Lippujen trokaaminen yleisötapahtumissa

Lipunmyyntisivusto Viagogon kanssa asioimista kannattaa harkita tarkkaan, sanoo kuluttaja-asiamies.

Suomen kuluttajaviranomaisille on tullut kahden viime vuoden aikana noin 500 yhteydenottoa Viagogosta, ja sivuston toiminta on oikeuskäsittelyssä Sveitsissä.

Kuluttajien ilmoitusten mukaan sivustolla on ollut harhaanjohtavaa tietoa tapahtumalippujen määristä ja hinnoista.

Monille on myös syntynyt käsitys, että Viagogo on tapahtumien virallinen lipunmyyjä. Kyse on kuitenkin lippujen jälkimarkkinapaikasta, jonka kautta kuka tahansa voi myydä ostamiaan lippuja eteenpäin.

5 tykkäystä

https://www.aamulehti.fi/a/e5675896-53da-4dda-8098-eaee3b88c493

Ruisrockissa pyritään tänä vuonna ehkäisemään mainittuja ongelmia henkilökohtaisilla [nimetyillä] lipuilla.

Jos joku haluaa myydä jo ostetun lipun tämän kesän Ruisrockiin jälkimarkkinoilla, pitää lippuun vaihtaa uuden omistajan nimi. Nimen vaihtamisesta tulee tehdä ilmoitus lippuja välittävälle Tiketille, joka vaihtaa nimen lippuun maksua vastaan. Hinta on kymmenen euroa, ja vaihdoksen käsittely luvataan tehdä viiden päivän sisällä.

– Ruisrock myöntää nimen vaihtamisen yhden kerran, joka tekee jälleenmyymisen mahdolliseksi, mutta ei kuitenkaan sellaista massamyyntiä.

Kääntöpuolena henkilökohtaisissa lipuissa on yleisön sisäänoton hidastuminen, kun henkilöllisyys on tarkistettava portilla. Sekä Juhani että Mirva Merimaa kertovat, että asiaan on varauduttu Ruisrockin kohdalla henkilöstöä lisäämällä. Hitauden lisäksi ongelmallista voi olla se, että festivaaliväki lykkää lipun ostamista, jos sen jälleenmyyminen hankaloituu. Kaikki lippunsa myyvät eivät nimittäin ole trokaajia, vaan saattavat vain huomata, etteivät pääsekään paikalle.

Kuulostaa tämäkin vähän yliammutulta vaikka esim. trokaus ja muu lippuhamstraus on Tapparan finaalien kohdalla ottanut kupoliin vaikkei se minua kausikorttilaisena ole koskettanutkaan. Mutta joku tsydeemi tähän pitäisi kehittää. Ei tällainen ainakaan Hakametsässä toimisi, koska sisäänkäynnit olisi aivan tukossa.

4 tykkäystä

Saatan ollan mutuineni väärässä, mutta…

Eikö tämä lippujen nimeäminen ole vähän sellainen “Suomessa uutta”, muualla arkipäivää -käytäntö? Ilman lähdettä väittäisin, että nimetyt liput esim. isommille keikoille tai futismatseihin ovat Euroopassa arkipäivää. Suomessa näitä on ennen Ruisrockia ehtinyt testaamaan Metallica Hartwallilla(?) ja käsittääkseni tämän kesän keikoista ainakin Sheeranin keikoille Malmille on myyty liput nimettyinä. Samaan aikaan esim. Rammsteinilla on suurin osa kiertueen keikoista Euroopassa nimetyillä lipuilla, Ratina muodostaa harvinaisen poikkeuksen.

Nimetyt liput ja ostorajoitukset taitavat tällä hetkellä olla järjestäjien valikoimassa “paras” keino trokauksen ehkäisemiseen. Ei se ongelmaton ole juurikin esim. kulunvalvonnan kannalta. Ruuhkaa syntyy. Mutta ei tällä hetkellä käsittääkseni kukaan mitään parempaakaan ole keksinyt.

Henk.koht. uskon, että nimettyjen lippujen kanssa tullaan toimeen kyllä, kunhan ihmiset käytäntöön tottuvat ja toisaalta järjestäjät sen portilla huomioivat. Pitää olla riittävästi jengiä portilla, että kuluttajat pääsevät kohtuullisen kivutta tapahtumapaikalle.

2 tykkäystä

Tiketti on perustanut turvallisen kaupan lippujen jälkimarkkinoille.

1 tykkäys

Tähän pitäisi lisätä, että lippu on henkilökohtainen (Nimi lipussa), niin homma toimisi myös ensimmäisillä markkinoilla.

Jos ensimmäistä lippua ei identifioida, niin edelleen on villin lännen säännöt netin huutokaupoissa.

