Matias Lehtonen

Oli myös uran avausmaali Liigassa. No, kerran aiemminkin teki jo, mutta perkeleet kehtasivat hylätä silloin korkeana mailana. Kaiken kukkuraksi nyt maalintekijäksi kuulutettiin hallissa väärä mies.

Todella ennakkoluulotonta peliä. Ihan kekseliäitäkin juttuja tekee kentällä.

11 tykkäystä

Sai odotetusti rohkeutta ja virtaa maalistaan. Kaiken kaikkiaan tänä vuonna meillä on hyvissä kantimissa nämä reservin reservit.

3 tykkäystä

Omaan silmään nyt kun Lehtosen nuorempaa painosta on katsellut, niin tulee kyllä mieleen vääjäämättä, että pitäisiköhän tälle kaverille tehdä jatkopahvi ihan varmuuden vuoksi. Hiukan olen sitä mieltä, että mies on kehittynyt kiekkoilijana aika hyvin ja jotenkin sopii pelisysteemiin nyt. Sitten taas toisaalta olisiko tuo neloskentän laiturin duuni niin pelaajaa kehittävä tässävaiheessa, että jatkoa pitäisi/kannattaisi sorvata? Nämä on näitä…

8 tykkäystä

Tuskin olisi kallis sopimus ja voisi pääosin ehkä viilettää LeKi:ssä. Ikää kuitenkin tulee 24 mittariin tänä vuonna, joten ehkä ennemmin nekin minuutit omille junnuille.

On vähän Luotomainen energia peluri. Ei haittaa vaikka nimee paperiin pistettäs.

No mulle tuli juurikin sama mieleen tuon Kalpa-pelin aikana, kun mietin kenenkäs kanssa on samantyylinen pelaaja. Niin sellainen köyhän-miehen Luoto… en yhtään ihmettelisi, etteikö päätyisi johonkin liiga-seuraan viellä pidemmäksikin aikaa pelaavaan kokoonpanoon.

1 tykkäys

Tamperelaisten päävalmentaja Jukka Rautakorpi on iloinen, että Lehtonen sai itsenä pelikuntoon. Hän pitää Lehtosta on hyvänä taistelija ja energiapelaajana.

− Lehtonen on erittäin hyvä roolissaan. Leventävä pelaaja, laajentaa materiaalia. Hän antaa aina kaikkensa kentällä, Rautakorpi kehui.

Tappara pelasi jo kolmatta kertaa viiden päivän sisään, mutta Lehtonen ei uskonut sen vaikuttaneen joukkueeseensa, vaan kehui omiensa liikettä.

− Ei minulla ainakaan painanut jaloissa. Meillä on tällä hetkellä niin hyvä liike koko joukkueella ja jokainen jätkä jaksaa varmasti luistella, Lehtonen sanoi.

Lehtonen pitää nimenomaan liikettä tällä hetkellä joukkueensa suurimpana aseena.

− Luistelemme käytännössä vastustajan nurin.

Hyvien esitysten jälkeen Lehtonen ei kuitenkaan ollut vielä valmis lopullisesti naulaamaan liigapaikkaansa, vaikka myönsi että tavoite on pelata jatkossakin Liigassa.

− Yritän päästä pelaamaan enemmän ja paremmassa roolissa. Sitä kohti tehdään töitä.

6 tykkäystä

Itselle tuli yllärinä eilen kuinka nuori pelaaja kyseessä. Kaverihan on tosiaan Levtchin ikäluokkaa, eli syntynyt -95. Kehitystä siis varmasti vielä tapahtuu. On kentällä tekemässä asioita, ei selviytymässä. Aina hyvä merkki.

4 tykkäystä

Nyt on pakko jakaa tunnustusta. Pelasi Ässiä vastaan todella hyvän pelin. Hieno passi Elorinteen maaliin ja riisti, raastoi ja kynäilikin hyvin hyökkäyspäässä. Näitä lisää.

7 tykkäystä

On hyvä kiekonpelaaja tämä. Rohkeasti uskaltaa pelata, hyvä näin. Tulee allekirjoittaneelle Savinainen ajoittain mieleen pelityylistä. Pidän, jatkosopparin joutaisi saamaan.

8 tykkäystä

Kovasti olen hämmästellyt siitä, kuinka niukasti Matiasta on kehuttu eilisen pelin jälkeen. Poikahan oli ihan kurko kiekon kanssa, tarjoili todella suuresta pannusta Juhla Mokkaa vastustajille useaan otteeseen. Teki kiekon kanssa miltei mitä tykkäsi suurella itseluottamuksella ja taidolla. Oli pakko hieraista silmiään oliko kyseessä tähän asti vaatimattomasti esiintynyt Matias Lehtonen vai kipinässä vaille huomiota jäänyt kärkihankinta!

14 tykkäystä

Joo, Lehtonen on ollut kyllä hyvä ja varsinkin eilen. Varmasti kovat ovat hänelläkin näyttämisen halut, että pääsisi edes jossain Liiga-seurassa jatkamaan ensikaudellakin. Itse olisin varovasti sillä kannalla, että ensikaudelle voisi jatkopahvin tehdä.

3 tykkäystä

Olisikohan Lehtonen ottanut pientä tälliä KooKoo-pelissä, jossa tuli polvitaklatuksi? Nyt merkattuna loukkaantuneeksi Liigan sivuilla.

Nostetaan kaverin ketjua ylemmäs kun kerran pääsi takaisin askiinkin ja yksi syöttöpistekin sieltä tuli. Näkymätön oli, mutta tuskin kukaan loukin jälkeen nelosketjun kaverilta etusivun tai keskiaukeeman juttua nyt odottaakaan. Hienoa, että ehti runkosarjan aikana takaisin remmiin. :slight_smile:

2 tykkäystä

Jaa…Ihan en täysin allekirjoita tuota väitettä.
Itse katselin että johan on nuarella miähellä virtaa vääntää ja raastaa.
Peliaikaa ei tosin tainnut ihan hirveästi tulla?

Jos olisi valta päättää niin tarjoaisin jonkinlaista jatkosopparia tälle herralle.

2 tykkäystä

Ihan hyvää, työteliästä ja ennakkoluulotonta pelaamista pudotuspelidebytantilta kolmannessa välieräottelussa. Sopii laittaa jatkossakin laatikkoon myös kovassa paikassa.

8:53. Kolme laukausta. +/-0.

14 tykkäystä

Mielestäni todellä hyvää peliä. Ei ollut taaskaan rotaatiopelaajana vain selviytymässä tuolla, vaan piti kiekkoa ja oli mukana monessa nurkkarallissa.

5 tykkäystä

Minua pikkasen jännitti kun pari minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua Rautakorpi laittoi jäälle nelosen Lehtosineen ja Pennanen onnistui ujuttamaan ykköskenttänsä jäälle. Koko kolmikko taisteli vaihdon Kerhon päädyssä ja he hipsivät paineen purettuaan vaihtoon.

Liittyy asiaan siten että pääsi nyt jo aika kovaan paikkaan jäälle ja selvitti sen. Oikein hyvä pelaaja neloseen. Erkijunttiin verrattuna toi siihen vähän terävämpää liikettä ja eikös se ollut Matiaksen syöttö maalille josta kehittyi se hylätty osuma.

6 tykkäystä

Kaveri oli varmaan kovimassa kiekkopaikassa tänään,hienosti pärjäsi.

4 tykkäystä

(kirjoittaja on perunut viestin ja se poistetaan automaattisesti 24 tunnin kuluttua, paitsi jos se liputetaan)