Saksassa satanut rapea 30cm kerros rakeita…
Helteistä kärsinyttä partiolaisten Etelä-Koreassa sijaitsevaa maailmanjamboreeta uhkaa nyt taifuuni Khanun ja tapahtuma keskeytetään hieman aikaisemmin:
Olikos tämä myrsky nyt tässä?
Eikös ne lupaillut kovia tuulen puuskia iltapäivälle?
Varsinainen myrsky meni jo eilen Suomen ohi, tosin osui syöksyvirtaus kaiketi ainakin Kouvolaan.
Tilannehuoneen 24h-lista on täynnä vahingontorjuntaa eli on niitä puita mennyt nurin ympäriinsä.
Ei ollut.
Multsussa tulee ainakin nyt vettä ihan kivasti!
Näinhän siinä käy, kun päivien ajan rummutetaan mediassa kauhealla myrskyllä. Sitten vähän tuuli käy kovempaa, niin pelästyneet tukkivat hätänumeron.
No on niitä puita mennyt nurin ihan kiitettävästi…
Kotisatamassa veneitä irti. Kävin paltsujen välissä tarkastamassa tilanteen. Oma venho pysyy kyllä kiinni mutta ryskyy niin, että muumit eivät puomeja vasten pituudeltaan riitä. Väkisin tulee kylkivammaa.
Kyllä siellä oikeasti tuulee. Ehkei huomaa jos vetelee jäälattea trendikahvilassa.
Jep ei tämä myrsky ole leikin asia.
Ja nyt paistaa aurinko kuin heinäkuussa konsanaan!
Aikamoista:
Havaijin maastopaloissa jo lähes 90 kuolonuhria, määrän varoitetaan edelleen nousevan:
Ennustetta menossa olevan hurrikaanikauden loppuun (tähän saakka ollut tavallista rauhallisempaa, mutta tilanne voi muuttua vielä):
Due to high ocean temperatures this year, we could see anywhere from 14 to 21 hurricanes form in the Atlantic ocean, the agency said.
…
Hurricane season lasts from June 1 to November 30 and peaks in the late summer into early autumn
…
We’ll have to wait and see how storms form going forward, especially because the season has been relatively tame so far.
Japania lähestyy taifuuni Lan:
Voimakas taifuuni Lan etenee parhaillaan Tyynellä valtamerellä kohti Japania. Sen ennustetaan iskevän Japanin rannikolle Suomen aikaa maanantain ja tiistain välisenä yönä.
Japanin pääsaarta Honshua lähestyy kaakosta taifuuni Lan.
Mulla on tuolla sosiaalisen median X alustalla seurannassa tämä tyyppi joka asuu Japanissa ja metsästää myrskyjä sieltä. Todnäk pistänee nytkin kuvamateriaalia Lanista.
Taifuuni todennäköisesti rantautuu k.o. seudulle Japanissa.
Huhujen mukaan Naaleja olisi tällä hetkellä enemmänkin Suomessa, kuin virallisen tiedon mukaan. Tämä huikea suojelutyö kantaisi Naalia! Odotellaan rauhassa, mutta toiveikkaana virallista uutista.
Teneriffan metsäpalot ei ole hallinnassa:
Myös Kanadassa edelleen laajoja metsäpaloja:
Havaijin maastopaloissa lähes sata menehtynyt:
Saksassa rankkasateita:
Kaliforniaan rantautumassa lähipäivinä hirmumyrsky joka tuo kiitettävästi vettä.