2 tykkäystä

Odotellaan nyt vielä tapahtuman ohi, niin nähdään paljonko portilla tulee ongelmia. Mutta ainakin näin etukäteen ilmeisesti palaute nimetyistä lipuista on ollut Ruisrockille positiivista:

Viime vuonna liput myytiin loppuun jo viikkoja ennen tapahtumaa. Niemelän mukaan uusi systeemi on hillinnyt tänä vuonna lippujen trokaamista. Festarikävijällä tulee olla omalla nimellä ostettu lippu tai hänen tulee olla lipun ostaneen henkilön seurassa. Nimenvaihto lipun ostamisen jälkeen oli mahdollinen mutta maksullinen.

– Trokaamista on ollut selvästi vähemmän, ja liput on saatu halukkaille eikä hyeenoille, tai miten näitä trokaajia haluaakaan kutsua, Niemelä kertoo.

– Olemme saaneet uudesta systeemistä pääasiassa positiivista palautetta.

1 tykkäys

Näemmä aina löytyy huijareita, vaikka nimi olisi lipussa… eli tarkkana saa olla jälkimarkkinoilla.

Tuossahan meni pieleen, että liput ostettiin facebookissa, kun olisi pitänyt ostaa Tiketin liput on-palvelusta.

1 tykkäys

Juuri näin. Pointti olikin siinä, että vaikka mitä tekee, niin aina on huijareita. Näistä on hyvä muistuttaa…

1 tykkäys

Google alkaa piilottamaan ongelmia aiheuttaneen lipunmyyntisivusto Viagogo:n mainokset:

3 tykkäystä

Nostetaan nyt tämäkin tapaus esiin. Ei ne trokarit aina ole suurelle yleisölle tuntemattomia tahoja. Live Nation on kuitenkin todella suuri firma musiikkibisneksessä:

Nyt aiheesta on noussut pinnalle kuitenkin varsin ikäviä uutisia. Billboard on nimittäin saanut selville, että Suomessakin vastikään vierailleen metallilegenda Metallican oikea käsi Tony DiCoiccio on juonitellut yhdessä tapahtuma-alalla toimivan, muun muassa Ticketmasterin omistavan Live Nationin kanssa myydäkseen bändin konserttilippuja suoraan jälleenmyyntisivustoilla – isolla rahalla, totta kai. Lippuja myytiin suoraan jälleenmyyntiin jopa 88 000 kappaletta.

Juonen voitot jakautuivat niin, että Metallica sai myynnistä 40 %, Live Nation 40 %, DiCioccio 12 % ja yhtiön johtoon kuuluva Vaughn Millette 8 %.

Yllä olevan jälkeen joku voisi seuraavaa lausetta hieman epäillä:

Edustaja myös kertoo, että bändi ei ole ollut tietoinen juonesta ja että DiCioccio on edelleen töissä lippuvastaajana.


Melkoinen villi länsi tuntuu lippumarkkinat olevan jossain määrin edelleen. Mikäli nimetyillä lipuilla tätä kuriin saadaan, niin ei se nyt lähtökohtaisesti huono asia ole, vaikka kieltämättä vaatii kuluttajilta hieman laajempaa valveutumista / suunnitelmallisuutta

1 tykkäys

Nimiasian lipussa voi toteuttaa monella tavalla ja Suomessa esiintynyt Ed Sheeran on äärimmäinen esimerkki.

Jo konserttien lipunmyynnin alkaessa ilmoitettiin poikkeuksellisen tiukoista myyntiehdoista. Ostajan nimi painetaan lippuun, ja vain ostajan seurassa saapuvat pääsevät sisään keikkapaikalle. Järjestely on käytössä kaikissa Sheeranin konserteissa.

Oma ennustus on, että lippukauppa menee entistä enemmän esim. mobiilisovellusten taakse, mitä kautta hallitaan jälleenmyyntiä (ja suitsitaan trokausta) jonkun vuoden sisällä (Vähän ylempänä postatun Tiketin Liputon.fi -myyntipaikan tyyliin).

Jälkimarkkinoilta rahastettavissa oleva pieni siivu varmasti kiinnostaisi järjestäjätahojakin, vaikka lipusta on jo kertaalleen maksettu täysi hinta…Se kaikkien hyväksymä “KillerApp” vielä puuttuu, joka olisi “lähes reilu” myös kuluttajan suuntaan.

Edit. Korjattu linkkiä

1 tykkäys

Perrrrkeleen perrkele.
Taasko on ostettava Huutonetistä liput?
Piti ostaa liput Lindemannin keikalle mutta mä olen taas myöhässä.
59 euron liput Huutonetissä 99 euroa/kpl.:face_with_symbols_over_mouth:
En mää tuohon hintaan kaadu mutta vi*uttaahan tuo.:face_with_symbols_over_mouth:

1 tykkäys

Hämmennyin ostaessani lippuja Ludovico Einaudin tulevalle Helsingin keikalle.

