Lappeenrannan SaiPa kaudella 2017-18

Ylen mukaan Lehterä jatkaa.

2 tykkäystä

Tätä projektia on ihan mielenkiintoista seurata. Lehterähän kertoi ennen kautta, että paljon uusia juttuja tulee tjsp.

Mitä nyt olen SaiPan pelaamista seurannut, niin mitään mullistavia asioita SaiPa ei esitä ainakaan toistaiseksi pelillisesti. “Bussi” oman maalin edessä ja sieltä sitten vastaiskuja. Viimeistely tehokasta ja hyvää maalivahtipeliä.

Mitään vääräähän tuossa pelitavassa ei ole. Voittaminen keskiössä kuten kuuluukin. Saa nähdä mihin saakka SaiPalla riittää tällä kaudella.

6 tykkäystä
2 tykkäystä

Pakko myöntää, Lehterä on iskenyt käteistä pöytään. SaiPa on vetänyt todella hyvin. Nyt kuudentena samoissa pisteissä JYP:in kanssa ja pisteen päässä Lukosta. Tuntuu jopa käsittämättömältä, mutta toisaalta kausi on vasta saavuttamassa puoliväliään. On näitä syksyn lentoja ennenkin nähty. Kirjoittiko Saukkonen joskus kolumnin “SaiPa on mestari”? Anycase, SaiPan niskaan hengittää otteitaan parantanut HIFK, joten kovaa on kisa.

Mutta hyvältä näyttää teksti-tv:n perusteella. Markkanenkin tehnyt comebackin maalille kahden kuukauden sairausloman jälkeen. Paluuviikonlopun saldona kahdesta pelistä nollapeli ja yksi päästetty maali.

1 tykkäys

Itse tykkään kun Saipan tyylisillä seuroilla kulkee…Toinen tällä kaudella mitä tullut seurattua Tapparan ohella on Kalpa, todella vauhdikasta ja viihdyttävää peliä pelaavat…Olisivat paljon ylempänä, jos heiltä löytyisi ratkaisijoita…

1 tykkäys

Ihan vertailun vuoksi laitan pari kuvaa Saipan myymistä omista juhlpelipaidoistaan.
Hiukan liikutaan eri hinnoissa kuin Ilveksen paidoissa.:astonished:
Kyllä siellä Naapurissa jotain osataan tehdä oikeinkin?


Nää SaiPan juhlapaidat jättää kyllä toivomisen varaa…

Quenneville pois SaiPasta, uutisen esikatselulaatikko kertoo olennaisen:

9 peliin kuitenkin 3+1. Hakeekohan SaiPa sitten korvaavaa hyökkääjää?

Henkilökohtaisista syistä poissa Saipan kokoonpanosta.

SaiPa taitaa kunnolla panostaa ensi kauteen.

Kiekkoareena tarjoilee jo toisen ensi kauden SaiPaan liittyvät huhun ja hänelläkin löytyy sattumoisin Blues tausta.

Huhut ovat viemässä Kangasniemeä, 22, ensi kaudeksi hänelle Espoosta tutun valmentajan Tero Lehterän johtamaan SaiPaan.

(Toinen Kiekkoareenan huhuama pelaaja on Emil Oksanen)

Raumalta sinnepäin huhutaan Peter Tiivolaa jolla hänelläkin on Blues-taustaa ja juuri Lehterän joukkueesta.

SaiPan ensi kauden tilanne olisi: (Huhut + sopimukset)

M:
Frans Tuohimaa
P:
Kalle Maalahti
Kasperi Torikka
H:
Elmeri Kaksonen
Eetu Koski
Anssi Löfman
Topi Nättinen
Joni Nikko
Jonatan Tanus
Peter Tiivola
Emil Oksanen
Iikka Kangasniemi

Optiot:

David Goodwin
Ahti Oksanen
Bastien Maia

Hyökkäys alkaa SaiPalla hyvää tahtia muodostua :+1:

Erätauolla Saipa-Tappara -pelissä ilmoitettu Cody Kunykin jatkosopimus.

4 tykkäystä

Uutta pakkia puski Lappeenrantaan.

2 tykkäystä

180cm ja 98kg, morjes😂

3 tykkäystä

Onpa ainakin päässyt YouTube -videoihin taklauksillaan:

Denisov taklaa Komarovin:

Denisov taklaa Laakson:

Monella pulliaisella saattaa olla mielikuva piskuisesta SaiPasta, joka taistelee hienosti nuorella suomalaisella joukkueella suurempia seuroja vastaan. Todellisuus on kuitenkin se, että SaiPa alkaa olemaan melkoinen muukalaislegiona kansallisuuksien suhteen. SaiPassa pelaa tällä hetkellä 8 ulkomaalaista:
•Carson
•Kunyk
•Hamilton
•Goodwin
•Denisov
•Savilahti-Nagander
•Maia
•Radke

En usko, että ihmiset näkee SaiPan erityisen suomalaisena seurana. Kyllä porukalla nykyään on mielikuva piskuisesta SaiPasta, joka taistelee hienosti nuorella suomalaisella pienellä budjetilla suurempia seuroja vastaan. Johan SaiPan hyvistä ulkomaanhankinnoista on ollut kehuja vuosien ajan ihan valtamedioissakin.

Mulle tulee ekana SaiPasta mieleen Ville Koho ja Vladimir Machulda. Eli todellakin hyviä ulkomaalaishankintoja jo vuosien takaa.

Tämä ei heilauttane voimasuhteita mihinkään suuntaan, mutta viimeisen päivän siirto kuitenkin.

Oksasesta mielenkiintoinen juttu.

1 tykkäys