Mestaruussauna 2022!

Näytti Leijonien pelaajaporukkaa (ja vissiin valmennusta ym.) kerääntyvän areenalle. Perkule, kun en ehtiny tunnistamaan muita, kun Nurmen. Ja senkin isosta TPS-kassista. Jokohan sieltä on meidän karjut lauteilta pois?

Ittellä huippusyke oli klo 21.20. Juuri tuossa joku aika sitten pohdiskelin, että mitähän sillon tapahtu… :thinking::sweat_smile:

Töissä pitkään poissa ollut työkaveri kertoi heti mua ajatelleessa, kun kuuli Tapparan mestaruudesta. Olen siis tehnyt asioita oikein. :grin:

7 tykkäystä

Tupsahdin varsinaiseen mestaruus saunaan tänään. Kävin uimahallissa ja pukiessani vaatteita vastapäätä istuva kaveri onnitteli mestaruudesta ja vielä ihan vilpittömän tuntuisesti. Mietin että onkohan kyseessä meedio, kun pyyhiskelin itseäni kuivaksi ilman vaatteita.

Näkyikö mestaruus naamasta noin selvästi? Kaveri näki hämmästykseni ja näytti kaulakoruani, joka on Tappara.

Perkasimme vähän pelikautta ja tutkailimme tulevia MM-kisoja. Lopuksi kaveri veti päälleen ilveksen verkkarit ja poistu paikalta. Näin tämän kannatustouhun pitäisi mennäkin, hyvässä hengessä puolin ja toisin.

91 tykkäystä

Katsoin nuo C Moren koosteet ja ei mennyt roskia silmiin. Silmiin iski onnellisuus.

Nyt jännään finaalien Game 5! MENNÄÄÄN! :fire:

25 tykkäystä

Kumpa ei tarttis lähtee Turkuun enää :crossed_fingers:

16 tykkäystä

Lähdenkin tästä kertomaan lahtelaisille, että me ollaan vieläkin mestareita.

E. Ainakin Vilenin veljesten äitille pitää päästä kuittaamaan.

21 tykkäystä

Kyllä hivelee mestaruus mieltä edelleen. Jotenkin kevyemmin mielin lähtee kohti uutta kauttakin kun on kultaa kaulassa, eikä liiemmin ole tarvinnut negatiivisia asioita lukea mistään.

Kohta on syksy, jolloin ollaan taas ”kriisissä”, mutta nautitaan nyt siihen asti… Aijjai, mestaruuspatchi ommellaan ensikauden pelipaitaan ja viirin saa nostaa ekana Areenan kattoon Life is liven instrumentaalin soidessa, toivottavasti vielä Ilvestä vastaan.

Onko maha täynnä? Ei ole, ens kaudella uusiks.

17 tykkäystä

Lisää löylyä ja hieman tarinan tynkää.

Olin sunnuntaina pitkästä aikaa tapaamassa lapsuuden ystävääni Helsingissä. Vietin hänen sekä hänen kavereidensa kanssa aikaa. Sitten eräs näistä kavereista ihmetteli kovaan ääneen miten ei ymmärrä miksi joku seuraa urheilua. Tarjouduin selittämään mutta ei kelvannut. :grin:

Hän ihmetteli asiaa hetken päästä uudelleen ja nyt päätin mennä kertomaan mutta eipä häntä tuntunut paljoa kiinnostavan. Pian ystäväni joutui lähtemään ja jäin sitten vielä hetkeksi istuskelemaan kunnes kävi hyvin selväksi ettei mun seuraa kaivattu vaikkei kukaan mitään sanonutkaan. Keräsin sitten kamani ja lähdin meren ääreen muistelemaan miksi seuraan urheilua.

Pelireissujen kommellukset, viime hetkien voittomaalit, tappiot, mestaruudet, pelaajien jäähyväiset, Hakametsän jäähyväiset. Noi ja paljon muuta olen saanut kokea rakkaiden ihmisten kanssa.

En voi kuvitella miten mikään voisi räjäyttää ihmiskehon sellaiseen euforiaan kuin oman joukkueen tekemä iso maali ja sen juhliminen yhdessä ystävien sekä kavereiden kanssa! Koko keho räjähtää alle sekunnissa niin valtavaan riemuun ja onnellisuuteen ettei sitä voi sanoin kuvailla!

Jos joku ei tuota halua edes yrittää ymmärtää, se on hänen murheensa. Mä tiän mitä mä oon kokenut ja mä rakastan sitä mitä mä oon kokenut!

IHANAA SAATANA! :fire: :blue_heart: :orange_heart: :white_heart:

100 tykkäystä

Tosielämän näytelmiä ilman valmiita käsikirjoituksia. Mistään et voi saada samoja fiiliksiä kuin urheilusta. Piste.

21 tykkäystä

No toihan se on se juttu että Tapparan kannattaminen tarjoaa niitä isoja tunteita. Sekunnissa voi koittaa taivas tai helvetti. Mutta loppujen lopuksi täysin harmittomissa skenaarioissa, sanoisin. Onneksi se on vaan kiekkoa.

Kyllä samoja juttuja on tarjolla muillakin elämän alueilla, mutta sitten on aina ns. tosi kyseessä. Eikä vaan esim. jatkoajalla voitettu tai hävitty finaali.