Ticketmasterilla on tarjolla kolmenlaisia lippuja.

  1. VIP-lippu, jolla pääset varmuudella riveihin 1-5. Hinta 245€.

  2. Platinum-lippu, jonka hinta elää kysynnän mukaan. Platinum-lippujen lähtöhinta keikalle oli 195€ ja Ticketmasterilta lainatakseni “Lippu oikeuttaa sisäänpääsyyn ja hyville paikoille.” Katsomokarttaa katsoessani ainakin rivi 5 näytti olevan kokonaan varattu Platinum-jengille.

  3. Tavallisen kansan lippu, jonka hinta 69-99€ paikasta riippuen.

Tämän lisäksi olisi ollut mahdollisuus liittyä LiveNationin VIP-jäseneksi (eri tasoja), jolloin pääset noin satasen maksulla (loppuvuosi 2019) ostamaan liput jo ennen kuin ne tulevat karvalakkikansan saataville.

Loogisesti voisi ajatella, ettei tavallisilla ihmisillä olisi mitään asiaa riveille 1-5, saati edes 6-10. Päätin kuitenkin malttaa mieleni ja katsoa, miten hyville paikoille karvalakkilippuja saa. Ja kas, kun lipunmyynti sitten aukeni, nappasin kylmän viileästi eturivin viimeiset paikat seurueellemme :slight_smile:

Miten tämä sitten liittyy trokaamiseen?

Hyvä puoli tässä kaikessa on, että platinum-liput tulevat luultavasti hillitsemään trokaamista. Platinumin lähtöhinta ainakin tälle keikalle oli 2x kalleimpien paikkojen hinta eli juuri trokareiden tyypillisesti suosituille keikoille pyytämä hinta. Voisi olettaa, että mikäli VIP-liput eivät käy kaupaksi riveille 1-5, aletaan platinum-lippuja myydä myös riveille 1-4. Arvelen, että eturiviin oli muutama peruutuspaikka jäljellä kenties ennakkomyynnissä varauksia tehneiden jäljiltä.

https://www.eventsclub.fi/membership-levels.php

2 tykkäystä

Ei näytä tosiaan olevan myynnissä juuri nyt, mutta voisi olettaa että vielä niitä tulee myyntiin tavalla tai toisella (siis virallista tietä kun jotkut esim. jättävät lunastamatta). Mutta tunnen fiiliksen, sama pettymys oli viime vuonna Roger Watersin keikan kanssa minulla…:disappointed_relieved:
Taistele siis!

1 tykkäys

Niin näköjään. Miten voi olla edes olemassa tollainen sivusto (onlineticketshop) joka myy lippuja eteenpäin sikamaisesti. “Läpinäkyvästi ilmoitamme alkuperäisen hinnan…”
Eli siellä myynnissä Lindemannin lippuja 100€… Aika edulliset liput kyllä ollut alkujaan, hyviä biisejä noi julkaistut…

Tästä johtuen ne Huutonetinkään liput eivät maksa älyttömyyksiä.
Huutonetistä ostaminen on hiukan niin ja näin, varsinkin jos liput ovat sähköisessä muodossa.

Rammsteinin Ratinan keikalla ostin liput Huutonetistä ja eivät olleet ihan ilmaisia.
Hiukan jänskätti jonossa että tuuttaako punaista ja jäädään porttien ulkopuolelle.
Mitä vielä…myyjä oli ostanut liput vielä varsin hyvälle paikalle.

On se silti kyseenalaista kun ottavat hirveän katteen, minä olen kyllä nimikoitujen lippujen kannalla. Ikinä ei ole yhtään keikkaa/tapahtumaa itseltä jäänyt käyttämättä, ja lippujen takaisin lunastus ostopaikkaan vaikka -25% hinnalla olisi kohtuullista. Sitten möisivät ovella/netissä uudestaan ne.

3 tykkäystä

Rupeaa olemaan hintaa.

Oikeassa olit. Lindemannin keikalle tuli lisää lippuja myyntiin.:blush:
Tällä kertaa niitä riitti mullekin oikein kaksin kappalein.
Tämä meni muuten ihan, hyvin mutta ehdin jo huutamaan lippuja Huutonetistäkin ja pahaa pelkään että kohta on 2+2 lippua.:laughing::laughing::laughing:

Mahtaa sitä kaveria harmittaa joka kaupittelee Huutonetissä lippuja 99€/kpl.:joy:

1 tykkäys