luotan vain pariin pitkän linjan “hiljaisemman puolen” huhuilijaan
16 tykkäystä

Tukholman kone laskeutuis just nyt Pirkkalaan… Oisko sieltä tulijoita?

1 tykkäys

Nyt Pirkkalan miehet (ja naiset jos heitä löytyy) asemiin!

Perstuntumalla Tapparaan epäilty Vojtech Polak ainakin tänään esiintyy Admiral Vladivostokin kolmosketjun keskellä. Mikkimäiseltä kuulostava haku, en kuitenkaan pidä todennäköisenä.

151 uutta viestiä, eikä vissiin mitään kamalan tärkeää ole mennyt ohi…

4 tykkäystä

Pitää paikkansa kunhan muutat tuon 151 muotoon 2622

14 tykkäystä

Nordikselta ei kuulunut mitään juoruja aamulla. Jarno Pikkarainen lähti lenkille, kun lähdin hallilta. Taisi olla isoin asia, jota havaitsin.

1 tykkäys

Se on varmaa tän koko ketjun isoin asia tähän mennessä mitä on tapahtunut.

Reilut 2600 viestiä se vaati et jokin liikahti.

12 tykkäystä

Tässä taisi olla haasteena, että jokaista postausta kohden Pikkarainen juoksee 10 metriä. Eli rontti 26-kilometrinen siivu tuli suoritettavaksi.

3 tykkäystä

Pieni ja hyvin alustava huhu liikkuisi, että pikkuveli olisi nälkäinen ja masun täyttäisi sopivimmin Mikael Ruohomaa. Toivon, että näin ei ole, mutta jotain on nähty aiheeseen liikkuen. Lähteenä on ‘isojen poikien’ kiakkomaailmassa pyörivä kaverini.

Mikael Ruohomaa Ilvekseen? :laughing: :laughing: Paras läppä tän vuoden kipinässä!

26 tykkäystä

Äijä menee rahan perässä ja Ilves ei taatusti maksa enemmän :smiley:

1 tykkäys