Vaan hienoa on olla mestaruussaunassa. Moni kevät on mennyt murjottaessakin. Ei ole kiire täältä pois, tietää että tästä voi hyvillä mielin nauttia koko kevään ja kesän.

13 tykkäystä

Kyllä mää ihmettelen enemmän sitä että miksi se kyseenalaistaa asian jos ei suostu kuuntelemaan perusteita. Kaljat naamalle ja kotio ja saunaa :smiley: :kannu:

6 tykkäystä

Mä oon menossa huomenna EHT peliin. Tarkoitus olisi toki olla enemmän oranssi kuin sinivalkoinen. Tässä on tullut mentyä jo vuosikymmeniä seurajoukkue edellä ja maajoukkue taustalla.

Joten samaa tuttua kaavaa noudatetaan huomenna, oranssia siis kehissä :).
:orange_heart: :blue_heart:

30 tykkäystä

Kait hän vaan halus kattoo tällästä kendojanaria nenänvartta pitkin. :grin:

2 tykkäystä

Vähän sama juttu, kun Ilvekset mouhottaa (tarkoituksellinen sanavalinta) pöllityistä mestaruuksista, ja sitten kun tarjoutuu asiallisesti selittämään, aletaan vain möykätä ja paetaan paikalta.

Arvatkaa mitä? Me ollaan edelleen mestareita!

38 tykkäystä

Niitä vaan harmitti Tapparan mestaruus ja täten väheksyivät. Näitä “en seuraa urheilua” tyyppejä on aika paljon. Siellä monesti on joku suosikkijoukkue ja se kummasti sieltä putkahtaa esiin kun tämä joukkue menestyy.
Google muistutteli viiden vuoden takaisia. Tänä päivänä torijuhlat 5 vuotta sitten. Naatitaan.

3 tykkäystä

Saunan lauteilla on kun hyvä pohdiskella myös filosofisia juttuja. Urheilun seuraaminen, penkkiurheilu, jonkun joukkueen kanssa mukana eläminen on kerrassaan erinomainen tapa opetella käsittelemään erilaisia tunnetiloja. Niitä samoja joita joutuu kohtaamaan ihan tavallisessa arkielämässä; pettymyksiä, epäonnistumisia, voittoja, onnistumisia jne. Samalla kehittyy myös paineen- ja stressinsietokyvyt sekä niiden hallintataidot.

9 tykkäystä

Mestaruusruno 2022

Olihan se alku taas hurjaa, välillä oli kivaa mutta pääosin kurjaa. Liiga eteni ja kulki, vaikka korona hallit sulki. Vettä satoi ja kaikkia vitutti, Tappara keskikastissa kituutti.

Naapurissa tavoiteltiin syksyn mestaruutta, mutta sehän ei ole Ipalle uutta.
Samalla koitti vielä se jokavuotinen aika, josta on aina ammennettu meidän voima, meidän taika;

Tappara kulki kriisistä toiseen,
mutta meillähän on jo totuttu moiseen;
Joko Tapolalle kenkää, kenkää tai
ipalaiset huutaa halliin menkää, menkää!
Mutta saatiinhan se meidän juna lopulta raiteille ja kansaakin pursusi areenan, meidän uuden kodin kaiteille.

Runkosarjan voitto ja pleijareita kohti, mutta uuden ongelman edessä porukka huolehti ja pohti.
Oli luovuttu Barkoveista ja Laineista, kuka vapauttaisi fanit mestaruuspaineista.
Kellä on eniten sydämessä tahtoa ja kirveen muotoa. No tällä kertaa siihen tarvittiin Joona Luotoa.
Joona se pudotti Tepsin meidän kelkasta. Osa näki areenalla, osa telkasta.

Mutta enää ei tartte parantaa tai laittaa paremmaks,
Tappara on Suomen mestari kakstuhatta kakskytkaks!

80 tykkäystä

OSA 2

Sinioranssit päädyssä lauloi ja mylvi.
Viikon päästä kotona vielä pönttöön sylki.

Kuljettiin taas läpi Kouvolat ja Turut, Tampereella ainoastaan soivat urut. 15 matsia ja 12 voittoo, juhlittiin pyttyä aamunkoittoon.

Nyt on aika hetki levätä. Ilvestä ei tarvi ensikaudellakaan pelätä. Heljangon tavoin vaikka marjoja poimia, syksyllä on taas meidän aika toimia. Uudet liput ja megafonit mulla, päätyyn voit taas luokseni sä tulla.

22-23 kortit ostettuna jo meillä,
joten toivottavasti on myös teillä!? :crazy_face:.
On aika teitä upeasta matkasta kiittää.
Muistoja, niitä kyllä riittää! :large_blue_diamond::large_orange_diamond:

75 tykkäystä

Urheilun välityksellä on oppinut myös paljon ihmissuhdetaitoja, kun käytännössä koko kaveripiiri on tullut Tapparan kautta.

17 tykkäystä

Uutisissa luki, että panssarivaunut hämmensivät Tampereella. Luulin Seppälän ja Austinin olevan jo Espanjassa pelaamassa golfia. Vai palasivatko he jo sieltä?

28 tykkäystä