Horkyn laitataklaus, mutta kohteena Leskinen. Oli ikävännäköinen tilanne ja kuten tuosta kuvasta minkä nappasin huomaa niin pimennys oli just alkanut ja samalla se video alkoi pyöriin joka oli minulle myös uusi. Alun videosta missasin kun seurasin tuota tilannetta.
Tästä tilanteesta Tapparan ylivoima alkoi jota pelattiin kahdella pakilla ja pitkälti omissa. Onneksi Leskinen tuli kentälle loppupelissä.
Jos oli Lukko keväällä -21 ylivertainen muihin joukkueisiin verrattuna, niin ei ole ollut muilla jakoja viimeisenä kolmena keväänä. Tapparan suoritusvarmuudelle, vaatimustasolle koko organisaationa ja urheilullisuudelle ei voi kun nostaa hattua. Siinä riittää muilla pohtimista, miten tuolle suoritus- ja vaatimustasolle pääsevät.
Tuo kummasti Tapparan urheilujohdolle neuvotteluvaltteja, kun olosuhteet ovat huippuluokkaa, kaupunki on toimiva ja viihtyisä, pelaajat ottavat isoja kehitysaskeleita, pääsee pelaamaan keväällä isoja pelejä ja lopulta nostetaan Kanada-maljaa.
Jonkinlainen omistusosuus Tapparasta kuuluisi palstalle. Laitettiinhan täällä Tapparan peli kuntoon useaan kertaan kauden aikana, käytännössä mestaruus kuuluisi palstalle. Joukkueelle suotakoon kunniamaininta.
Tämä oli hyvä pointti. Uskon että viimeistän nyt triplan kanssa kun Tuomenoksa lähtee ostoksille, löytyy kaikista pelaajista aletarra. Silloin on kivempi shoppailla. Kohta quadruplea ja sen yli!
Tässähän olisi vajaat kolme viikkoa aikaa pistää pystyyn joku .co-yhdistys, jolla kerätä sitten liittymis/jäsenmaksuina se miljuuna euroa mitä tuon osakepotin hankkimiseen tarvitaankaan. Parikymmentä vuotta sitten oliko ekassa julkisessa osakekaupassa minimihankinta oli 50 osaketta, ja silloin 50 jamppaa pisti yhdistyksen pystyyn ja osallistui jokainen yhden osakkeen hinnan suuruisella panoksella ja hankki nimellisesti yhden osakkeen nimiinsä, vaikka virallisesti toki yhdistys omistaa ne kaikki 50. Se oli vaan helpompaa kun oli kiinteä hinta, tuosta huutokaupastahan ei tiedä mihin asti se nousee.
On tää hienoa ja ei tähän totu. Aika etuoikeutettu asema on tätä seuraa kannattaa. Kolmena vuotena putkeen nostettu kannua kotihallissa!! Miettikää sitä! Naapuri ei nostanut edes Hakametsässä kertaakaan. Huhhuh.
Tästä voi nyt kesän taas nauttia! Mikään joukkuehan ei ole neljää kertaa voittanut putkeen niin siinä sitten tavoitetta ensi kaudelle💪
Viimeinen mainoskatko alle 4min peliä jäljellä ja 2-0 johto ja 2min yv tulossa. Aika helkutin hyvä hetki näyttää k.o. video. Tosiaan toivottavasti tämä tulee johonkin lankaan nähtäville.
Aikanaan toivoin että olisi 2016 vuoden finaalien Warriors Call (Volbeat) video tullut, mutta sitä en koskaan missään nähnyt uusiksi. Varmaan tekijänoikeussyyt, mutta nyt ellättelen toivoa tämän 2024 videon kanssa.
2 tykkäystä
kmalainf
(Joulun Tapparassa näkevä Matushkin | Levtchi fan club)
383
Määkin haluisin nähdä ko. videon uudestaan, meni vähän pelissä ohi ja näin vaan jonkun “you lose”-pätkän siitä videosta. Tuli vähän tyylitön maku. Mutta enpä vielä ainakaan tuomitse, koska en tosiaan hahmottanut tarkalleen, mistä on kyse.