Vaikea tätä ratkaisua on vääränä pitää, vaikka sitä pyörittelisi miten. Pelasi sen, mitä rahkeet antoivat myöden ja niissä ei pystynyt lunastamaan paikkaansa. Try-out-sopimus toimi siis Tapparan kannalta juuri niin kuin pitikin. Lycka till Mattias och tack!
Harmi juttu. Kaikesta näki, että kunnossa ja terveenä olisi huippupakki. Toivottavasti saa jossain mahdollisuuden ja pystyisi vetämään muutaman kauden terveenä. Onnea jatkoon.
Siinä missä Muzikin kohdalla harmittaa lähinnä pelaajan puolesta, niin Bäckmanin kohdalla harmittaa vähän seurankin puolesta. Oli tässä kuitenkin sitä potentiaalista upsideä olemassa aika reilusti. Olisiko sitten voinut jotain muunkinlaista kuviota harkita, kuten loppukauden sopparia ja lainaa HPK/Saipaan.
No, onnea jatkoon, vaikea sanoa mistä osa noista poissaoloista johtui, se varmasti sanelee jatkosta paljon. Jos oli sivussa peliesitysten tai flunssan takia niin kaikki on mahdollista, mutta jos vanhat ongelmat oireilivat niin…
Olisin toivonut, että olisi jatkanut osana joukkuetta, vaikka kaukalossa ei vielä riittänyt. Joukkue on kuitenkin ryhmä ihmisiä, ja ajattelin, että hänen historiansa kannustaa muita tekemään parhaansa jokaisessa pelissä.
Tietenkään mitään tietoa ei ole, että halusiko edes täällä jatkaa tai paljonko olisi ollut palkkapyyntö.
Hyvä kokeilu mutta riskikertoimet turhan kovat ja kehityskäyrä ei kuitenkaan try-outin aikana näyttänyt ottavan steppejä eteenpäin.
Tappara ei ole pursiseura (c) Juti pätee tähän pelaajaan ihan hyvin - kehitetään mieluummin sitten niitä omia junnuja näillä rotaatiominuuteilla, kun osoittautui selkeäksi että ei Bäckmanin varaan hirveästi voi laskea pidemmässä juoksussa.
Kaikkea hyvää jatkoon Mattias, on se sitten ammattilaisjääkiekkoa tai muuta uran jälkeistä elämää ![]()
En tiedä mitä Bäckmannista lopulta haettiin. Tuolla loukkaantumishistorialla, ei pelaaja voi olla mestarijoukkueen palanen. Koko joukkueen rakennus alkaa näyttämään enemmän veroraja projektilta. Mattias täydensi pakistoa verorajaan asti, samoin Muźik hyökkäystä. Mattias olisi ollut melkein ilmainen jackpot, jos olisi kuin ihmeenkaupalla löytänyt kuntonsa ja pelinsä siihen mennessä. Mutta ei tuolla määrällä pääsarjatason pelejä viimeiseen pariin vuoteen voi yksikään pelaaja saada juonesta kiinni muutamassa kuukaudessa. Mahtaakohan Mattiaksen ura olla sitten siinä? Erikoinen tarina Tapparan tämän kauden juonikuviossa.
Eiköhän tuo jatka uraansa jossain Allsvenskanissa, kun nyt jo hyvään alkuun pääsi. Pelaamisestahan se kaveri nautti.
“Ura ohi” -höpinät on kyllä äärimmäisen kummallisia.
Varmaan niin, mutta onko “ura ohi” höpinät kuitenkaan kovin kaukaa haettuja? Mattias tuli kait koittamaan, että vieläkö hän pystyy huipputasolla pelaamaan. Vammat olivat ilmeisesti hermostollisia kipuja. Me ei koskaan saada tietää, estivätkö ne lopulta pelaamisen, vai menetetty huipputerä.
Harmittaa mutta jääkiekko on joukkuepeliä ja joukkue edellä mennään. Kiitos ja hyvää matkaa Mattias minne nyt ikinä menetkään👍
Kova haku. Olen seurannut Tapparaa >30v ja muistan kyllän pelaajien nimiä jotenkin mutta että näistä jämäroolien miehistä en sitten mitään muuta kuin sen, saatika että osaisin vertailla pelitaitoja keskenään.
Jos pystyy oleen huonompi ku Descoteekki tai Skinner ni sitte on huonosti asiat😀
Milläs tavalla Skinner oli huono? Kun mää muistan sen paremmin Tappara-visiitin jälkeen, 2012-13 kaudelta. Grand Rapids Griffins voitti AHL-mestaruuden ja ukko oli sen joukkueen erinomainen ykkösparin puolustava pakki, vähän kuin Vittasmäki meillä nyt.
Kaikilla tavoilla.
Mattias teki sentään parhaansa ja se riittää. Ei toki nyt paikkaan ainakaan tällä kaudella Tapparassa riittänyt, mutta muuten riittää.
Tuossa viiden vuoden takaa Skinner-kertaus videoineen.
Aivan oikea ratkaisu. Ei valitettavasti pystynyt antamaan Tapparalle juuri yhtään mitään. Kokeiluna hyvä, tässä olisi voinut kumpikin voittaakin parhaimmillaan isosti. Nyt ei niin käynyt.
Kiitoksia ja onnea jatkoon!
Vähän menee ohi aiheesta, mutta onkohan kuitenkin hieman epäreilua verrata Bäckmania Skinneriin, koska Mattiaksella tuskin oli kuitenkaan asenteesta kiinni. Ei miestä voi syyttää halusta pelata, vaikka kroppa ei kestä.
Descotaux’n otteita en ole ihan riittävän vanha muistamaan, sillä en tuohon aikaan vielä seurannut jääkiekkoa kovinkaan aktiivisesti tai analyyttisesti. Melko myyttisen statuksen on kaveri kuitenkin saanut, kun vielä 20 vuoden jälkeen miestä muistellaan. EP-scouttauksen perusteella vaikuttaisi joko terveysongelmien tai totaalisen motivaation puutteen turmelemalta uralta.
Oli selvästi huonossa kunnossa Tapparaan tullessaan. Siis eri syistä mitä Bäckmanilla. Oli varmaan jäänyt reenaaminen vähän vähemmälle.
Oli selvästi huonossa kunnossa ja taisi polvivammakin vielä haitata. Hataria ovat omatkin muistikuvat Diskoteekistä, kun lopulta niin vähän Tapparassa pelasi. Odotukset kyllä olivat jonkinlaiset.
Kovin montaa peliä ei ehtinyt tämä herra pelaamaan. Kunnossa ollessaan olisi voinut ollut kova seppä tähän liigaan. Kiitoksia vain ja uutta matoa koukkuun. Jännä nähdä jatkuuko ura vielä.
Uskoisin, että Bäckmanista on ollut enemmän kuluja kuin mitä täälä on pidetty palsta totuutena joten luonnollista, että lähti.
Toki Bäckmanin puolesta toivon, että ura lähtee nousuun vielä jossain muualla.