Tässä YLE:n jutussa oli listattu liigahistorian nopeimmat finaalimaalit. Hauska anekdootti siitä, että Tappara on finaaleissa viihtynyt, sillä nopeimpien maalien listalla on vain yksi finaalipelissä syntynyt maali, jossa Tappara ei ole mukana kumpanakaan osapuolena.
Nopeimmat maalit SM-liigan finaaliotteluissa:
0.15 – Jiri Marusak, Tappara–Kärpät 1F, 03.04.2003
0.21 – Pertti Ansakorpi, Tappara–Ässät 4F, 02.04.1978
0.25 – Reijo Mikkolainen, Tappara–Kärpät 5F, 18.03.1987
0.28 – Pertti Koivulahti, Tappara–Ässät 3F, 31.03.1978
0.30 – Jukka Porvari, Tappara–Kärpät 3F, 17.03.1981
0.31 – Jukka Vilander, TPS–Ilves 6F, 25.03.1990
0.35 – Joona Luoto, Tappara–TPS 5F, 28.04.2022
0.38 – Jani Hassinen, Tappara–TPS 2F, 10.04.2001
0.41 – Arto Javanainen, Ässät–Tappara 2F, 29.03.1978
Hyvä tovi on eilisestä pelistä mennyt, mutta edelleen meinaa mennä Tappara tunteisiin. Vaikka jääkiekko ei ehkä enää olekaan se maailman tärkein asia, oli eilinen peli itelle huikea ja merkittävä kokemus monestakin syystä.
Yksi niistä oli se, että viidellä vuosikymmenellä olen käynyt hallissa, mutta nyt oli eka kerta, kun sain näkyä Tapparan voitonjuhlat omin silmin paikanpäällä. Syystä tai toisesta ovat aiemmat ratkaisufinaalit jääneet näkemättä tai sitten jäällä on juhlinut vastapuoli.
Toinen syy on se, että pääsin peliin oman poikani kanssa. Se on itseasiassa vielä jääkiekkoa ja Tapparan menestystäkin isompi ilon, ihmettelyn ja kiitollisuuden aihe. Pieni ihme suorastaan. Ja pienimuotoinen ihme oli myös se, että jostain selittämättömästä syystä HIFKin mieheksi ryhtynyt kuopuksemme huusi läpi ottelun Tapparaa kitalaki vilkkuen ja porkkananväriset hiuksensa hulmuten. Tai ihme ja ihme — tunnetustihan ilo kentällä näkyy katsomossa. Upeaa oli myös se, että olimme paikalle kolmen sukupolven voimin. Isiltä pojille, nääs!
Oman pikantin lisänsä tähän voittoon tuo reilun kymmenen vuotta kestänyt asustelu Aurajoen rantamilla. Itsellä oli välillä semmoinen fiilis kuin olisi paikallispelejä pelattu. Tuntuu taas vähän enemmän mukavalta kulkea kaupungilla Tappara-huivi kaulassa. Tosin peräkkäisten finaalitappioiden tuskaa itsekin nauttineena taidan antaa suurimman tyytyväisyyden kuplia pinnan alla. On nää turkulaiset kuitenkin ihan reilua ja mukiinmenevää sakkia (onnitteluita on satanut eilen ja tänään aina naapureista ippen täteihin). Jos ei muuta, niin nakkimukiinmeneviä. Finaalipäivä numero ykkösestä lähtien parvekkeen kaiteella liehunut Tappara-lippu jääköön vielä hetkeksi liehumaan paikoilleen, siitäkin huolimatta, että sainkin naapurilta pilke silmässä heitetyn vinkin siivota parvekkeeni roskista mahdollisimman pian.
Lopuksi täytyy sanoa viä, että on mahtavaa saada olla osa tätä Tappara-kannattajien perhettä. Tämän todisti eilen viimeistään se, millä tavalla molempia, kaikkensa antaneita joukkueita arvostettiin katsomosta käsin. Palloseuran miehien mitalejaan vastaanottaessa raikuneet TPS-huudot ovat voittamisen korkeakulttuuria parhaimmillaan. Kuten sekin, että Jasun ohessa suurimmat suosionosoitukset kaikista Tepsi-pelureista sai Markus Nurmi. Vastapuolen ja itse pelin aito kunnioittaminen tekevät voittamisen hetkestä vieläkin ainutlaatuisemman. Pidetään siitä kiinni, rakkaat Tappara-siskot ja -veljet. Olemme, tälläkin saralla, Suomen ykkösiä ja esimerkkinä muille.
Loistokasta torijuhlaa sinne Tampereelle. Nyt naatitaan!
Tapsu on mystinen hahmo. Eilen mestaruuden ratkettua pelaajien perhettä tuli kentälle puolisoiden pelipaidat päällä ja numerot selässä. Lopulta ymmärsin kuka tämä mystinen Tapsu on. Hän on tietenkin Kari Piiroisen #1 tyttöystävä!
Aivan mahtava fiilis ja saa jatkuvasti katsoa noita koosteita. Hallissa oli mahtava mega meininki, hakametsässäkin oli, mutta uudessa areenassa vieläkin huikeampaa. Kiitos Tappara ja fanit kaudesta!
Omalta osaltani pakko vielä kiittää @SO11virallinen toimintaa, palstan admineita, palstalaisia jotka ovat tukeneet joukkuetta ja seuraa kuluvalla kaudella ja ennen kaikkea upeita urheilijoita ja pelaajia sekä valmentajia jotka toivat kirkkaimman Tapparalle! Sinä olet Tappara!
